23. Osa musta kuoli

23. Osa musta kuoli

Henkilö kertoo rakkaasta isoveljestään, joka oli lapsesta saakka hieman erilainen kuin muut. Aikuisena veli muutti Hollantiin, mutta yhtäkkiä katosi maahan jälkiä jättämättä. Kun veli vihdoin löydettiin, hän ei ollut enää entisensä. Sisältövaroitus: itsetuhoisuus, itsemurha, mielenterveys, psykoosi, masennus, suljettu osasto, hoitovirhe, päihteet Jos kaipaat keskusteluapua jaksossa mainittuihin aiheisiin liittyen, suosittelen tutustumaan seuraaviin tukiverkostoihin: Itsetuhoisiin ajatuksiin saat apua MIELI ry:n kriisipuhelimesta, puh. 09 2525 0111 Verkkokriisikeskus Tukinet: tukinet.net

Episoder(199)

199. Meidän on selvittävä tästä

199. Meidän on selvittävä tästä

Kertoja joutui terroristien panttivangiksi ollessaan lomalla Malesiassa. Vankeus kesti 140 päivän ajan. Tapahtuma mullisti kertojan elämän kokonaisvaltaisella tavalla. Kevätkausi 2026. Sisältövaroit...

15 Mar 1h 1min

198. Irrallinen

198. Irrallinen

Henkilö kertoo elämänsä vaikeimmista vuosista, joiden aikana hän koki useita menetyksiä ja elämänkriisejä lyhyessä ajassa. Tapahtumien jälkimainingeissa hän alkoi kärsiä paniikkikohtauksista ja masenn...

8 Mar 48min

197. Kahvikuppi kerrallaan

197. Kahvikuppi kerrallaan

Henkilö kertoo parisuhteestaan, joka tuntui alussa romanttiselta elokuvalta. Yllättävä kuolema lähipiirissä kuitenkin muutti kaiken. Kuoleman jälkeen kertojan puoliso alkoi käyttäytyä itsetuhoisella j...

1 Mar 1h 23min

196. Seinä

196. Seinä

Kertoja joutui jo lapsuudessa kantamaan suurta vastuuta pikkusisaruksistaan. Aikuisena hän alkoi alaikäisen siskonsa sijaisvanhemmaksi. Jaksossa hän kertoo miten vanhemman rooliin asettuminen vaikutti...

22 Feb 56min

195. Metsä

195. Metsä

Ollessaan matkalla kotiin ystävänsä kanssa, kertoja joutui tuntemattoman miehen hyökkäyksen uhriksi metsäpolulla. Kertoja alkoi tapahtuman seurauksena pelätä miehiä. Useita vuosia myöhemmin trauma vai...

15 Feb 54min

194. Kuin unta

194. Kuin unta

Kertoja otti teini-ikäisenä suuren annoksen huumausainetta ymmärtämättä täysin mikä aine oli kyseessä. Tulevat kuusi tuntia olivat hänelle äärimmäisen traumaattiset. Vuosia kokemuksen jälkeen kertoja ...

8 Feb 47min

193. Sinnikäs

193. Sinnikäs

Ollessaan 16 -vuotias kertoja putosi kotibileissä parvekkeelta ja sai neliraajahalvauksen. Vammautuminen aiheutti masennuksen, jota hän turrutti vuosien ajan päihdekäytöllä. Jaksossa hän kertoo millai...

1 Feb 1h 13min

192. Itseni näköinen

192. Itseni näköinen

Henkilö kertoo elämästään intersukupuolisena ihmisenä. Ensimmäiset merkit intersukupuolisuudesta alkoivat näkyä jo lapsuudessa. Teini-iässä hän alkoi hävetä monia näistä piirteistä, kunnes sai aikuisu...

25 Jan 1h 6min

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
konspirasjonspodden
popradet
aftenpodden-usa
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
lydartikler-fra-aftenposten
rss-henlagt-andy-larsgaard
wolfgang-wee-uncut
min-barneoppdragelse
grenselos
synnve-og-vanessa
alt-fortalt
frokostshowet-pa-p5
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
fladseth
198-land-med-einar-trnquist
rss-dannet-uten-piano
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem