Mitä tapahtui synnytyksen jälkeen?
Pariasiaa9 Maj 2024

Mitä tapahtui synnytyksen jälkeen?

Mainos: Ainu


Toisen kauden ekassa jaksossa palataan kuulijatoiveena meidän esikoisen syntymän jälkeisiin hetkiin. Miten ihmeellistä kaikki oli?

Miten toipuminen alkoi? Miltä tuntuikin yhtäkkiä olla kahdestaan perhehuoneessa ilman vauvaa joka joutuikin vielä teho-osastolle juuri kun olisi pitänyt kotiutua Jaksossa päädytään myös keskustelemaan muun perheen merkityksestä, kun sukuun on syntynyt pieni vauva ja kaksi uutta vanhempaa.


Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.


Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.


Avsnitt(28)

Q&A - Onko lapsiluku täynnä?

Q&A - Onko lapsiluku täynnä?

Viimeisessä jaksossa saatiin viimeiset kysymykset teiltä kuulijoilta ja niitä tuli laidasta laitaan. Keskustellaan mm. miltä tuntuu jakaa henkilökohtaisia asioita tuntemattomille ihmisille, miten yhteisten podin tekeminen on vaikuttanut meidän parisuhteeseen ja onko meidän lapsiluku täynnä? Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio

21 Nov 202440min

Perhedynamiikan rikkominen? Uhka vai mahdollisuus?

Perhedynamiikan rikkominen? Uhka vai mahdollisuus?

Eletään haastavaa vaihetta Angelvuon perheessä. Lapset ovat saavuttaneet uuden levelin ja aloittaneet taistelun vanhempia vastaan ”emme tottele mitään”Jaksossa keskustellaan myös siitä miten perhedynamiikan rikkominen vaikuttaa kaikkiin osapuoliin. Kun pojat lähti reissuun kahdestaan, miten kaikki sujui? Entäs kotona? Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio

14 Nov 202442min

Kaamos painaa mieltä - vieraana Jasmin Muurinen

Kaamos painaa mieltä - vieraana Jasmin Muurinen

Jaksossa keskustellaan pitkän linjan lifestyle vaikuttajan kanssa mielestä ja varsinkin pimenevän sään vaikutuksia siihen. Jasmin jakaa omia vinkkejä jotka herättää keskustelua siitä miten tästä alkavasta marraskuusta selviää. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio

7 Nov 202453min

No nyt puhutaan seksistä!

No nyt puhutaan seksistä!

Jaksossa vieraana seksuaaliterapeutti Tiina Svensk! Vastataan kuulijoiden kysymyksiin seksistä ja keskitytytään erityisesti haluttomuuteen.Tää jakso herättelee varmasti todella montaa, myös meitä. Kaikesta siitä mitä seksi todella on ja mitä se vaatii, kaikkea muutakin kuin itse sitä seksiä. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio

31 Okt 202455min

Puhutaanko seksistä? Ei puhuta!

Puhutaanko seksistä? Ei puhuta!

Kaupallinen yhteistyö - MSD Finland Saatiin teiltä liuta kysymyksiä seksiin liittyen. Toinen meistä kiemurtelee ja toinen voisi puhua seksistä aamusta iltaan. Avataan myös meidän ajatuksia luottamuksesta, haluttomuudesta ja muistellaan kokemuksia, kun jouduimme vierailemaan sukupuolitautienpoliklinikalla.Mietitään myös miten oman kehon muutos vaikuttaa omaan seksuaalisuuteen ja sitä kautta parisuhteeseen. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // AsennestudioFI-NON-01244 10/2024

24 Okt 202437min

Siskojakso - vieraana Anni Bussman

Siskojakso - vieraana Anni Bussman

Jaksossa vastataan kuulijoiden kysymyksiin ja sitä kautta avataan meidän sisarussuhdetta, eroavaisuuksia ja sitä mikä yhdistää. Mikä ajanjakso elämässä oli sellainen milloin me ei oltu niin läheisiä ja miksi? Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio

17 Okt 202440min

Vieraana psykiatri-psykoterapautti Ben Furman - Osa 2

Vieraana psykiatri-psykoterapautti Ben Furman - Osa 2

Jaksossa jatketaan kuulijoiden kysymyksiin vastaamista. Pohditaan mm. mitä tehdä kun on parisuhteessa mutta on ihastunut toiseen ja saako petetty kostaa kumppanilleen? Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio

10 Okt 202444min

Vieraana psykiatri-psykoterapautti Ben Furman - Osa 1

Vieraana psykiatri-psykoterapautti Ben Furman - Osa 1

Vieraana Psykiatri - Psykoterapeutti Ben Furman vastaamassa kuulijoiden kysymyksiin. Kysymyksiä tuli niin paljon, että vierailu jaettiin kahteen jaksoon.Ensimmäinen jakso keskittyy parisuhteen negatiiviseen kierteeseen sekä mielenterveyteen. Benin kanssa saatiin aikaan myös mielenkiintoista keskustelua mielialalääkkeistä. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio

3 Okt 202441min

Populärt inom Samhälle & Kultur

en-mork-historia
rattsfallen
podme-dokumentar
aftonbladet-krim
p3-dokumentar
svenska-fall
skaringer-nessvold
creepypodden-med-jack-werner
nemo-moter-en-van
fallen-som-forfoljer
olyckan-inifran
badfluence
hor-har
killradet
flashback-forever
kod-katastrof
rss-brottsutredarna
vad-blir-det-for-mord
p1-dokumentar
p3-dystopia