45. Kai Kuokkasen monipuolinen kokemus ruokakaupasta Suomessa
Kaupan tila16 Sep 2025

45. Kai Kuokkasen monipuolinen kokemus ruokakaupasta Suomessa

Kai Kuokkanen tuo Suomeen uudenlaista ruokakaupan konseptia, hän on vastuussa verkossa toimivan Fiksuruoan verkkokaupan siirtämisestä kivijalkaan.

Ennen Fiksuruokaa Kailla on poikkeuksellisen monipuolinen kokemus kotimaisesta ruokakaupasta niin Lidlistä kuin myös S-ryhmän Prisma-ketjusta ja mahtuu väliin myös pätkä tanskalaisessa Normalissa.

Pisimmän pätkän Kai teki saksalaisessa Lidlissä, joka on kuuluisa omintakeisesta kulttuuristaan. Jaksossa Kai kertoo mistä elementeistä Lidlin vahva kulttuuri ja liiketoiminta syntyy.

Lisäksi keskustelemme mikä tekee sekä Normalista että Prismasta niin menestyneitä.

Tällä hetkellä Kai työskentelee hartiavoimin Fiksuruoan ensimmäisen myymälän rakentamisessa.

Jakso on tarjolla herkullisia tarinoita ja yksityiskohtia kotimaisen kaupan maailmasta. Käy kuuntelemassa.

Episoder(60)

59. Energiajuomien markkinan voimakas muutos ja kasvu

59. Energiajuomien markkinan voimakas muutos ja kasvu

Suomalaisen ruokakaupan yksi nopeimmin ja eniten kasvaneista ja muuttuneista markkinoista on juomaosasto ja erityisesti energiajuomat. Aikoinaan nuorten miesten juomana kasvanut kategoria on muuttunut...

10 Mar 1h 5min

58. Data ja analytiikka kaupan johtamisessa ja kehittämisessä

58. Data ja analytiikka kaupan johtamisessa ja kehittämisessä

Dataa on enemmän kuin aiemmin, mutta ymmärrämmekö sen avulla paremmin?Kaupan alalla on tänä päivänä valtavasti dataa päätöksenteon tueksi. Mittareita, dashboardeja ja raportteja on enemmän kuin aiemmi...

22 Feb 50min

57. Kaupan omat merkit - mikä niissä on hyvää ja mikä haasteellista?

57. Kaupan omat merkit - mikä niissä on hyvää ja mikä haasteellista?

Kaupan omat merkit ovat olleet viime aikoina kovan keskustelun kohteina. Miksi ne herättävät niin suuria tunteita puolesta ja vastaan?Kuten aina, kaupan omissakin merkeissä on hyviä ja huonoja puolia,...

7 Feb 1h 25min

56. Lauri Sipponen ja Lidlin kasvutarina Suomessa

56. Lauri Sipponen ja Lidlin kasvutarina Suomessa

”Herr Sipponen, tiedättehän, että ruoka on vakava asia?”Näin saksalainen esihenkilö ohjeisti Lauri Sipposta Epäilevä Tuomas -mainoskampanjan alla.Huumori on vaikea taiteenlaji, ja kaupan mainonnan his...

2 Feb 1h 30min

55. Odotukset vuodelle 2026

55. Odotukset vuodelle 2026

Vuoden ensimmäisessä jaksossa keskustelemme Jari Simolinin kanssa siitä minkälaisia asioita uuden vuoden osalta on odotettavissa.Keskustelu rönsyili kevään dataseminaarista ruokakaupan kilpailutilante...

22 Jan 1h 12min

54. Irmeli Rytkönen ja Gigantin kodin elektroniikan markkinan muuttuminen

54. Irmeli Rytkönen ja Gigantin kodin elektroniikan markkinan muuttuminen

Moni muistaa Tammiston Gigantin hurjat jonot, kun yhtiö tuli Suomeen syksyllä 1999. Irmeli Rytkönen oli tuomassa Giganttia Suomeen yhtiön ensimmäisenä Suomen toimitusjohtajana.Kodin elektroniikka oli ...

16 Des 20251h 18min

53. Ville Velin ja Jyskin vaikuttava kansainvälinen kasvu

53. Ville Velin ja Jyskin vaikuttava kansainvälinen kasvu

Tässä jaksossa keskustellaan nopeasta kansainvälisestä kasvusta Jyskin Euroopan aluejohtajan Ville Velinin kanssa. Tanskalainen Jysk on noussut yhdeksi Euroopan hienoimmista kaupan alan kasvutarinoist...

8 Des 20251h 19min

52. Q3-tulosten katsaus

52. Q3-tulosten katsaus

Tällä kertaa keskusteltiin kaupan kolmannen neljänneksen tuloskauden kiinnostavimmista yrityksistä. Kolmas neljännes tarjoaa kiinnostavan näkymän kaupan alan yritysten suorituskykyyn tuikitärkeän joul...

2 Des 202556min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-penger-polser-og-politikk
finansredaksjonen
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
utbytte
rss-sunn-okonomi
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
morgenkaffen-med-finansavisen
pengesnakk
lederpodden
stormkast-med-valebrokk-stordalen
liberal-halvtime
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
rss-politisk-preik
rss-markedspuls-2