Podme logo
HemUpptäckKategorierSök
Tapani Ripatti ja Ocsid

Tapani Ripatti ja Ocsid

01:03:352020-06-01

Om avsnittet

Tapani Ripatti on lahtelainen dj, radiojuontaja ja -toimittaja. Diskon kuninkaaksikin tituleerattu Ripatti tuli suurelle yleisölle tutuksi television Levyraadista ja 80-luvulla Ylellä alkaneesta Ocsid-radio-ohjelmasta. Ennen eläkkeelle jäämistään hän työskenteli Lahden Radiossa. Sannalta: "Suurin osa muistaa Tapani Ripatin kiihkeästä puhetavasta ja intohimosta musiikkiin. Hän on ollut sivistäjä, heittäytyjä ja ennen kaikkea tekijämies. Tutustuin häneen vuonna 2006 Lahden YLEllä. Ymmärsin kyllä silloin, että kyseessä on legenda, mutta olisinpa tajunnut tentata häntä enemmän. Tapani oli useimmiten repparikeikalla ja toimituksessa hänet löysi todennäköisemmin studiosta kelanauhojen keskeltä."

Senaste avsnitten

ÄÄNESSÄ
ÄÄNESSÄ

Mikko Kekäläinen: Pieksämäki-Pasila

2022-04-2058min
ÄÄNESSÄ
ÄÄNESSÄ

Kristiina Komulainen: Olen läpikulkumatkalla

2022-04-1356min
ÄÄNESSÄ
ÄÄNESSÄ

Sami Kuronen: Radio on rakkain

2021-04-1959min
ÄÄNESSÄ
ÄÄNESSÄ

Oku Luukkainen ja ysäri-ilmiö

2021-04-051h 12min
ÄÄNESSÄ
ÄÄNESSÄ

Juha Vuorinen: Elämää suurempia tarinoita ja kakkahuumoria

2021-03-291h 7min
ÄÄNESSÄ
ÄÄNESSÄ

Ile Jokinen: Kaikkea pitää tehdä niin kauan kuin on kivaa

2020-11-1646min
ÄÄNESSÄ
ÄÄNESSÄ

Pekka Sauri ja Yölinja

2020-11-1656min
ÄÄNESSÄ
ÄÄNESSÄ

Katja Ståhl: Mut voi pudottaa mihin vaan

2020-11-1634min
ÄÄNESSÄ
ÄÄNESSÄ

NRJ:n Aamupojat Anssi ja Renne

2020-11-0959min
ÄÄNESSÄ
ÄÄNESSÄ

Iskelmän Aamuvirkkula - Timo Virkkula ja Anna-Mari Raaska

2020-11-091h 3min
logo

PODME

INFORMATION

  • Om kakor
  • Allmänna villkor
  • Integritetspolicy
  • Press

LADDA NED APPEN

app storegoogle play store

REGION

flag
  • sweden_flag
  • norway_flag
  • finland_flag

© Podme AB 2024