#14. Kuinka tekoäly vaikuttaa sijoittajaan, Timo Ritakallio?
Karon Grilli13 Mars 2024

#14. Kuinka tekoäly vaikuttaa sijoittajaan, Timo Ritakallio?

OP-ryhmä teki viime vuonna kahden miljardin liiketuloksen. Omistaja-asiakkaat on vapautettu monista maksuista, ja bonuksia maksetaan korotetusti. Silti rahaa jää paljon yli oman tarpeen. Kun Timo Ritakallio tuli OP-ryhmän pääjohtajaksi, hän siivosi rönsyt ja pani oranssin pankin iskuun. Korkojen comebackin myötä oranssi pankki jauhaa kovaa tulosta. Pitäisikö vahvaa tasetta käyttää yritysostoihin? Timo Ritakallio tunnetaan kiinnostuksestaan tekoälyä kohtaan. Karon Grillissä hän kertoo, kuinka AI muuttaa sijoittamista ja kuinka sijoittajan kannattaa ottaa tekoäly huomioon. Hän on myös itse sijoittanut AI-sidonnaisiin yhtiöihin. Ritakallio teki ensimmäiset osakesijoituksensa kymmenvuotiaana. Grillillä hän kertoo muun muassa siitä, kuinka löysi Modernan juuri ennen kuin yhtiön osakekurssi lähti valtavaan kiitoon koronarokotteen myötä. Marinadissa S-Pankki Fennon salkunhoitaja Juha Varis kertoo, mitä salkunhoitaja tekee yritysvierailulla. Yhden tapaamisen jälkeen Caverion meni hänen sulkulistalleen siksi aikaa, kun silloinen toimitusjohtaja johti yhtiötä.


OP-ryhmän tilinpäätöstiedote: https://www.op.fi/op-ryhma/medialle/tiedotteet?id=2824881_language_fi


Marinadi-osio yhteistyössä: S-Pankki

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
rss-svart-marknad
rss-borsens-finest
uppgang-och-fall
rss-jossan-nina
affarsvarlden
bathina-en-podcast
lastbilspodden
fill-or-kill
borsmorgon
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
24fragor
avanzapodden
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-dagen-med-di
rss-en-rik-historia
tabberaset