Syöpäriskeistä on aikoinaan opittu nunnia tutkimalla – nunnilla on paljon rintasyöpää mutta vähän kohdunkaulan syöpää
SK:n parhaat9 Apr 2025

Syöpäriskeistä on aikoinaan opittu nunnia tutkimalla – nunnilla on paljon rintasyöpää mutta vähän kohdunkaulan syöpää

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Syöpä kuvataan usein modernin maailman taudiksi.
Ilmansaasteet, kemikaalit ja luonnoton ruokavalio tuottavat sairautta, jossa solut kääntyvät kehoa vastaan.
Modernin maailman taudilla on myös modernit metaforansa, syöpälääkäri Siddharta Mukherjee on kirjoittanut. Syöpä on hallitsemattoman kasvun, solujen liikatuotannon sairaus. Syöpä on kuin kone, joka ei pysty laittamaan itseään pois päältä.
Mitä hienostuneempi sivilisaatio, sitä enemmän on syöpää, ranskalaislääkäri Stanislas Tanchou väitti 1800-luvulla.
Ensimmäinen kirjallinen maininta syövästä lienee muinaisesta Egyptistä. Noin 4 500 vuoden takaa säilyneessä papyruksessa on aikansa maineikkaan lääkärin Imhotepin kuvaus kasvaimesta potilaan rinnassa.
Parannuskeinojen kohdalle Imhotep kirjoittaa: Niitä ei ole.
Antiikin Kreikan suuri historioitsija Herodotos kirjoitti Persian kuningattaresta Atossasta, joka myös löysi rinnastaan oudon kyhmyn. Atossa häpesi sitä niin paljon, ettei halunnut lääkäreitä paikalle. Sen sijaan kuningattaren kreikkalainen orja Demokedes leikkasi lopulta Atossan rinnan pois.
Leikkaus oli ainakin aluksi menestys.
Kuten moni syövästä selvinnyt, Atossa oli tavattoman kiitollinen onnistuneesta kasvaimen poistosta. Hän pyysi miestään valloittamaan Kreikan, jotta rinnan operoinut Demokedes pääsisi palaamaan turvallisesti kotiseudulleen.
Syöpä oli tiettävästi pitkään paitsi alidiagnosoitu myös harvinainen.
Syövän lisääntyminen 1900-luvulla on vähintään yksi merkki modernisaatiosta. Se on yleistynyt, koska ihmiset eivät kuole tartuntatauteihin nuorena, vaan elävät aikaisempaa vanhemmiksi.
Toisin sanoen modernin maailman hygienia ja lääketiede ovat mahdollistaneet syövän kukoistuksen.
Eliniän kasvu ei kuitenkaan välttämättä ole ainut syy syövän lisääntymiselle.
Myös nuorilla todetaan syöpää aikaisempaa enemmän. Maailmanlaajuisesti alle 50-vuotiailla syöpien ilmaantuvuus on lisääntynyt 79 prosenttia vuosina 1990-2019. Syöpäkuolleisuus tässä ikäluokassa on lähes 30 prosenttia suurempaa kuin kolme vuosikymmentä sitten. Uusimpien ennusteiden mukaan syövän yleistyminen globaalisti nopeutuu.
Suomessa tilanne ei ole aivan yhtä synkkä. Meillä alle viisikymppisten syöpäkuolleisuus on itse asiassa vähentynyt, mutta syöpää on noin 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 1990.
Mitkä tekijät ympäristössämme lisäävät syöpää?
1930-luvulla syöpä oli noussut jo toiseksi yleisimmäksi kuolinsyyksi useissa länsimaissa. Se havahdutti.
Yhdysvalloissa vaadittiin lisää rahoitusta syövän tutkimiseen. Suomessa Helsingin Yleisen sairaalan sädehoito-osasto perustettiin Unioninkadulle vuonna 1936.
Mutta tuskin missään syöpään suhtauduttiin yhtä pakkomielteisen vakavasti kuin natsi-Saksassa.
Adolf Hitlerin äiti oli kuollut syöpään, ja Hitlerin uskotaan pelänneen samaa kohtaloa. Syövän ehkäisy koko yhteiskunnan tasolla oli monen natsijohtajan prioriteetti. Hyvä esimerkki: sinä yönä, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon, Hitler ja propagandaministeri Joseph Goebbels keskustelivat lääketieteen professori Hans Aulerin syöpätutkimuksista.
Kansallissosialistisessa Saksassa otettiin tiettävästi ensimmäisenä maailmassa käyttöön omatoimiset rintasyöpäseulonnat. Naisia kehotettiin tunnustelemaan, josko heidän rinnoistaan löytyisi kasvaimia.
Ennaltaehkäisyyn patistettiin miehiäkin, varsinkin suolistosyvän osalta: "Auto käytetään rutiinitarkastuksessa, se on selvää. Eikö paljon monimutkaisemman ihmiskehon pitäisi myös käydä rutiinitarkastuksessa?"
Franz H. Müller oli ensimmäisiä tutkijoita, jotka osoittivat tupakoinnin aiheuttavan keuhkosyöpää - vuonna 1938. Natsi-Saksassa säädettiin myös kovat tupakoinnin vastaiset lait. (Tupakkayhtiöt leimasivat natsiajan jälkeen monessa maassa tiukkoja tupakkalakeja kannattaneet natseiksi ja terveysfasisteiksi.)
Lakeja säädettiin myös esimerkiksi karsinogeenisiä hyönteismyrkkyjä ja ruoan väriaineita vastaan. Asbestin todistettiin aiheuttavan syöpää ja sen käyttöä säädeltiin.
Syövän me...

