5. Anne Kukkohovi
Minä & Ukkola21 Mai 2021

5. Anne Kukkohovi

Malli, yrittäjä ja tv-kasvo Anne Kukkohovi kertoo potevansa huijarisyndroomaa kauneuden vuoksi. Hän on omasta mielestään vain hyvä meikkaamaan ja feikkaamaan. Kukkohovi korostaa, että hän ei ole ollut missään vaiheessa uraansa huippumalli. Kukkohovilla on ollut alusvaatekuvauksiin luonnostaan sopiva vartalo, eikä hän ole kärsinyt syömishäiriöistä. Korona-aika on Kukkohoville ollut kova koettelemus. Aika on ollut yhtä vuoristorataa: huikeita onnistumisia mutta valtavia pettymyksiä. Kukkohovi kuvaa olleensa syvissä vesissä, voineensa fyysisesti huonosti ja vältelleensä ihmiskontakteja. Kukkohovi puhuu Sanna Ukkolan haastattelussa myös julkisuudesta, veljensä itsemurhasta, elokuvateatterien välttelemisestä sekä haaveistaan muuttaa ulkomaille.

Episoder(10)

10. Anu Sinisalo

10. Anu Sinisalo

Näyttelijä Anu Sinisalo on introvertti tunneihminen. Lapsuutensa niin Suomessa kuin Ruotsissakin viettänyt Sinisalo kertoo tekevänsä päätökset pitkälti tunteilla mutta elävänsä jalat vankasti maassa. ...

26 Jun 202156min

9. Laura Voutilainen

9. Laura Voutilainen

Artisti Laura Voutilainen puhuu Minä & Ukkola -podcastissa häpeästä. Voutilainen kertoo, miten tunne on ollut läsnä hänen elämässään ja vaikuttanut hänen tekemisiinsä. Voutilainen palaa myös uransa al...

19 Jun 202136min

8. Ivan Puopolo

8. Ivan Puopolo

Juontaja, tv-kasvo, sananvapausmies, provokaattori ja kolumnisti Ivan Puopolo sai kielilläpuhumisen kokemuksen kesken kuvausten. Puopolo alkoi puhua siansaksaa juuri, kun hän oli päättämässä videokuva...

12 Jun 202145min

7. Saimi Hoyer

7. Saimi Hoyer

Kansainvälisesti menestynyt malli, puhuja, kirjailija, yrittäjä ja sienihullu Saimi Hoyer luonnehtii itseään pelottomaksi ihmiseksi, joka ei kaihda epäonnistumisia. Hoyer ei pelkää tehdä täyskäännöksi...

4 Jun 202146min

6. Arman Alizad

6. Arman Alizad

Juontaja, mestariräätäli, seikkailija Arman Alizad on elänyt pelon ja rauhattomuuden kanssa koko elämänsä. Lapsena Iranista vallankumouksen vuoksi paennut Alizad kertoo, että pelko on tavalla tai tois...

28 Mai 20211h

4. Ellen Jokikunnas

4. Ellen Jokikunnas

Radiojuontaja, tv-kasvo, maaseutuihminen ja maailmanmatkaaja Ellen Jokikunnas luonnehtii itseään ristiriitaiseksi persoonaksi. Jokikunnas kertoo olevansa ujo mutta samaan aikaan hyvin sosiaalinen ja i...

16 Mai 202155min

3. Rosa Meriläinen

3. Rosa Meriläinen

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteeri, kolumnisti, kirjailija ja ex-kansanedustaja Rosa Meriläinen puhuu avoimesti aroistakin asioita. Ammattikehtaajaksi itseään tituleeraava M...

7 Mai 202156min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden-usa
aftenpodden
i-retten
forklart
stopp-verden
popradet
fotballpodden-2
rss-gukild-johaug
nokon-ma-ga
det-store-bildet
dine-penger-pengeradet
bt-dokumentar-2
aftenbla-bla
hanna-de-heldige
rss-penger-polser-og-politikk
rss-dannet-uten-piano
frokostshowet-pa-p5
rss-ness
e24-podden