72. "Kulta ei ole sijoitus" Sam Laakso

72. "Kulta ei ole sijoitus" Sam Laakso

Tällä kertaa poiketaan Ostan Asuntoja Podcastin kuvauksen mukaisesta haastateltavasta, sillä vieraana on henkilö, joka ei omista sijoitusasuntoja eikä toimi vuokranantajana.

Hyvän sijoittajan yksi perusominaisuus on jatkuva opiskelu esimerkiksi lukemalla. Lukeminen tulisi tapahtua laajemmalla pohjalla kuin pelkästään asuntosijoituskirjoja kahlaamalla. Tämän kerran jaksossa sivutaan toki asuntosijoittamista mutta se tarjoaa juuri sitä laajempaa perspektiiviä, jota menestyvän asuntosijoittajan pitäisi myös hahmottaa.

Käymme Samin kanssa läpi asioita laajalla kirjolla:

  • Sam kertoo kultaa käsittelevän laadukkaan lopputyönsä sisällön, jolloin kuuntelija saa käsityksen, mitä kaikkea siitä voisi oppia
  • pikakierros on modifioitu mutta sitäkin kiinnostavampi
  • jos kulta ei ole sijoitus, mitä se sitten on
  • kullan eurohinta vai euron kultahinta - häh?
  • mitkä ovat kullan hinta-ajurit
  • miten eri keskuspankkien käyttäytyminen on muuttunut kullan myymisen ja ostamisen suhteen
  • mitkä ovat asuntosijoituksen ja kullan yhteneväisyydet ja erot
  • milloin ja miksi kulta voisi sopia asuntosijoittajan salkkuun
  • miksi fyysistä kultaa - ei kulta-ETF:iä
  • säilytys lattialaudan alla, tallelokerossa vai yksityisessä holvissa - miksi
  • miten Samin työnantaja Voima Gold toimii

Jakson kuuntelu ei edellytä kullan omistamista mutta siitä voi seurata kultakuume.

Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudin kautta.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Sam Laakso - The Future of Gold from 2019 to 2039 -lopputyö skalcapital.com

Ray Dalio - Big Debt Crisis; Adlibris Sidottu

Alexis Stenfors - Riskitekijä; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja

James Rickards - Aftermath; Adlibris Nidottu, Audible

Reinhart, Rogoff - This time is different; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja, Audible

Sam Laakso Twitter

Voima Gold nettisivut

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori on vuokranantajan perustama yritys, joka tarjoaa Vuokravälitystä alkaen 500 euron palkkiolla, johon sisältyy ensimmäisen vuoden ajalta vuokratakuu.

Tarjolla on lisäksi "avaimet käteen" vuokra-asunnon Huolenpitopalvelu 35 euron kuukausihinnalla. Näin voit ulkoistaa sijoitusasuntosi vuokraustoiminnan kokonaisuudessaan. Palveluun sisältyy pysyvä vuokratakuu.

Asiakkaiden kysynnän vuoksi Asuntopehtoori on kasvanut ja tarjoaa nyt myös asuntojen myyntivälitystä.

Mainitse toimeksiannon yhteydessä "Ostan Asuntoja" ja saat 5 %:n alennuksen palkkiosta.

Asuntopehtoorin Blogista: Ammattisijoittajan kolme strategiaa

Suvi "Think a Million" Schwab Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #70

Miljonääriksi asuntosijoittamisella – osa 1 "Ajattele miljoonaa" – Blogi #174

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Ostan Asuntoja IGTV:stä löytyy jo yli 50 videota

* Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen

Kaupallinen varoitus

Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta.

Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä.

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

Episoder(566)

403. Missä ollaan ja mihin asuntosijoittajina mennään Petri Roininen

403. Missä ollaan ja mihin asuntosijoittajina mennään Petri Roininen

Investors Housen Petri Roininen oli mun vieraana joulukuussa 2023 ja joulukuusa 2024. Taisi olle hyvä asia, ettei joulukuussa 2025 juteltu, vaan se siirtyi tänne maaliskuulle 2026. Meillä on tammi-hel...

20 Mar 1h 25min

402. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 30

402. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 30

Kuukausipalaveri ja Eemeli Karlsson ovat molemmat saavuttaneet 30 rajapyykin. Onnittelut molemmille. Agendalla tällä kertaa: 1. Nopea kertaus lakimuutostilanteesta  2. Selvennyskeskustelu kela-tuist...

13 Mar 2h 17min

401. Sosiaalialan taidoilla diilien tekijäksi ja isännöitsijäksi Anne Niemi

401. Sosiaalialan taidoilla diilien tekijäksi ja isännöitsijäksi Anne Niemi

Anne Niemi siirtyi sosiaalialalta yrittäjäksi ja isännöitsijäksi. Sijoituskohteita on 16. Kuuntelemalla tämän jakson saa rautaisannoksen ajateltavaa ja oppia ja pikkuisen tuntumaa vaasalaiseen asuntom...

6 Mar 2h 26min

400. Pohjalta synkästä toivonkipinä kerrallaan selviytymistä Annukka Nauraja

400. Pohjalta synkästä toivonkipinä kerrallaan selviytymistä Annukka Nauraja

Annukka Nauraja: "Usko onnistumiseesi, pidä aurinko paistamassa tulevaisuuden näkymässäsi, vaikka tarpoisit sysipimeässä". Tämän viikon haastattelussa käydään perusteellisesti syvällä ja synkkyydessä....

27 Feb 2h 14min

399. Seikkailuja, flippejä ja pitokohteita Hanna ja Aki Vanhanen

399. Seikkailuja, flippejä ja pitokohteita Hanna ja Aki Vanhanen

Hanna ja Aki Vanhanen ovat pohtineen tarkkaan oman elämänsä arvot ja johtavat niistä tavoitteet, suunnitelmat ja elävät oman näköistä elämää. Juttelemme tänään aika perusteellisestikin seuraavista aih...

20 Feb 1h 27min

398. Opettajasta vuokrauksen päivittäiseen tehtäväkenttään Pia Helkiö

398. Opettajasta vuokrauksen päivittäiseen tehtäväkenttään Pia Helkiö

Pia Helkiö oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana noin 7 vuotta sitten. Silloin hän oli opettaja ja harrasti asuntojen flippausta ja vuokraamista miehensä kanssa. Nyt hän on OVV Kuopionja OVV Helsinki ...

13 Feb 1h 18min

397. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 29

397. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 29

Kuukausipalaveri 29. Läsnä Margus Grahn, Jesse Parviainen, Eemeli Karlsson ja Harri Huru.   Agendalla: ...

6 Feb 2h 24min

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

Ronja Airusalo oli vieraana jaksossa 325. Silloin hänellä oli puolisonsa kanssa 6 asuntoa ja tavoitteena 10 asuntoa vuoden loppuun mennessä. Nyt asuntoja on 16.   Matkalle mahtuu, paljon kokemuksia ja...

30 Jan 1h 42min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengesnakk
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
finansredaksjonen
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
utbytte
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
stormkast-med-valebrokk-stordalen
liberal-halvtime
lederpodden
rss-markedspuls-2
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
rss-investering-gjort-enkelt