34. Nostalgiapaloja: Mystinen Jenni Morottaja – Keravan pikkujättiläinen, osa 2

34. Nostalgiapaloja: Mystinen Jenni Morottaja – Keravan pikkujättiläinen, osa 2

Salibandymuseon nostalgiapalojen jaksossa 34 jatketaan mystisen Jenni Morottajan hienon ja erikoisen uran muistelua. Keravan pikkujättiläinen on kokenut urallaan ylä- ja alamäkiä. Jaksossa kerrataan Morottajan maajoukkueuran tapahtumia ja tähtihetkiä. Morottaja pohtii myös eroja poikien ja tyttöjen valmentamisessa. Keskusteluissa on myös turvallinen toimintaympäristö ja naissalibandyn tulevaisuudennäkymät. Nostalgiapalojen jukeboxiin laitetaan Every Green in May -yhtyeen salibandylle räätälöimä teemabiisi Love The Way You Play. Kappaleen syntyä muistelee lauluntekijä Olli Tasala EGiM -yhtyeestä ja teemabiisin idean taustavoima Hanne Nyrönen. Studioisäntänä häärii museoukko Jari Kinnunen. Jakso 34 sisältää mm.: 00:00:00 – 00:40:49 Mystinen Morottaja – Keravan pikkujättiläinen, osa 2 - Tulikuuma pelaaja MM2007 -kisoissa - Vasen pakki – kentän turhin pelaaja - ”Meillä ei kemiat kohdanneet” - Henkisesti huono olla - ”Se oli jotain ihan järkyttävää” - Singaporeen hyvän tahdon lähettiläänä - Lentokoneesta ei voinut heittää ketään pihalle - Moron dream team - Kasvu ja kehittyminen ihmisenä ja urheilijana - Kokemusasiantuntijuus etuna ammatissa - Koulutaival on ollut haastavaa - Onko vetoa valmennushommiin? - Onko ”pukukoppi” ollut turvallinen ympäristö? - ”Fläppitauluvalmennus” on turhauttavaa - ”Pojat on yksinkertaisempia” - Miten saadaan tyttöjä lisää lajin pariin? - Mitä salibandyssa pitäisi muuttaa? - Annetaan lasten olla lapsia 00:40:50 – 01:02:19 Jukeboxissa: ”Love The Way You Play” Olli Tasala ja Hanne Nyrönen - Mistä bändin nimi Every Green in May -nimi juontuu? - Bändin nimeen liittyy henkilökohtainen tragedia - Toukokuu on taianomainen hetki - Live musiikin tahdissa joukkueet kentälle - Mahtipontinen ja elokuvamainen - Pelaajia ja yleisöä energisoiva vaikutus - Biisi elää ja muuntuu ajankuvaan - Remix -versioon lisää tempoa - Noora Louhimon vahva vokaalisuoritus - Miten kappaleelle asetetut tavoitteet ovat toteutuneet? - ”Onhan tämä ollut aika satumaista”

Avsnitt(324)

3. Mattotalkoot: Puolivälieräennakot - "TPS:n kausi on ollut vähän kädenlämpöinen"

3. Mattotalkoot: Puolivälieräennakot - "TPS:n kausi on ollut vähän kädenlämpöinen"

Mattotalkoiden kolmosjakson sisältö: - Puolivälieräennakot pareittain TPS-Koovee Classic-FBC Loisto SB-Pro-SaiPa SSRA-EräViikingit - Mestariennusteet - Runkosarjan tähdistökentälliset - Pääkallon ...

18 Mars 2h 1min

Henkilökuva: Miksi et viihtynyt Helsingissä, Iiro Lankinen? "Olin joka toinen kerta myöhässä"

Henkilökuva: Miksi et viihtynyt Helsingissä, Iiro Lankinen? "Olin joka toinen kerta myöhässä"

Pääkallon Henkilökuva-podcastin vieraana on persoonallinen puolustaja Iiro Lankinen, 34. Lankinen palasi kaukaloon tämän vuoden puolella sveitsiläisessä Ticinossa. Ura lähti Kuopiossa, ja työläisperh...

