Dokumentti: Suomalaisvaimot Fåröllä

Dokumentti: Suomalaisvaimot Fåröllä

40-luvulla fåröläiset poikamiehet etsivät suomalaisnaisia seuranhakuilmoituksilla suomalaislehdissä. Selma vastasi, ja muutti saarelle. Onnea hän ei löytänyt, ja 15 vuotta myöhemmin hän katosi.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Sotavuosien jälkeen Suomessa perustettiin perheitä ennätysvauhdilla. Syntyvyys oli huippulukemissa, mutta samaan aikaan maassa oli pulaa nuorista miehistä. Noin 90 000 miestä oli kuollut sodassa.

Ruotsissa nuoret miehet ymmärsivät, että Suomessa oli pulaa miehistä. Kuusi gotlantilaista poikamiestä riimittelivät yhteisen seuranhakuilmoituksen suomalaisiin sanomalehtiin, jossa he etsivät suomalaisia maaseudulla asuvia 20-32 vuotiaita naisia seurakseen ja kirjekavereikseen.
Keväällä 1947 ilmoitus ilmestyi Suomessa.

Jo samana vuona muun muassa Anna ja Selma muuttivat pohjois-Gotlannin pienelle saarelle. Anna oli yksinhuoltajaäiti Pietarsaaresta, Selma lapseton nainen Ahvenanmaalta. Molemmat lähtivät Gotlantiin etsimään rakkautta ja uutta onnea. Myös usea muu suomalaisnainen muutti Fårölle 40- ja 50-luvun vaihteessa.

15 vuotta myöhemmin Selma oli neljän lapsen äiti, kun hän yhtäkkiä katosi.

Nyt kolmen suomalaisnaisen lapset kertovat, millaista elämä Fåröllä oli.

Hanna Sihlman
hanna.sihlman@sverigesradio.se

Avsnitt(232)

Navestad 1979 - kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Navestad 1979 - kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Suomalaisperhe pahoinpidellään kotonaan Norrköpingissä. Hetken päästä kymmeniä miehiä aseistautuu ja lähtee jahtiin. Onko kaikki vain sattumaa? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Helmikuuss...

9 Mars 33min

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Nadja är bara 14 år gammal när mamma Mirja försvinner spårlöst i Värnamo i oktober 1995. Vart har mamma tagit vägen? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Nadjas mamma Mirja har varit borta må...

9 Feb 41min

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Valkoinen kuolema Karjalasta: Simo Häyhästä tuli myytti, joka elää yhä. Mutta minkälainen oli mies legendan takana? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. On hyytävän kylmä talvi vuonna 1939. ...

26 Jan 44min

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

När Jarkko Pesonen besöker en naturiststrand i början av 2000-talet förändras hans liv. Han blir naturist men hur är det att leva öppet i ett samhälle där nakenhet nästan alltid sexualiseras? Lyssna ...

13 Jan 27min

Simo Häyhä – det finska vinterkrigets mytomspunne prickskytt

Simo Häyhä – det finska vinterkrigets mytomspunne prickskytt

Vita döden från Karelen: Simo Häyhä fascinerar långt efter vinterkriget. Vad kostar det att bli symbol för Finlands överlevnad? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. I den isande skogen vid gr...

5 Dec 202543min

Sirkka och miljonbedrägeriet på Röda Korset

Sirkka och miljonbedrägeriet på Röda Korset

Sirkka misstänker att det är något lurt med chefen och hans märkliga fakturor. Snart avslöjas skandalen som skakar om hela välgörenhets-Sverige. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sirkka Gu...

17 Nov 202541min

Vähemmistölaki 25 vuotta – Ruotsin huonoin laki?

Vähemmistölaki 25 vuotta – Ruotsin huonoin laki?

Marja, Nina ja yli 80 muuta ruotsinsuomalaista ovat yrittäneet saada tuomioistuimesta oikeutta suomenkieleen. Vain harva on onnistunut. Miksi? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Hoforsin ik...

3 Nov 202539min

Saksalaista sotilasisää etsimässä – Riitan tarina

Saksalaista sotilasisää etsimässä – Riitan tarina

Teini-iässä Riitta saa tietää, että hänen isänsä on saksalainen sotilas. Mutta koko totuus isästä selviää Riitalle vasta lähes 70 vuotta myöhemmin. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Syksyl...

20 Okt 202546min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
aftonbladet-krim
gynning-berg
p3-dokumentar
svenska-fall
mardromsgasten
en-mork-historia
skaringer-nessvold
rss-expressen-dok
killradet
creepypodden-med-jack-werner
kod-katastrof
flashback-forever
hor-har
rss-sanning-konsekvens
rattsfallen
badfluence
historiska-brott
aftonbladet-daily
spar