Liiketoiminnan kehittäminen kriisin aikana. Vieraana Pekka Berg, Innoman & Aalto-yliopisto

Liiketoiminnan kehittäminen kriisin aikana. Vieraana Pekka Berg, Innoman & Aalto-yliopisto

Kriisin aikana moni yritys leikkaa liiketoiminnan kehittämisestä ja petaa samalla itselleen huonomman tulevaisuuden. On kyse sitten pandemiasta, sen aiheuttamasta talouskriisistä, pankkikriisistä, 90-luvun lamasta… samat liiketoiminnan kehittämisen lainalaisuudet pätevät. Kriisiin olisi hyvä valmistautua virittämällä innovaatio- ja kehittämiskoneisto notkeaksi, mutta monesti kriisi iskee silti päälle yllättäen, kuten nyt. Miten yritys luo nahkaansa uudestaan samalla kun se kohtaa kriisin myrskyn ja joutuu sen silmään?

Tekniikan tohtori Pekka Berg on Suomen johtavia liiketoiminnan kehittämisen ja innovaatiotoiminnan asiantuntijoita, Innoman konsulttitoimiston perustajaosakas ja Aalto-yliopiston vieraileva tutkija. Uransa aikana hän on kokenut monet kriisit ja auttanut yrityksiä luovimaan niiden läpi. Siksi hän onkin oiva vieras keskustelemaan Antti Pietilän kanssa kuinka liiketoimintaa kehitetään erityisesti kriisin aikana.

Keskustelu alkaa kolmella P:llä (product, processes, people), jotka suomeksi kääntyvät tarjoamaksi, prosesseiksi ja henkilöstöksi.

Mutta mitä muuta kehittämiseen tarvitaan?

Katso ja kuuntele episodi, niin kuulet millä keinoilla liiketoimintaa kannattaa kehittää kriisissä ja varautua seuraavaa, tai pitkittyvää kriisiä varten.

Voit kuunnella episodin myös suosituimmissa podcast-sovelluksissa hakemalla “Loyalistic” tai linkillä https://anchor.fm/loyalistic

Episodin blogijutun löydät: https://blog.loyalistic.com/fi/liiketoiminnan-kehittaminen-kriisin-aikana-vieraana-pekka-berg-innoman--aalto-yliopisto

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Pekka Berg

Pekka Bergin yhteystiedot löydät: https://www.innoman.fi/palvelut/innovaatiotoiminta/

Innoman

Innomanin löydät: https://www.innoman.fi/

Antti Pietilä

Antti Pietilää voit seurata LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/anttipietila

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Sopisiko tällainen videopodcast teidän markkinointiin? Tsekkaa miten me voimme Loyalisticissa auttaa sisältötuotannossa ja videoissa.

https://loyalistic.com/studio/

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
utbytte
pengepodden-2
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengesnakk
finansredaksjonen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-rettssikkerhet-bak-fasaden-pa-rettsstaten-norge-en-podcast-av-sonia-loinsworth
lederpodden
stormkast-med-valebrokk-stordalen
rss-investering-gjort-enkelt
okonomiamatorene
rss-fa-makro
rss-andelige-tanker-med-camillo