15 Mars 1h 14min

73. Kelpaako piste: Välieriä kohden - "Kuitusen piti muuttaa tiikeri-kulttuuri, mutta tiikeri-kulttuuri muutti Kuitusen"

73. Kelpaako piste: Välieriä kohden - "Kuitusen piti muuttaa tiikeri-kulttuuri, mutta tiikeri-kulttuuri muutti Kuitusen"

Kelpaako pisteen jakso 73 paketoi divarin puolivälierät, ja ennakoi välieriä. Inssi-Divarissa puolivälierät takana ja välierät luvassa seuraavaksi. Kelpaako piste? nauhoitteli pudotuspelihuuman keske...

13 Mars 1h 31min

2. Mattotalkoot: Maajoukkueen vahvat TPS-taustat herättävät kysymyksiä: "Kaikkiaan neljä seuraa on vedonnut Salibandyliittoon"

2. Mattotalkoot: Maajoukkueen vahvat TPS-taustat herättävät kysymyksiä: "Kaikkiaan neljä seuraa on vedonnut Salibandyliittoon"

Mattotalkoiden toisessa jaksossa pureudutaan Jukka Ruotsalaisen valintaan naisten maajoukkueen päävalmentajaksi. Pitkän pestin maajoukkueen apuvalmentajana tehnyt Ruotsalainen oli huhupuheissa pitkää...

12 Mars 1h 21min

50. Nostalgiapaloja: Tamperelainen graniittilohkare Vesa Punkari, osa 2

50. Nostalgiapaloja: Tamperelainen graniittilohkare Vesa Punkari, osa 2

Salibandymuseon Nostalgiapalat ovat edenneet jaksoon numero 50. Tässä jaksossa jatkamme salibandylegenda Vesa Punkarin upean uran museointia. Edellisessä jaksossa nostelimme Punkarin pelipaidat katto...

4 Mars 1h 9min

72. Kelpaako piste: Puolivälieräennakot - "Vaikea nähdä, että Pirkoilla olisi minkäänlaisia saumoja”

72. Kelpaako piste: Puolivälieräennakot - "Vaikea nähdä, että Pirkoilla olisi minkäänlaisia saumoja”

Kelpaako pisteen jaksossa numero 72 käydään läpi erityisesti divarin puolivälieriä. Inssi-Divarin runkosarja on saatu tältä kaudelta pakettiin ja seuraavana on vuorossa pudotuspelit sekä karsinnat. K...

3 Mars 1h 18min

1. Mattotalkoot: Uusi maajoukkueen päävalmentaja hakusessa ja kärkikamppailuissa yllätystuloksia

1. Mattotalkoot: Uusi maajoukkueen päävalmentaja hakusessa ja kärkikamppailuissa yllätystuloksia

Mattotalkoot on täällä! Pääkallon uudessa naissalibandyyn keskittyvässä podcast-sarjassa toimittajat Joonas Ehro ja Tuomas Kousa pureutuvat naisten F-liigan kuumimpiin puheenaiheisiin. Ensimmäisessä ...

26 Feb 1h 51min

Henkilökuva: Laakso oli nuorena kova jännittäjä, josta kuoriutui MM-finaalin sankari: "Henkinen puoli oli heikkous"

Henkilökuva: Laakso oli nuorena kova jännittäjä, josta kuoriutui MM-finaalin sankari: "Henkinen puoli oli heikkous"

Pääkallon Henkilökuva-podcastin vieraana on maajoukkuemaalivahti Markus Laakso, 30. Laakso on ponnistanut Tapanilan Erän junioreista liigaan asti, ja pelannut ennen nykyistä seuraansa Esport Oilersia...

20 Feb 1h 18min

Populärt inom Sport

tutto-balutto
under-isen
viaplay-f1-podcast
fotbollsmorgon
sillypodden
killradet
rss-rule-britannia
rss-viva-fotboll
nhl-podden-med-bjurman-och-ekeliw
tuttosvenskan
sanny-svensson
rss-tv4-hockey-podden
sportbladets-premier-league-podd
fotbollskanalen-on-tour-em-2020
rss-way-back-when-2
hunden-katten-glassen-en-blavit-podcast
hockeymorgon-2
when-we-were-kings
rss-godmorgon-nhl
hockeypuls