#12. Kuinka tietoturvalla tehdään rahaa, WithSecuren Mikko Hyppönen?
Karon Grilli28 Feb 2024

#12. Kuinka tietoturvalla tehdään rahaa, WithSecuren Mikko Hyppönen?

Tietoturva-alalle on povailtu kovaa kasvua. Viime vuonna WithSecure kasvoi kuitenkin vain vaatimattomat kuusi prosenttia. Miksi puhe ja kyberturvahuolet eivät ole muuttuneet liikevaihtoeuroiksi, WithSecuren tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen? ”Meillä on ollut aika haastavat ajat, kun firma on jakautunut kahtia. -- Emme ole päässeet tekemään ihan niin nopeasti investointeja pilvipalvelupohjaisiin ratkaisuihin kuin olisimme halunneet. Myös markkina on vähän muuttunut. Asiakkailla on ollut vähemmän rahaa investoida tietoturvaan, koska rahat ovat olleet tiukemmalla kuin vaikkapa pari vuotta sitten.” Mikko Hyppönen tunnetaan tietoturvaguruna, joka on seurannut alaa ensimmäisestä PC-viruksesta alkaen. Karon Grillissä hän kertoo tietoturvan tämän hetken kiinnostavimmista kysymyksistä. Entä millä strategialla WithSecure aikoo pärjätä? Hyppönen on myös innokas sijoittaja. Grillin äärellä hän avaa teknologiayhtiöpainotteisen salkkunsa ja kertoo, millaisia yhtiöitä suosii sijoittajana. Hyppösen salkusta löytyy myös kryptoja, vaikka neljälläkympillä ostamansa Bitcoinit hän myi jo kymppitonnilla kappale. Marinadi-osiossa S-Pankki Fennon salkunhoitaja Juha Varis poimii keskeiset havainnot Helsingin pörssin yhtiöiden tuloskaudesta. Mitkä olivat hyvät ja huonot uutiset ja millaisia muutoksia Varis on tehnyt hoitamansa rahaston salkkuun? Mikko Hyppösen isännöimä Herrasmieshakkerit: @Herrasmieshakkerit WithSecure sijoituskohteena: https://www.withsecure.com/fi/about-us/investor-relations S-Pankki Fennon tietosivu: https://www.s-pankki.fi/fi/saastaminen-ja-sijoittaminen/rahastot/s-pankki-fenno-osake-a/ Yhteistyössä: WithSecure Marinadi-osio yhteistyössä: S-Pankki

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(130)

#117. Heinä–syyskuun 2026 ostot ja myynnit

#117. Heinä–syyskuun 2026 ostot ja myynnit

Voihan verovelka!Grillinpitäjän salkunsiivoushanke kompastui kuin siivooja imurin johtoon. Piilevän verovelan realisoituminen panee empimään myyntipainikkeen käyttöä.Jos salkussa yli 20 vuotta olleen ...

7 Okt 31min

#116. Aurooran Antti Rauhalan kaava: Kasvua kasvun päälle!

#116. Aurooran Antti Rauhalan kaava: Kasvua kasvun päälle!

Auroora Yhtiöt ostaa 5–20 miljoonan euron yhtiöitä, joita se mahdollisuuksien mukaan täydentää pienemmillä hankinnoilla, mutta toisin kuin pääomasijoittaja, se ei osta yhtiöitä myydäkseen vaan omistaa...

30 Sep 1h 17min

#115. Helsingin pörssin datakeskusbuumerit

#115. Helsingin pörssin datakeskusbuumerit

Mitkä Helsingin pörssin yhtiöt hyötyvät kuumana sykkivästä datakeskusbuumista?Datakeskusten rakentaminen tuo töitä rakennusliikkeille ja niiden alihankkijoille henkilöstövuokrausfirmoja myöten. Nokia ...

23 Sep 58min

#114. Roddy Snell: "The EM outlook hasn't looked this good in 20 years"

#114. Roddy Snell: "The EM outlook hasn't looked this good in 20 years"

After 15 years of investor neglect, emerging markets are trading at a steep discount to developed markets. Baillie Gifford's Roddy Snell sees three reasons for optimism: attractive valuations, stronge...

16 Sep 52min

#113. Paluu perusasioihin, Oriolan Mats Danielsson?

#113. Paluu perusasioihin, Oriolan Mats Danielsson?

Oriolalla pitäisi olla kaikki edellytykset tehdä kelpo tulosta. Lääkejakelussa se jakaa Suomessa markkinan Tamron kanssa. Kun lääkkeiden kysyntä ja niiden liikuttelun tarve kasvaa, Oriolan perusbisnes...

9 Sep 1h 10min

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

Luultavasti aika harva entisen Oulun Puhelimen omistajista tietää olevansa mukana vaahtolasimarkkinan pohjoiseurooppalaisessa konsolidoinnissa ja vauhdikasta kasvua hartiavoimin tekevässä yhtiössä.Sij...

2 Sep 1h 4min

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

Helsingin pörssissä ja First North -markkinapaikalla käydään kauppaa lähes kuudellakymmenellä yhtiöllä, joiden markkina-arvo on alle 50 miljoonaa euroa.Suursijoittajien on hankala sijoittaa niihin, si...

26 Aug 1h 3min

#110. Sijoittajan vaarallisin työkalu

#110. Sijoittajan vaarallisin työkalu

Saha on vaarallinen työkalu. Jos maailmanvalloitusta tekevän yhtiön osakkeet myy liian aikaisin, jää paitsi suurista tuotoista.Ruuvimeisselikin on vaarallinen, etenkin jos sitä käyttelee yhtiön talous...

19 Aug 40min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-skravla-gar
rss-pa-konto
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
lederpodden
finansredaksjonen
utbytte
rss-orjasater
stormkast-med-valebrokk-stordalen
morgenkaffen-med-finansavisen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
rss-markedspuls-2
okonomiamatorene
pengesnakk
liberal-halvtime