Episoder(54)

Riskejä: kuolio, sokeutuminen, aivoinfarkti – Suomessa kauneudenhoidon täyteaineita saa pistää kuka tahansa

Riskejä: kuolio, sokeutuminen, aivoinfarkti – Suomessa kauneudenhoidon täyteaineita saa pistää kuka tahansa

Plastiikkakirurgi, professori Virve Koljosen mielestä täyteainehoidot tulisi rajata ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisten käsiin. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit k...

2 Okt 202522min

Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin

Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin

"Haluan lähettää signaalin", lahjoittaja lausui tiedotteessa. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Museonjohtaja Jaana Tamminen kuuli lahjoituksesta j...

17 Sep 202516min

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

Snyder on varoittanut Donald Trumpista jo kymmenen vuoden ajan. Nyt Amerikka on vaarassa ylittää rajan, joka tekee maasta Venäjän kaltaisen. On Euroopan hetki tehdä historiaa, hän sanoo SK:n haastatte...

3 Sep 202523min

"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä

"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä

Yli sadan vuoden aikana olemme katsoneet tulevaisuuteen lukuisissa jutuissa. Toisinaan on osuttu lähelle, usein ei sinne päinkään. Tulokset ovat puolin toisin herkullisia. Tämä on näyte Suomen Kuvaleh...

13 Aug 202515min

"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja

"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja

Kadutaanko tätäkin vielä? Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Parikymmentä päivässä, noin 8 000 rakennusta vuodessa. Näin paljon Suomessa purettiin t...

23 Jul 202518min

Nikotiinin uusi sukupolvi

Nikotiinin uusi sukupolvi

"Maku on se juttu" - Nuoret jäävät kaikkein herkimmin koukkuun nikotiiniin ja se tiedetään myös tupakkateollisuudessa Nuorten tupakointi on loppumassa Suomessa, mutta nikotiini ei ole kadonnut mihinkä...

16 Jul 202527min

Välillä kyllästyy selittämään

Välillä kyllästyy selittämään

"Tunnen pettymystä, jos nyt tunteista puhutaan" - välillä ilmastonmuutoksen tutkijat kyllästyvät selittämään samoja asioita Tutkijat ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta ja ekologisesta kriisistä vuosiky...

9 Jul 202519min

Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Tekisikö mieli paheksua maailman menoa, kun se on muuttunut niin kummalliseksi? Ei muuta kuin täysillä mukaan pöyristymään, tunteita herättävästä materiaalista ei ole pulaa. Tämä on näyte Suomen Kuval...

3 Jul 202517min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
i-retten
stopp-verden
popradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-gukild-johaug
fotballpodden-2
det-store-bildet
dine-penger-pengeradet
nokon-ma-ga
rss-ness
hanna-de-heldige
aftenbla-bla
frokostshowet-pa-p5
rss-dannet-uten-piano
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden