Kauneusihanteet kautta aikojen
Puhutaan23 Sep 2021

Kauneusihanteet kautta aikojen

Tänään sukellamme kauneusihanteiden historiaan!

Kauneus määritellään ominaisuudeksi, jonka toteaminen tuottaa tarkastelijassa voimakasta esteettistä mielihyvää. Se on yksilökohtainen kokemus ja kauneuskäsitykset voivat ajallisesti ja kulttuurisesti vaihdella paljonkin. Esimerkiksi kasvoissa tai luonnossa tietyt piirteet ovat useimpien ihmisten mielestä kauniita kaikissa kulttuureissa.

Erityisesti naisen kehoon on vuosisatojen ajan liitetty paljon toiveita ja odotuksia ja ihannevartaloa on yritetty tavoitella niin dieeteillä, kosmetiikalla kuin leikkauksillakin. Ei ole juuri olemassa aikakautta, jolloin vartalomme olisi hyväksytty sen luonnollisessa muodossa.

Miksi ihmiset ovat koko olemassaolonsa ajan yrittäneet tavoitella ulkonäöllisesti jotain tiettyä ihannetta ja miten kauneusihanteet ovat muuttuneet läpi historian?

Tämän viikon jaksossa meillä on studiossa vieraana kaksi aiheen asiantuntijaa, dosentti Susanna Niiranen sekä tutkijatohtori Anna Niiranen Jyväskylän yliopistosta ja kuljemme jakson aikana yhdessä läpi kauneuden historian Antiikin Kreikasta ja Rooman valtakunnasta Uusimpaan aikaan eli ensimmäiseen maailmansotaan asti.

Tervetuloa mukaan!

Kaikki Puhutaan-poscastin jaksot löydät audiomuodossa Sportifysta, Applen ja Googlen Podcasteista sekä videona YouTubesta!

Jaksossa mainittuja:

Kiekonheittäjä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Diskobolos#/media/Tiedosto:Discobolus_Lancelotti_Massimo.jpg

Kr. hiustyyli, esim.

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Caryatids_from_the_Erechtheion_on_the_Acropolis,_her_hair_is_braided_and_falls_in_a_thick_rope_down_her_back,_Acropolis_Museum,_Athens_(14073126741).jpg

Room. hiustyylejä

https://en.wikipedia.org/wiki/Roman_hairstyles

Keskiaikaista muotia

https://fi.pinterest.com/pin/554294666620333621/

Renessanssiotsia

https://en.wikipedia.org/wiki/File:Rogier_van_der_Weyden_-_Portrait_of_a_Lady_-_Google_Art_Project.jpg tai

https://www.metmuseum.org/art/collection/search/110001446

Scarlett O’Hara
https://www.today.com/popculture/hbo-max-restores-gone-wind-disclaimer-saying-film-denies-horrors-t185116

1800-luvun alun muotia
https://fashionhistory.fitnyc.edu/1800-1809/

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(6)

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
en-mork-historia
gynning-berg
p3-dokumentar
svenska-fall
aftonbladet-krim
creepypodden-med-jack-werner
hor-har
blenda-2
rss-vill-du-veta-en-hemlis-2
killradet
rss-vi-var-har-forst
rss-vad-fan-hande
rss-schyffert-sundin-ar-det-har-nat
flashback-forever
aftonbladet-daily
vad-blir-det-for-mord
rss-mer-an-bara-morsa
p3-historia
mardromsgasten