Sauna-Timo ja tappavat löylyt – MM-kisojen traaginen loppu

Sauna-Timo ja tappavat löylyt – MM-kisojen traaginen loppu

Elokuussa 2010 Timo Kaukonen tavoittelee kuudetta saunomisen maailmanmestaruuttaan. Finaalisaunassa istuvat enää vain Timo ja venäläinen kilpailija, kun kaikki menee pahasti pieleen.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Löylynheiton MM-kisat ovat olleet osa Suomen Heinolan kesää vuodesta 1999 lähtien, ja kisoista on tullut monelle iloinen kesäperinne. Naapurikaupunki Lahdessa asuva Timo Kaukonen on yksi niistä saunojista, jotka treenaavat määrätietoisesti MM-kisoja varten.

– Treenikauden aikana usein kokeiltiin saunoa sykemyyttarin kanssa. En muista, että sainko hölkätessä tai pyöräillessä sykettä lähelle 200, mutta siellä saunassa se meni. Se oli kovaa, mutta kivaa, sanoo Timo.

Vuoden 2010 finaali alkaa 110 asteen lämmöstä, ja puolen minuutin välein kiukaalle lasketaan puoli litraa vettä. Övertorneålainen Jonas Jaako on itsekin kilpaillut MM-kisoissa, mutta pudonnut puolivälierissä, ja seuraa vuoden 2010 finaalia katsomosta.

Jonas näkee, kuinka yksi kerrallaan finalistit lähtevät saunasta – kaikki paitsi Timo Kaukonen ja venäläiskilpailija, jotka istuvat paikoillaan.

– Siellähän oli ihan älytömmän kova kannustus. Musiikki oli päällä ja meteli oli mieletön… En muista, minkä minuutin kohdalla se oli, mutta sitten alkoi ihmiset yleisöstäkin huutamaan, että ottakaa ne pois sieltä saunasta… Mutta eihän kukaan kuullut mitään. Se hälinä, mikä siellä oli, oli niin kova, sanoo Jonas Jaako.

Kun finaalia on käyty kuusi minuuttia, järjestäjät keskeyttävät kilpailun. He kiskovat miehet ulos saunasta, ja sekä Timo että venäläisfinalisti lyyhistyvät lavalle yleisön eteen. Paikalle saadaan nopeasti pressu, jotta loukkaantuneita ei nähtäisi, mutta moni on jo ehtinyt huomata, että tilanne on vakava.

– Muuten koko tämä laji on ollut parhaita vuosia elämässäni. Mutta tätä en olisi halunnut nähdä, sanoo Jonas Jaako.

Jonas miettii hiljaa mielessään, että tästä Timo ei selviä.

Haastateltavat:
Timo Kaukonen/Saunomisen moninkertainen maailmanmestari
Jonas Jaako/Ruotsin edustaja saunomisen MM-kisoissa

Ohjelman on tehnyt Hanna Sihlman.
Vastaava tuottaja Sveriges Radio Finskalla: Lotta Hoppu
Kertoja: Tiina Laitila Kälvemark
Loppumiksaus: Björn Nitzler
Arkistoäänet: Yle, SVT, Sveriges Radio, AP News, Al Jazeera, SaunaHeinola youtube-sivu.

Ohjelma tehtiin keväällä 2025.

Lyssna på svenska: Bastu-VM som slutade i tragedi

Avsnitt(232)

Navestad 1979 - kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Navestad 1979 - kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Suomalaisperhe pahoinpidellään kotonaan Norrköpingissä. Hetken päästä kymmeniä miehiä aseistautuu ja lähtee jahtiin. Onko kaikki vain sattumaa? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Helmikuuss...

9 Mars 33min

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Nadja är bara 14 år gammal när mamma Mirja försvinner spårlöst i Värnamo i oktober 1995. Vart har mamma tagit vägen? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Nadjas mamma Mirja har varit borta må...

9 Feb 41min

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Valkoinen kuolema Karjalasta: Simo Häyhästä tuli myytti, joka elää yhä. Mutta minkälainen oli mies legendan takana? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. On hyytävän kylmä talvi vuonna 1939. ...

26 Jan 44min

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

När Jarkko Pesonen besöker en naturiststrand i början av 2000-talet förändras hans liv. Han blir naturist men hur är det att leva öppet i ett samhälle där nakenhet nästan alltid sexualiseras? Lyssna ...

13 Jan 27min

Simo Häyhä – det finska vinterkrigets mytomspunne prickskytt

Simo Häyhä – det finska vinterkrigets mytomspunne prickskytt

Vita döden från Karelen: Simo Häyhä fascinerar långt efter vinterkriget. Vad kostar det att bli symbol för Finlands överlevnad? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. I den isande skogen vid gr...

5 Dec 202543min

Sirkka och miljonbedrägeriet på Röda Korset

Sirkka och miljonbedrägeriet på Röda Korset

Sirkka misstänker att det är något lurt med chefen och hans märkliga fakturor. Snart avslöjas skandalen som skakar om hela välgörenhets-Sverige. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sirkka Gu...

17 Nov 202541min

Vähemmistölaki 25 vuotta – Ruotsin huonoin laki?

Vähemmistölaki 25 vuotta – Ruotsin huonoin laki?

Marja, Nina ja yli 80 muuta ruotsinsuomalaista ovat yrittäneet saada tuomioistuimesta oikeutta suomenkieleen. Vain harva on onnistunut. Miksi? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Hoforsin ik...

3 Nov 202539min

Saksalaista sotilasisää etsimässä – Riitan tarina

Saksalaista sotilasisää etsimässä – Riitan tarina

Teini-iässä Riitta saa tietää, että hänen isänsä on saksalainen sotilas. Mutta koko totuus isästä selviää Riitalle vasta lähes 70 vuotta myöhemmin. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Syksyl...

20 Okt 202546min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
aftonbladet-krim
gynning-berg
p3-dokumentar
svenska-fall
mardromsgasten
en-mork-historia
skaringer-nessvold
rss-expressen-dok
killradet
creepypodden-med-jack-werner
kod-katastrof
flashback-forever
hor-har
rss-sanning-konsekvens
rattsfallen
badfluence
historiska-brott
aftonbladet-daily
spar