Rakenna yhteisöä — johda yksilöä!
Aikalisä5 Aug 2020

Rakenna yhteisöä — johda yksilöä!

Uusi työkausi alkaa epävarmuuden tilassa. Epävarmuutta on siitä, miten edelleen jatkuva pandemia tulee varjostamaan työntekoa. Esihenkilöt miettivät myös, millä mielellä oman tiimin jäsenet ja kollegat lähtevät taas työhön ja miten uuden kauden alkua voisi tukea mahdollisimman hyvin. Elämme yhteisöllisyyden aikaa: teemme töitä yhdessä, opimme yhdessä ja rakennamme yhteisöllisyyttä. Silti yhteisö koostuu yksilöistä: Suhtautuminen esimerkiksi epävarmuuteen, työn tarkoitukseen tai omaan kehittymiseen ovat yksilöllisiä. Pitkään jatkunut etätyö on antaanut monelle tavallista enemmän aikaa omien ajatusten tutkailuun ja erityispiirteiden tunnistamiseen. Miten nämä hedelmät hyödynnetään yhteisössä?

Kauden ensimmäisessä Aikalisäpodissa keskustelemme yksilöllisyydestä ja yksilön roolin huomioon ottamisesta kaiken yhteisöllisyyden keskellä.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(7)

Coaching auttaa keskittymään olennaiseen

Coaching auttaa keskittymään olennaiseen

Miten yksinkertainen kysymys voi johtaa suurin muutoksiin ja oivalluksiin? Mitä coaching on ja mitä tapahtuu coachingtapaamisessa? Onko työnohjauksen ja coachingin välillä eroja? Mitä hyötyä coachingi...

11 Maj 202324min

Vain johdonmukainen johtaminen on johtamista

Vain johdonmukainen johtaminen on johtamista

Elämme aikaa, jolloin on aikaisempaa enemmän tarvetta keskustelevalle, läsnäolevalle johtamiselle ja myös esihenkilöiden väliselle keskustelulle. Syksy tuo useimpiin työyhteisöihin kuitenkin tutun vuo...

28 Sep 202231min

Energiaa etäpalavereihin

Energiaa etäpalavereihin

Elämme etätyön aikaa. Monelle meistä se on jo pitkään merkinnyt työpäivien täyttymistä etäkokouksilla, jotka auttavat ohjaamaan työtä ja parhaimmillaan kehittämään uusiakin ideoita. Mutta jo vuoden ai...

1 Apr 202150min

On luotettava niin paljon, että vähän pelottaa

On luotettava niin paljon, että vähän pelottaa

Aikalisä-podin kolmannessa osassa Paula Kirjavainen ja Bosse Salenius keskustelevat luottamuksesta ja luottamisesta työyhteisössä ja johtamisessa. Nykyisessä arvaamattomassa kriisitilanteessa työyhtei...

29 Apr 202033min

Kuinka kasvaa rämästä ryhmästä yhdessä johtavaksi tiimiksi?

Kuinka kasvaa rämästä ryhmästä yhdessä johtavaksi tiimiksi?

Eeppiset, pitkään koossa pysyvät driimtiimit ovat yhä harvinaisempia. Jäsenet tulevat ja menevät ja tilanteet ja tavoitteet muuttuvat tiuhaan. Silti tiimeissä on eroja. On paljon ja ulkoa tulevaa joht...

30 Mars 202036min

Työ muuttuu ja siksi muuttuu myös johtajuus

Työ muuttuu ja siksi muuttuu myös johtajuus

Työyhteisöjen kehittämiskeskustelussa tuntuu välillä unohtuvan, että johtaminen ei ole kaiken muutostyön keskipiste ja lähtökohta. Työelämä muuttuu ennen kaikkea, koska työn tekeminen ja sen organisoi...

20 Mars 202033min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
svd-tech-brief
uppgang-och-fall
rss-svart-marknad
avanzapodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
bathina-en-podcast
rss-borsens-finest
rss-dagen-med-di
24fragor
borsmorgon
dynastin
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
tabberaset
lastbilspodden
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
fill-or-kill