#61. Varman Risto Murto: "Pörssiyhtiö on hankala byrokraattinen elin"

#61. Varman Risto Murto: "Pörssiyhtiö on hankala byrokraattinen elin"

Varman osakesijoituksista peräti 37 prosenttia kohdistuu pörssin ulkopuolisiin yhtiöihin, joko pääomasijoituksiin tai noteeraamattomiin osakkeisiin. Vuodesta 2010 ei-listatun markkinan osuus Varman osakesalkussa on kaksinkertaistunut.”Tämä on yksi isoimpia rakenteellisia muutoksia, mitä salkussa on tapahtunut viimeisen viidentoista vuoden aikana, ja se on tapahtunut yhtä aikaa sen muutoksen kanssa, että privaattimarkkinan rooli transformaatiossa korostuu. Pörssiyhtiöstä on tullut vähän hankala byrokraattinen elin”, Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo.”Jos haluaa tehdä oikein kunnon transformaatiota, yhtiö otetaan pois listoilta ja tehdään muutokset. Mahdollisesti palataan pörssiin – tai ei palata”, hän sanoo.Grillin äärellä Risto Murto kertoo myös muun muassa Suomen merkitystä Varmalle, vastaa hedgerahastoja kohtaan esitettyyn kritiikkiin ja toivoo suomalaiselta sijoittajayhteisöltä aktiivisuutta. Entä mikä on hänelle se osake, joka olisi pitänyt myydä?

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
rss-vass-knepp-show
finansredaksjonen
utbytte
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
okonomiamatorene
morgenkaffen-med-finansavisen
stormkast-med-valebrokk-stordalen
lederpodden
aksjepodden
rss-sunn-okonomi
rss-fri-kontantstrom
rss-andelige-tanker-med-camillo
rss-impressions-2