Mamut - Biniyam Schelling: Ulkomaalaisuus trendinä on joskus in ja joskus out
Finska Dokumentti23 Juni 2016

Mamut - Biniyam Schelling: Ulkomaalaisuus trendinä on joskus in ja joskus out

Biniyam Schelling on elävä esimerkki siitä, että kansalaisuuden käsite on luonteeltaan kyseenalainen.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Kokkolassa syntyneen, viisivuotiaana perheensä kanssa Helsinkiin muuttaneen Biniyam Schellingin elämä pyörii musiikin ympärillä.

– Aloitin viisitoistavuotiaana kavereiden kanssa tekemään musiikkia huvin vuoksi. Kun huomasin, miten kaverit siitä tykkäsivät, innostuin jatkamaan. Nykyään teen alternative hip hop/pop -suuntaista musaa, Schelling kertoo.

Unelmani tulevaisuudessa on tehdä musiikkia työnä, ja mahdollisuus vaikuttaa taiteen kautta.

Muusikko Biniyam Schelling

Vedellä hiukset suoriksi

Schellingin vanhemmat ovat tulleet aikanaan Suomeen opintojen perässä - äiti on Etiopiasta ja isä Saksasta.

– Kotikieleni ovat suomi ja englanti. Pienenä puhuttiin myös saksaa ja amharaa, mutta ne jäivät, Schelling toteaa.

Identiteettiin liittyvät seikat ovat mietityttäneet Schellingiä pienestä pitäen:

– Tarhasta kerran kotiin tullessani olen mennyt suoraan vessan lavuaarin ääreen ja yrittänyt vedellä suoristaa hiuksiani. En kuulemma halunnut, että minulla on kiharat hiukset.

Suomalaisuuden dilemma

Biniyamin on vaikeaa vastata, onko hän suomalainen.

– Aikaisemmin en ole ajatellut, että vaikka olisi aina asunut Suomessa ja puhuu suomea, ei välttämättä ole suomalainen, vaan silti ulkomaalainen, Schelling miettii.

Suomalaisessa yhteiskunnassa oman erilaisuuden kanssa eläminen on aaltoillut: Toisinaan asiaan ei kiinnitä huomiota ja toisinaan se on painanut enemmänkin mieltä.

Joskus on ollut aikoja, jolloin olen ajatellut olevan helpompaa olla suomalainen.

Muusikko Biniyam Schelling

– Korostetaan myös sitä, että on puoliksi jotakin.

Suhtautuminen ulkomaalaisiin heittelehtii

Pakolaisten myötä Schelling kokee, että yhteiskunnallinen keskustelu on mennyt äärimmäisyyksiin: Kaikki ulkomaalaiset leimataan yhdeksi ryhmäksi yleistäen.

Ihmiset eivät ole fiksuja, mitä tähän asiaan tulee.

Muusikko Biniyam Schelling

Vaikka ilmapiiri kiristyy ja rauhoittuu vaihdellen, Schellingin mielestä ihmisten suhtautuminen maahanmuuttajiin on kuitenkin tullut jonkin verran avoimemmaksi.

Monikulttuuristen äänien lisääntymisen muusikko näkee luonnolliseksi kasvuksi.

– Suomalaisuus-käsitteen muuttumista tapahtuu enemmän tai vähemmän. Vertailukohdat pääkaupunkiseutu ja muu Suomi hankaloittavat yleiskuvan luomista, mutta muuttumista tapahtuu, Schelling pohtii.

Artikkeli
Salla Turunen
salla.turunen@sverigesradio.se

Toimitus
Lina Puranen
Maziar Farzin
sisuwebb@sverigesradio.se

Avsnitt(232)

Navestad 1979 - kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Navestad 1979 - kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Suomalaisperhe pahoinpidellään kotonaan Norrköpingissä. Hetken päästä kymmeniä miehiä aseistautuu ja lähtee jahtiin. Onko kaikki vain sattumaa? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Helmikuuss...

9 Mars 33min

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Nadja är bara 14 år gammal när mamma Mirja försvinner spårlöst i Värnamo i oktober 1995. Vart har mamma tagit vägen? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Nadjas mamma Mirja har varit borta må...

9 Feb 41min

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Valkoinen kuolema Karjalasta: Simo Häyhästä tuli myytti, joka elää yhä. Mutta minkälainen oli mies legendan takana? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. On hyytävän kylmä talvi vuonna 1939. ...

26 Jan 44min

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

När Jarkko Pesonen besöker en naturiststrand i början av 2000-talet förändras hans liv. Han blir naturist men hur är det att leva öppet i ett samhälle där nakenhet nästan alltid sexualiseras? Lyssna ...

13 Jan 27min

Simo Häyhä – det finska vinterkrigets mytomspunne prickskytt

Simo Häyhä – det finska vinterkrigets mytomspunne prickskytt

Vita döden från Karelen: Simo Häyhä fascinerar långt efter vinterkriget. Vad kostar det att bli symbol för Finlands överlevnad? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. I den isande skogen vid gr...

5 Dec 202543min

Sirkka och miljonbedrägeriet på Röda Korset

Sirkka och miljonbedrägeriet på Röda Korset

Sirkka misstänker att det är något lurt med chefen och hans märkliga fakturor. Snart avslöjas skandalen som skakar om hela välgörenhets-Sverige. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sirkka Gu...

17 Nov 202541min

Vähemmistölaki 25 vuotta – Ruotsin huonoin laki?

Vähemmistölaki 25 vuotta – Ruotsin huonoin laki?

Marja, Nina ja yli 80 muuta ruotsinsuomalaista ovat yrittäneet saada tuomioistuimesta oikeutta suomenkieleen. Vain harva on onnistunut. Miksi? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Hoforsin ik...

3 Nov 202539min

Saksalaista sotilasisää etsimässä – Riitan tarina

Saksalaista sotilasisää etsimässä – Riitan tarina

Teini-iässä Riitta saa tietää, että hänen isänsä on saksalainen sotilas. Mutta koko totuus isästä selviää Riitalle vasta lähes 70 vuotta myöhemmin. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Syksyl...

20 Okt 202546min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
aftonbladet-krim
p3-dokumentar
gynning-berg
svenska-fall
mardromsgasten
en-mork-historia
skaringer-nessvold
creepypodden-med-jack-werner
rss-expressen-dok
hor-har
kod-katastrof
killradet
flashback-forever
rattsfallen
rss-sanning-konsekvens
historiska-brott
rss-mer-an-bara-morsa
vad-blir-det-for-mord
badfluence