Yhteisötoimijat lähiön sydämessä

Yhteisötoimijat lähiön sydämessä

Kapunginosapodcastin toisessa jaksossa sukelletaan syvälle hervantalaisuuden ytimeen yhdessä kahden pitkäaikaisen Ysti ry:n työntekijän kanssa. Riitta Kraatila (toiminnanjohtaja) ja Tiina Virnes (Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori) ovat seuranneet Hervannan kehitystä vuosikymmenten ajan sekä asukkaina että kohtaamistyön ammattilaisina. Naiset jakavat nyt omat muistonsa, havaintonsa ja oivalluksensa alueesta.

Jaksossa kuullaan, miten Riitta ja Tiina päätyivät Hervantaan ja mikä sai heidät viihtymään täällä vuodesta toiseen. He kuvaavat vanhaa Hervantaa, sen tunnelmaa ja sitä, miten alue on kasvanut kohti nykyistä, monikulttuurista ja elinvoimaista yhteisöä.

Kohtaamistyön asiantuntijat pohtivat myös yhteisöllisyyden ydintä: mistä se syntyy, miten se on muuttunut ja millaisia haasteita ja mahdollisuuksia tämän päivän Hervannassa on. Yhteiselon monimuotoisuus herättää tärkeitä kysymyksiä: Auttaako arjen monikulttuurinen ympäristö ymmärtämään erilaisuutta paremmin? Miltä tämän päivän hervantalainen yhteisöllisyys näyttää ja tuntuu heidän näkökulmastaan?

Jakson lopuksi nostetaan esiin Hervannan suurimmat vahvuudet sekä toiveet alueen tulevaisuudelle, millainen Hervanta voisi olla 10 vuoden kuluttua?

Tämä jakso on lämmin ja ajatuksia herättävä matka kaupunginosan menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuden toiveisiin.

Jaksokuvassa: Riitta Kraatila ja Tiina Viernes / Ysti Ry

Jaksokuva ja haastattelu: Terhi Loimuneva / Loimu Communicares: www.loimucommunicares.fi

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(3)

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
gynning-berg
p3-dokumentar
en-mork-historia
svenska-fall
creepypodden-med-jack-werner
aftonbladet-daily
killradet
hor-har
rss-nemo-moter-en-van
mardromsgasten
aftonbladet-krim
p3-historia
rss-mer-an-bara-morsa
flashback-forever
badfluence
rss-vill-du-veta-en-hemlis-2
vad-blir-det-for-mord
rss-sanning-konsekvens
rss-krimreportrarna