Jakso # 48 Breikkien tärkeys ja uudet alut
Valo Minussa19 Feb 2021

Jakso # 48 Breikkien tärkeys ja uudet alut

Avainsanat: irtipäästäminen, taukojen merkitys, uudistuminen, uudet alut.

  • Haluatko uudistua, löytää uusia olemisen ja tekemisen tapoja ja saada uusia juttuja elämääsi?
  • Tai tehdä samoja asioita kuin ennenkin, mutta uudella tavalla: isommalla vaihteella, ilolla tai varmuudella?

Joskus järjestämme itsellemme breikin ihan itse, toisinaan elämä hoitaa meidät hetkeksi jäähylle tai "retriittiin", kuten nyt on maailmanlaajuisesti tapahtunut.

Tämä jakso ei kuitenkaan ole pandemiasta eikä sen vaikutuksista, vaan siitä, mikä on tauon ja irtioton merkitys.

Otin itse konkreettisen kuukauden irtioton arjestani, työstäni ja kaikesta mitä elämääni normaalisti kuuluu.

Vaikka et matkustaisi mihinkään, breikki voi olla henkistä laatua. Se on asenne: katson elämääni tuorein silmin ja näen sen, mikä siinä on oleellista, mitä haluan voimistaa ja minkä on aika antaa mennä.

Itseään, päivittäisiä tapoja ja rutiineja ja sitä kuinka ajattelee itsestään, tekemisistään ja mahdollisuuksistaan voi ja kannattaa päivittää USEAMMAN kerran vuodessa.

Tähän voisi omaksua vaikka yritysmaailmasta tutun kvartaaliajattelun:

Kuinka meni tämä neljännes? Mitä haluan muuttaa? Mikä olisi ihanaa nyt?

Yksi pieni muutos, etenkin kun se lähtee liikkeelle jo aamusta, on ISO juttu kokonaisuuden kannalta.

Kuuntele breikkien ottamisen tärkeydestä lisää. Mitä tapahtuu irtipäästämisen seurauksena?

Rakkain terveisin Elina

Populärt inom Utbildning

bygga-at-idioter
historiepodden-se
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
det-skaver
harrisons-dramatiska-historia
nu-blir-det-historia
johannes-hansen-podcast
nar-man-talar-om-trollen
roda-vita-rosen
not-fanny-anymore
i-vantan-pa-katastrofen
allt-du-velat-veta
sektledare
alska-oss
sa-in-i-sjalen
jagaren
rss-max-tant-med-max-villman
rss-sjalsligt-avkladd
herrsurf
rss-npf-podden