64. Olli Turunen - Ostan Asuntoja Podcast feat. Jenni From the Block

64. Olli Turunen - Ostan Asuntoja Podcast feat. Jenni From the Block

Kevätalvella 2014 aloitti paikallinen nettiradio nimeltään Radio Rapu. 11.9.2014 alkoi monen asuntosijoittajan ja vuokranantajan kannalta merkityksellinen ja uraauurtava asuntosijoittamisohjelma nimeltä "Jenni From the Block". Siinä Jenni Witikkala haastatteli asuntosijoittajia ja vuokranantajia 45 jakson verran. Radio Rapu lopetti lähetyksensä keväällä 2016 ja jonkin ajan kuluttua siitä Jenni From the Block -radio-ohjelman jaksot katosivat netistä.

Sen seurauksena Ostan Asuntoja Podcast on voinut kutsua itseään kiistatta Suomen parhaimmaksi ja kauneimmaksi asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan keskittyväksi podcastiksi. Kun on ainoa, voi keksiä kaikenlaisia lennokaita lauseita ilman suurta faktaperustetta. Faktapohjaa jouduin hakemaan, kun Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijoilta alkoi tulla kysymyksiä, että olen kuunnellut kaikki jaksot jo 3 kertaa, mitä muita suomalaisia asuntosijoituspodcasteja voisit suositella. En voinut suositella mitään. Matkan varrella on tullut kysymyksiä, että missä on se Jennin ohjelma ja olen vain vastaillut, etten tiedä. Kunnes tajusin, että onpa Suomen huonoin ja rumin vastaus.

Otin yhteyttä Jenni Witikkalaan, joka otti yhteyttä Timo Uusi-Kerttulaan, yhteen Radio Ravun omistajista. Timon ja Jennin avustuksella ja luvalla Ostan Asuntoja Podcastilla on käytössään kaikki "Jenni From the Block" -radio-ohjelman jaksot, joiden ensiesitykset ovat olleet Radio Ravussa 11.9.2014-14.5.2016 välisenä aikana. Tulevien kuukausien ja vuosien aikana on luvassa remasteroituna Suomen parhaan ja kauneimman asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan keskittyneen nettiradio-ohjelman jaksot "Ostan Asuntoja Podcast featuring Jenni From the Block" -teeman alla. Jaksot tulevat olemaan kuunneltavissa kaikilla podcast -alustoilla.

Kiitos Jennille ja Timo Uusi-Kerttulalle. Jaksoista löytyy mittaamattoman arvokas määrä ikivihreää asuntosijoittamis- ja vuokraustoimintatietoa ja -kokemusta.

Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta.

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Jenni Witikkala LKV, LVV, KTM www.jenniwitikkala.fi, puh. 0503076539, email jenni@snooa.fi

Ostan Asuntoja Podcast #10 – OVV:stä ORM:ään Olli Turunen osa 1

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peabon pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Ostan Asuntoja YouTube: Onko sijoitusasunnon ostaminen "alle markkinahinnan" totta vai tarua? YouTube #79

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Episoder(559)

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

Ronja Airusalo oli vieraana jaksossa 325. Silloin hänellä oli puolisonsa kanssa 6 asuntoa ja tavoitteena 10 asuntoa vuoden loppuun mennessä. Nyt asuntoja on 16.   Matkalle mahtuu, paljon kokemuksia ja...

30 Jan 1h 42min

395. Grossfittiä, nolottavia tarjouksia ja hyviä juttuja Instassa Lotta Reunanen

395. Grossfittiä, nolottavia tarjouksia ja hyviä juttuja Instassa Lotta Reunanen

Lotta Reunanen on pieksämäkeläinen 11 vuokrakodin vuokranantaja, joka uskalsi aloittaa asuntosijoittamisen 23-vuotiaana. Juttelimme ...

23 Jan 1h 25min

394. Luovuutta, työtä ja tuloja asunnoilla Elikia Peti-Peti

394. Luovuutta, työtä ja tuloja asunnoilla Elikia Peti-Peti

Elikia Peti-Peti ja Siina Laine on asuntojen parissa täysipäiväisesti työskentelevä pariskunta Helsingistä. Pariskunta hallinnoi aktiivisesti noin 25 kohdetta, joista reilu puolet on muiden ihmisten o...

16 Jan 1h 18min

393. Kärkkäinen, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 28

393. Kärkkäinen, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 28

Kuukausipalaveri 28 agendalla kolme aihekokonaisuutta: Mitä erilaisia lakihankkeita on tulossa ja kuinka paljon niistä tiedetään ja onko jotain suuren todennäköisyyden muutoksia odotuksissa. Asunto...

9 Jan 2h 28min

392. Homehelvetistä asuntosijoittajaksi Jukka Mäkikangas

392. Homehelvetistä asuntosijoittajaksi Jukka Mäkikangas

Jukka Mäkikangas on tuoreimman suomalaisen asuntosijoituskirjan, Homehelvetistä asuntosijoittajaksi, kirjoittaja.  Kirjan pääpointti sopii erinomaisesti Ostan Asuntoja Podcastin vieraiden tarinoihi...

2 Jan 56min

391. Yrittäjä ja asuntosijoittaja 19-vuotias Eppu Hannula

391. Yrittäjä ja asuntosijoittaja 19-vuotias Eppu Hannula

Eppu Hannula perusti Apuvarsi -nimisen yrityksen 17-vuotiaana, jota hän parhaillaan pyörittää armeijasta käsin. Työn alla on myös neljännen sijoitusasunnon ostaminen. Eppu on 19-vuotias. Juttelimme: ...

26 Des 20251h 10min

390. Asuntosijoittajista Dokport Startup-perustajiksi Anna ja Juha Sipilä

390. Asuntosijoittajista Dokport Startup-perustajiksi Anna ja Juha Sipilä

Anna ja Juha Sipilä ovat pitkän linjan asuntosijoittajia, joilla on kymmeniä asuntoja, mutta vasta asuntosijoittajina "tulleet ulos kaapista". Haastattelu saa yllättävän käänteen, kun Anna kertoo, kui...

19 Des 20251h 42min

389. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 2

389. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 2

Kuukausipalaveri 27 jakautui tällä kertaa kahteen osaan Ostan Asuntoja Podcastin pääeditoijan viettäessä aikaansa enemmän perheensä kuin editoinnin parissa. Mikään asia ei viikossa vanhene. Osassa 2 j...

12 Des 20251h 17min

Populært innen Business og økonomi

dine-penger-pengeradet
stopp-verden
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
lydartikler-fra-aftenposten
finansredaksjonen
pengesnakk
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
utbytte
pengepodden-2
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-markedspuls-2
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
lederpodden
okonomiamatorene
rss-investering-gjort-enkelt
stormkast-med-valebrokk-stordalen
flypodden
shifter