Talousoikeisto voitti vaalit | Puopolo | #neuvottelija 85

Talousoikeisto voitti vaalit | Puopolo | #neuvottelija 85

Talousoikeisto voitti vaalit | Puopolo | #neuvottelija 85. Ivan Puopolon MTV uutiset-kolumni: Suomessa ei ole oikeistoa kritisoi Iltalehden arvokartaa. Kaksi vasemmaisinta eli SDP ja vasemmistoliitto ovat oikea-vasenakselin lähes vasemmassa ääripäässä. Suomen oikeistolaisin puolue on kokoomus, mutta sekin on akselilla keskivälin oikealla puolella vain hädin tuskin. Toisin sanoen Suomessa ei ole oikeistoa ollenkaan. Suomessa sekä tulo- että varallisuuserot ovat mikroskooppisen pienet. Sami Miettisen kommentoi kolumniin että Suomen rikkaimman prosentin keskimääräinen varallisuus on 1,7 miljoonaa, Ruotsissa se on 6,6 miljoonaa ja USA:ssa reilusti yli 10 miljoonaa. Miljonäärejä puolestaan Credit Suissen vuoden 2019 raportin mukaan Suomessa oli 2,4 prosenttia, Ruotsissa 4,8 prosenttia ja USA:ssa 7,6 prosenttia.

Kuntavaalit 2021 nosti kuitenkin kokoomuksen Suomen suurimmaksi puolueeksi ja valtaan mm. Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Myös perussuomalaiset nousivat ja keskustapuolue otti torjuntavoiton.

00:00-14:29 Ivan Puopolo ja Sami Miettinen keskustelevat 2021 kuntavaalien tuloksesta ja Suomen talousoikeistosta. Ivan ihmettelee että julkisen vallan koon pienentämistä tai edes todellista hillitsemistä ei aja kukaan. Sami pohtii voisiko seuraavissa vaaleissa veropopulisimi tai edes maailman korkeimpiin kuuluvan veroasteen laskun tavoittelu olla järkevää EU:n liittovaltiokehityksen luodessa vero- ja tulonsiirtotaakkaa nykytilanteen päälle.

#politiikka #verotus #oikeisto #vasemmisto #liberalismi #yhteiskunta

Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
kommentarer-fra-aftenposten
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
utbytte
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
finansredaksjonen
stormkast-med-valebrokk-stordalen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
okonomiamatorene
pengepodden-2
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-markedspuls-2
pengesnakk
rss-fa-makro
boligbobla
rss-investering-gjort-enkelt
rss-fri-kontantstrom