
Keskiviikon kooste: Mies soutaa taas!
Kimmo ja Minna puhuvat tuskaisista prosesseista, soutavasta miehestä, Kimmon uudesta harrastuksesta sekä tuoreesta tv-sarjasta. Lisäksi arvuutellaan Kimmon Top 3 sovelluksia, kuullaan Kimmon kiperä ja todistetaan upeaa Sanaselityssuoritusta!Minna ja Kimmo viihdyttävät sinua Radio Novan Aamussa arkisin klo 6-10!
12 Nov 40min

Tapahtui tänään: 11.11.
Tällä historiallisella päivämäärällä 1918 Saksa solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa Compiègnen ulkopuolella olleessa junavaunussa Ranskassa ja ensimmäinen maailmansota päättyi ja 2006 PlayStation 3 -pelikonsoli julkaistiin Japanissa. Lisäksi tänään on Calista Flockhartin ja Leonardo DiCaprion syntymäpäivät, Puolan itsenäisyyspäivä, Saksassa alkaa karnevaalikausi, Yhdysvalloissa juhlitaan veteraanipäivää ja ympäri maailmaa vietetään Singles daytä.
11 Nov 5min

Tiistain kooste: Kussavemmetus!
Tänään Minnan hoitaessa TTK-velvollisuuksiaan studiossa Kimmon seurana oli Heidi Suomi! Miltä tuntuu ajaa pimeässä ja miettiä kaikenlaisia outoja skenaarioita, kun ympärillä on vain tyhjää? Lisäksi puhuttiin mm. pikkujouluista, surkeimmista joululahjoista, lapsuuden pelotteluista sekä joulun hössöttämisestä.Minna ja Kimmo viihdyttävät sinua Radio Novan Aamussa arkisin klo 6-10!
11 Nov 31min

Tapahtui tänään: 10.11.
Tällä historiallisella päivämäärällä F.E. Sillanpäälle myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto, maailman antidoping-järjestö perustettiin ja Tansaniasta löydettiin kadonnut tutkimusmatkailija Livingstone löydettiin, joka johti erään kuuluisan lausahduksen syntyyn.
10 Nov 5min

Välipala: Tanssikengät naulaan!
Minnan TTK-matka on tullut toistaiseksi päätökseensä, joten Minna ja Kimmo käyvät läpi Minnan huikean, koko syksyn kestäneen, tanssintäyteisen matkan. Mikä oli mieluisin tanssilaji ja mitkä olivat ensimmäiset ajatukset, kun Minnaa pyydettiin mukaan ohjelmaan? Mitä tapahtuu Minnan vakiotanssikengille?
10 Nov 9min

Maanantain kooste: Epäsopivat maanantaijutut!
Minna ja Kimmo käyvät läpi Minnan viimeisimmät TTK-käänteet. Kimmolla on myös mielessä Minnalle uusi ura, nimittäin historiakierrosten vetäjänä. Minnalla on kerrottavanaan juttua takavuosien hittishotista, joka on tehnyt paluun. Kimmo on kerrankin ollut ajoissa jossain asiassa, ja on hyvin tyytyväinen siitä.Minna ja Kimmo viihdyttävät sinua Radio Novan Aamussa arkisin klo 6-10!
10 Nov 37min

Kootut Selitykset: "Nyt oli vaihteleva minuutin pätkä!"
Tällä viikolla mukaan kisaan pääsivät Mari, Paula, Marko, Mirkka ja Sami!Ota osaa Radio Novan Aamun Sanaselityspeliin arkisin klo 08!
7 Nov 13min





















