#32. Kuinka pörssiyhtiö katsoo 2100-luvulle, Ville Voipio?
Karon Grilli18 Sep 2024

#32. Kuinka pörssiyhtiö katsoo 2100-luvulle, Ville Voipio?

"Minua ei tämän kvartaalin tulos kiinnosta niin paljon kuin se, minkälainen vaikutus meillä on kymmenen vuoden päästä," Vaisalan hallituksen puheenjohtaja, omistajasuvun neljänteen sukupolveen kuuluva Ville Voipio sanoo. Vaisala on malliesimerkki yhtiöstä, jossa ankkuriomistajasuku pitää valtaa tiukasti käsissään. Yhtiöön mukaan lähtevän sijoittajan on paras luottaa pääomistajien näkemykseen siitä, miten yhtiötä tulee kehittää. Yhtiön äänivaltaosakkeet ovat suvun hallussa, ja pörssisijoittajille on tarjolla vain tapettipapereita. Sijoittajille lankeaa lähinnä rahoittajan ja riskinkantajan rooli. ”Omistaja ja sijoittaja saattavat olla vähän eri kapistukset. Näen sen niin, että omistaja on taho, joka voi ja haluaa ja kykenee ohjaamaan yhtiötä hyvin pitkällä aikavälillä. Sijoittaja on sellainen, joka löytää: tässä on kiva yhtiö, laitetaan tänne rahaa ja tämä tuottaa kivasti”, Voipio sanoo. Grillissä käsitellään omistajan ja sijoittajan roolia ja ennen muuta sitä, kuinka pörssiyhtiömaailmassa katsotaan vuosikymmenten päähän – jolloin ne kriisit, joita nyt pyritään ratkaisemaan, saattavat olla todellisuutta, jos ratkaisut eivät tepsi. Jälkimmäiseen asiakokonaisuuteen Voipio on oikea ihminen vastaamaan paitsi pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajana myös siksi, että hän opettaa Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa työelämäprofessorina kestävää globaalia liiketoimintaa. Grillin äärellä Voipio antaa huutia ESG-reittauksille ja valitsee itselleen 50-vuotisjuhlajuoman. Marinadi-osiossa mietitään, onko yhtiön kotipaikalla sijoittajalle tuon taivallista merkitystä. "Monet eri toimialat ovat riippuvaisia jonkin maan taloustilanteesta ja sen muutoksista", S-Pankin osakesijoituksista vastaava johtaja Seppo Kurki-Suonio muistuttaa. Hän nostaa esimerkeiksi etenkin sähkö- ja kaasuyhtiöt, päivittäistavarakaupat ja pankit. Saman alan yhtiöitä myös klusteroituu samoille alueille. Marinadista selviää myös, kuinka sijoittajan on syytä ottaa maantiede ja poliittiset riskit huomioon. Marinadi-osio: yhteistyössä S-Pankki Ville Voipion luentosarja (englanniksi): http://www.youtube.com/@prof.sustainablebusiness2193

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(131)

#118. Pääomasijoittamisen zombit ja Urho Kekkosen haamu, Marko Junkkari?

#118. Pääomasijoittamisen zombit ja Urho Kekkosen haamu, Marko Junkkari?

Nollakorkoajan päättymisen jälkeen listaamattomalla markkinalla on ollut takkuista. Pääomarahastoilla on ollut vaikeuksia myydä salkuissaan olevia yhtiöitä, sijoittajien rahat ovat jääneet juntturaan ...

14 Okt 1h 15min

#117. Heinä–syyskuun 2026 ostot ja myynnit

#117. Heinä–syyskuun 2026 ostot ja myynnit

Voihan verovelka!Grillinpitäjän salkunsiivoushanke kompastui kuin siivooja imurin johtoon. Piilevän verovelan realisoituminen panee empimään myyntipainikkeen käyttöä.Jos salkussa yli 20 vuotta olleen ...

7 Okt 31min

#116. Aurooran Antti Rauhalan kaava: Kasvua kasvun päälle!

#116. Aurooran Antti Rauhalan kaava: Kasvua kasvun päälle!

Auroora Yhtiöt ostaa 5–20 miljoonan euron yhtiöitä, joita se mahdollisuuksien mukaan täydentää pienemmillä hankinnoilla, mutta toisin kuin pääomasijoittaja, se ei osta yhtiöitä myydäkseen vaan omistaa...

30 Sep 1h 17min

#115. Helsingin pörssin datakeskusbuumerit

#115. Helsingin pörssin datakeskusbuumerit

Mitkä Helsingin pörssin yhtiöt hyötyvät kuumana sykkivästä datakeskusbuumista?Datakeskusten rakentaminen tuo töitä rakennusliikkeille ja niiden alihankkijoille henkilöstövuokrausfirmoja myöten. Nokia ...

23 Sep 58min

#114. Roddy Snell: "The EM outlook hasn't looked this good in 20 years"

#114. Roddy Snell: "The EM outlook hasn't looked this good in 20 years"

After 15 years of investor neglect, emerging markets are trading at a steep discount to developed markets. Baillie Gifford's Roddy Snell sees three reasons for optimism: attractive valuations, stronge...

16 Sep 52min

#113. Paluu perusasioihin, Oriolan Mats Danielsson?

#113. Paluu perusasioihin, Oriolan Mats Danielsson?

Oriolalla pitäisi olla kaikki edellytykset tehdä kelpo tulosta. Lääkejakelussa se jakaa Suomessa markkinan Tamron kanssa. Kun lääkkeiden kysyntä ja niiden liikuttelun tarve kasvaa, Oriolan perusbisnes...

9 Sep 1h 10min

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

Luultavasti aika harva entisen Oulun Puhelimen omistajista tietää olevansa mukana vaahtolasimarkkinan pohjoiseurooppalaisessa konsolidoinnissa ja vauhdikasta kasvua hartiavoimin tekevässä yhtiössä.Sij...

2 Sep 1h 4min

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

Helsingin pörssissä ja First North -markkinapaikalla käydään kauppaa lähes kuudellakymmenellä yhtiöllä, joiden markkina-arvo on alle 50 miljoonaa euroa.Suursijoittajien on hankala sijoittaa niihin, si...

26 Aug 1h 3min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-borsens-finest
24fragor
uppgang-och-fall
rss-svart-marknad
badfluence
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
bathina-en-podcast
avanzapodden
rss-dr-bjorklund
lastbilspodden
fill-or-kill
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-hos-psykologen
tabberaset
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-dagen-med-di
borsmorgon