Pimeä vuosikymmen

Suomessa 1970-luku on jatkuvasti läsnä julkisessa keskustelussa.
Toisten mielestä vuosikymmen oli yhtä sosialismin ja vallankumouksen tavoittelua. Eikä suotta, sillä opiskelija Esko-Juhani Tennilä julisti SOL:n eli Sosialistisen Opiskelijaliiton kesäpäivillä, että "suomalainen sosialismi on kuin kaunis alaston nainen".

Pasifisti Erkki Tuomioja paukutteli nallipyssyä nuorison teach-in-tilaisuudessa. Tarja Halosen areenana olivat kansalaisjärjestöt
naisasialiikkeestä Suomi-Chile-seuraan. Tampereen toimittajakoulutus ja Teiniliitto olivat marxilaisten taskussa. Leninin syntymän 100-vuotisjuhlavuosi 1970 oli suuri tapaus.

Toiset ovat sitä mieltä, että 1970-luvulla Suomi lännettyi presidentti Urho Kekkosen johdolla EEC-sopimuksella ja OECD-jäsenyydellä. Tupo-sopimusten kausi aloitti luokkasopuilun, josta kommunistit olivat kauhuissaan.

Pääministeri Mauno Koivisto kutsui nuorisoradikaalit kertaalleen Kesärantaan ja ilmoitti, että heidän kapinointinsa on silkkaa haihattelua. Porvarit jyräsivät kouluneuvostoissa ja soittolistojen kärjessä oli Baccaraa, Armia ja Dannyä tai Irwiniä, eikä Agit-Propia.

Tässä teoksessa käydään läpi sitä, mitä pitkällä 1970-luvulla eli vuosina 1968-1981 todella tapahtui. Miten suometuttiin ja missä määrin lännetyttiin? Kaikki alkoi 60-luvun radikalismista, eteni poliittisiin poteroihin ja päättyi syksyllä 1981, jolloin Kekkonen sanoi Koivistolle viimeisen presidentin
esittelynsä jälkeen: "Minä en jaksa enää."

Poliittisen historian dosentin Ville Pernaan teos perustuu uusimpaan tutkimukseen, arkistoaineistona muun muassa Suojelupoliisiin salaiset arkistot sekä Mauno Koiviston laaja henkilökohtainen arkisto.