Kaksoisura: urheilu-uran yhdistäminen opiskeluihin ja työhön
KIHU3 Juli 2020

Kaksoisura: urheilu-uran yhdistäminen opiskeluihin ja työhön

Tänään keskustellaan urheilijan kaksoisurasta, jonka tavoitteena on mm. tasapainoinen elämä ja kokonaisvaltainen kehitys, varautuminen urheilu-uran jälkeiseen elämään, sekä yksilön koko potentiaalin saavuttaminen. Podcastin vieraana on yliopistotutkija tohtori Noora Ronkainen, joka työskentelee tällä hetkellä "Learning and Being in Sport: A Phenomenological Investivation (Learn2)" projektissa, jota rahoittaa European Unionin Horisontti 2020 tutkimus- ja innovaatio ohjelma (projekti No 792172). Kaksoisuran hyödyistä huolimatta, urheilun ja opiskeluiden yhdistäminen voi myös asettaa haasteita urheilijoille, jotka tasapainottelevat eri elämän osa-alueiden vaatimusten parissa. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan urheilulukiolaisten kokema uupumus ennusti tavoitteellisen kilpaurheilun lopettamista. Tutkimuksessa seurattiin urheilulukiolaisia kolme vuotta, jonka jälkeen 491 urheilulukiolaisesta 13 % jätti urheilu-uransa kesken, kun koulun keskeyttäneitä oli vain 1 %. Tähän elämänvaiheeseen osuus myös siirtyminen aikuisten kilpailuihin, mikä tunnetaan korkeasta dropout-asteesta, vaikka urheilullinen potentiaali saavutetaankin usein vasta myöhemmässä vaiheessa. Huippu-urheiluun liittyy paljon kulttuurisia uskomuksia, odotuksia sekä sukupuolieroja, mitkä vaikuttavat urheilijoiden valintoihin sekä psykologiseen kehitykseen. Esimerkiksi suurin osa ammattiurheilun roolimalleista on miehiä. Tämä vaikuttaa esimerkiksi siihen, minkälaisia mahdollisuuksia nuoret urheilijat näkevät huippu-urheilun parissa. Urheilijoiden kaksoisuran tukemisessa on otettava huomioon yksilölliset erot urheilijan persoonassa, taidoissa sekä kehityspoluissa. Joku voi kaivata opintojen joustavuutta sekä omaan tahtiin opiskelua, toisen tarviessa selkeää järjestystä ja rakennetta. Henkilökohtaisten taitojen (mm. priorisionti, arjen hallinta, tunnetaidot) lisäksi opiskelupaikan, valmentajan ja vanhempien tarjoama taloudellinen, tiedollinen, logistinen ja emotionaalinen tuki sekä roolimallit vaikuttavat merkitsevästi urheilijoiden valintoihin sekä menestymisen mahdollisuuksiin niin opiskelussa kuin urheilussakin.

Avsnitt(10)

Painon optimointi huippu-urheilussa

Painon optimointi huippu-urheilussa

Tässä kolmen jakson podcast-sarjassa keskustellaan suhteellisesta energiavajeesta urheilussa, hyvän painopuheen periaatteista sekä painon optimoinnista huippu-urheilussa. Tämän 3. jakson aiheena on p...

27 Nov 202453min

Painopuhe urheilussa

Painopuhe urheilussa

Tässä kolmen jakson podcast-sarjassa keskustellaan suhteellisesta energiavajeesta urheilussa, hyvän painopuheen periaatteista sekä painon optimoinnista huippu-urheilussa. Tämän 2. jakson aiheena on p...

21 Nov 20241h 7min

Suhteellinen energiavaje urheilussa (REDs)

Suhteellinen energiavaje urheilussa (REDs)

Tässä kolmen jakson podcast-sarjassa keskustellaan suhteellisesta energiavajeesta urheilussa, hyvän painopuheen periaatteista sekä painon optimoinnista huippu-urheilussa. Tämän 1. jakson aiheena on s...

19 Nov 20241h 1min

Urheilijan mielenterveyden ja hyvinvoinnin tukeminen

Urheilijan mielenterveyden ja hyvinvoinnin tukeminen

Ylen tekemä kysely nostaa pinnalle tärkeää ja samalla huolestuttavaa tietoa huippu-urheilijoiden hyvinvoinnista sekä mielenterveydestä. Kyselyssä 68 % vastaajista (n=111) oli kokenut mielenterveyden o...

30 Okt 202049min

Urheilufysioterapialla tärkeä rooli huippu-urheilijan valmentautumisessa

Urheilufysioterapialla tärkeä rooli huippu-urheilijan valmentautumisessa

Urheilufysioterapeutti on osa urheilijan tiimiä ja hänellä on tärkeä rooli harjoitusprosesseissa, vammojen ennaltaehkäisyssä, vammojen kuntoutuksessa sekä valmennuksen tukemisessa. Tässä jaksossa ur...

18 Sep 202050min

Raskaus urheilijan uran aikana

Raskaus urheilijan uran aikana

Perheen suunnittelu ja raskaus on yhä luonnollisempi osa naishuippu-urheilijan arkea. Raskaus ei siis suoraan tarkoita huippu-urheilu-uran loppua vaan ura voi jatkua vähintään samalla tasolla kuin enn...

27 Aug 202038min

Suomi ja kaiken maailman urheilujärjestelmät

Suomi ja kaiken maailman urheilujärjestelmät

Tässä jaksossa siirrytään yksilöstä ympäristöön ja solutasolta organisaatioihin ja puhumme Suomen ja kaiken maailman urheilujärjestelmistä. Akun vieraina johtava asiantuntija Jari Lämsä ja erikoistutk...

5 Juni 20201h 11min

Populärt inom Sport

tutto-balutto
viaplay-f1-podcast
under-isen
sillypodden
killradet
fotbollsmorgon
tuttosvenskan
rss-viva-fotboll
nhl-podden-med-bjurman-och-ekeliw
rss-tv4-hockey-podden
hockeypuls
rss-rule-britannia
sportbladets-premier-league-podd
hockeymorgon-2
when-we-were-kings
shl-podden
lundh
rss-godmorgon-nhl
studio-allsvenskan
frolundapodden