Jakso 114: Pohdintaa perinnöstä ja vastuullisesta vauraudesta – vieraana Anna Herlin

Jakso 114: Pohdintaa perinnöstä ja vastuullisesta vauraudesta – vieraana Anna Herlin

Vaurastuminen luo monenlaisia mahdollisuuksia, mutta millaista vastuuta siihen liittyy? Entä miksi perintö herättää ihmisissä ristiriitaisia tuntemuksia, kun taas vaikkapa lottovoitto nähdään hyväksyttävämpänä tapana vaurastua?

Jasminin ja Kaisan vieraana jaksossa on Suomen varakkaimpaan sukuun kuuluva Anna Herlin, joka on luonut itselleen vaikuttavan uran, jonka kautta hän pääsee vaikuttamaan itselleen merkityksellisiin asioihin ja edistämään tärkeitä tavoitteita kestävän tulevaisuuden rakentamisen parissa.

Anna Herlin toimii Tiina ja Antti Herlinin eli TAH-säätiön kehitysjohtajana ja hallituksen jäsenenä, sekä kehitysjohtaja ja hallituksen varapuheenjohtaja myös sijoitusyhtiö Security Tradingissä. Lisäksi hän toimii Sanoman hallituksessa.

Anna kertoo jaksossa TAH-säätiön toiminnasta ja jakaa, että säätiön taustalla on takaisin maksamisen periaate. Mitä tämä tarkoittaa? Entä millaisia ajatuksia Annalla on siitä, miten yhteiskunnallisella tasolla voitaisiin lähteä rakentamaan kestävämpää elämää planeetan rajoissa?

Vaikka Anna itse tekee vastuullisuuden eteen niin paljon kuin pystyy, hän kertoo rehellisesti kokevansa myös turhautumisen hetkiä, kun tuntuu, etteivät vaikutusmahdollisuudet siitä huolimatta riitä.

Anna ajattelee, että jokaisen yksilön olisi hyvä pohtia, millaista valtaa juuri hänellä on osana muutosta kohti kestävämpää elämää. Samaan aikaan hän ymmärtää täysin eri lähtökohdista tulevia ihmisiä sekä heitä, jotka kokevat vastuullisuuden tematiikan hankalaksi. Miten Anna tasapainoilee kaiken keskellä ja millaisia vinkkejä hän antaa muille?

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(141)

Entä jos elämässä voi kokea useamman unelma-ammatin? Vieraana jalkapallolegenda Linda Sällström

Entä jos elämässä voi kokea useamman unelma-ammatin? Vieraana jalkapallolegenda Linda Sällström

Mitä tekisit, jos tietäisit nykyisen urasi päättyvän suhteellisen nuorena, mutta et tietäisi tarkalleen milloin? Huippu-urheilussa tulevaisuutta joutuu miettimään jo silloin, kun ura on vielä täydessä...

7 Okt 51min

Rahakasvatuksen pulmat ft. Hanne Kettunen: Kuuluuko kotitöistä maksaa?

Rahakasvatuksen pulmat ft. Hanne Kettunen: Kuuluuko kotitöistä maksaa?

Antaisitko lisää rahaa, jos lapsi käyttäisi koko kuukausirahansa heti? Maksaisitko tiskikoneen tyhjentämisestä? Entä antaisitko lapsen käyttää säästönsä ostokseen, jonka uskot unohtuvan pian? Oivalluk...

2 Okt 16min

Entä jos rahataidot ovat lapselle pesämunaa arvokkaampi perintö? Vieraana sisällöntuottaja Hanne Kettunen

Entä jos rahataidot ovat lapselle pesämunaa arvokkaampi perintö? Vieraana sisällöntuottaja Hanne Kettunen

Pitääkö lapselle alkaa sijoittaa jo vauvana? Kuinka suuri pesämuna on riittävä, entä mitä jos lapsi käyttää säästönsä aikuisena aivan toisin kuin itse toivoisit? Ja kumpi lopulta kantaa pidemmälle: ti...

30 Sep 58min

Entä jos nykyisestä osaamisestasi voisi olla hyötyä myös toisella alalla? Vieraana Duunitorin johtava konsultti Lauri Vaisto

Entä jos nykyisestä osaamisestasi voisi olla hyötyä myös toisella alalla? Vieraana Duunitorin johtava konsultti Lauri Vaisto

Pyöriikö alanvaihto mielessä, mutta et ole varma, kaipaatko kokonaan uutta alaa vai ehkä vain uutta työpaikkaa tai työnkuvaa? Mistä tietää, millaista haaveiltu työ oikeasti on, ja kuinka paljon nykyis...

23 Sep 51min

Entä jos fiksukin voi langeta huijaukseen? Vieraana tietoturva-asiantuntija Joel Latto

Entä jos fiksukin voi langeta huijaukseen? Vieraana tietoturva-asiantuntija Joel Latto

Uskoisitko itse voivasi mennä huijaukseen? Moni meistä ajattelee tunnistavansa huijauksen, kun sellainen osuu kohdalle. Nykyiset verkkohuijaukset voivat kuitenkin rakentua useiden viikkojen ja eri kan...

16 Sep 58min

Hot takes ft. futuristi Perttu Pölönen: Mitä tekoäly oikeasti tekee työelämälle?

Hot takes ft. futuristi Perttu Pölönen: Mitä tekoäly oikeasti tekee työelämälle?

Tekeekö tekoäly meistä tehokkaampia mutta entistä kiireisempiä? Kannattaako kaikki automatisoitavissa oleva automatisoida? Entä korvaako tekoäly asiantuntijuuden? Oivalluksia rahasta & elämästä saa tä...

11 Sep 15min

Entä jos tekoäly tekeekin inhimillisyydestä työelämän kovinta valuuttaa? Vieraana futuristi Perttu Pölönen

Entä jos tekoäly tekeekin inhimillisyydestä työelämän kovinta valuuttaa? Vieraana futuristi Perttu Pölönen

Mitä sellaista sinä pystyt tarjoamaan työelämässä, mitä tekoäly ei? AI kirjoittaa, tuottaa kuvia, analysoi valtavia datamääriä ja hoitaa yhä useampia tehtäviä meitä nopeammin. Mitä tämä tarkoittaa ihm...

9 Sep 50min

Entä jos elämän isot irtiotot ovatkin mahdollisuus rakentaa talous, joka tuntuu omalta? Vieraana Vivian Nick

Entä jos elämän isot irtiotot ovatkin mahdollisuus rakentaa talous, joka tuntuu omalta? Vieraana Vivian Nick

Elämä etenee harvoin suunnitelmien mukaan. Avioero, vakituisen työn jättäminen ja uusperheen perustaminen muuttavat sekä arkea että taloutta. Entä jos juuri näissä käännekohdissa piilee myös mahdollis...

24 Jun 54min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-skravla-gar
rss-pa-konto
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
rss-orjasater
lederpodden
finansredaksjonen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
utbytte
stormkast-med-valebrokk-stordalen
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-markedspuls-2
okonomiamatorene
liberal-halvtime
pengesnakk