
178. Aurinkoinen tyttö (Vendin tarina)
Kertojan ollessa nuori, hän menetti oman tätinsä lähisuhdeväkivallan kautta. Aikuisuudessa hän tuli itse tädiksi ja menetti siskontyttärensä henkirikoksessa Valkeakoskella kesällä vuonna 2024. 15 -vuotiaan Vendin murhannut mies saatiin kiinni ja oikeudessa hänet todettiin syylliseksi murhaan. Jaksossa Vendin täti Saara Salminen kertoo millaista on menettää kaksi läheistä henkirikoksen kautta. Tämä on kahden jakson sarjan ensimmäinen osa. Toisessa osassa kuulemme Vendin siskon Vilma Salmisen näkökulman tarinaan. Tämän jakson kertojana oli Saara Salminen. Hänet löydät instagramista: @saara.salminen1 Sisältövaroitus: henkirikos, lähisuhdeväkivalta, seksuaaliväkivalta, lapsen kuolema, mielenterveys Yksin jätetyt -kansalaisaloitteessa vaaditaan hallitusta ryhtymään lainvalmisteluun lainsäädännön muuttamiseksi, jotta valtio maksaisi uhrien omaisille paitsi rikoksen seurauksena syntyneitä ansionmenetys- ja sairaanhoitokuluja, myös oikeuden määräämät kärsimyskorvaukset täysmääräisinä. Voit tutustua aloitteeseen ja allekirjoittaa sen osoitteessa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15394 Jos kaipaat keskusteluapua jaksossa mainittuihin aiheisiin liittyen, suosittelen tutustumaan seuraaviin tukiverkostoihin: Itsetuhoisiin ajatuksiin saat apua MIELI ry:n kriisipuhelimesta, puh. 09 2525 0111 Verkkokriisikeskus Tukinet: tukinet.net Nuorille suunnattu verkkokriisikeskus Sekasin-chat: sekasin247.fi Rikosuhripäivystys auttaa rikoksen uhria, hänen läheistään ja rikosasian todistajaa: https://www.riku.fi/palvelut/rikosuhripaivystys-116-006/ Lapsikuolemaperheet Ryn tukipuhelimeen voi soittaa lapsensa menettäneet vanhemmat, lapsenlapsensa menettäneet isovanhemmat ja lapsensa menettäneen perheen läheiset: keskiviikkoisin klo 9-11 ja 12-14 puh. 0453259595 Huoma ry tarjoaa vertaistukea henkirikoksessa läheisensä menettäneille, eli esimerkiksi murhan tai tapon seurauksena surmansa saaneiden henkilöiden perheelle, sukulaisille ja ystäville: https://www.huoma.fi/vertaistuki/
28 Sep 1h 30min

177. Ei
Kun kertoja oli ystäviensä kanssa juhlissa, hän joutui kahden seksuaalirikoksen uhriksi kahden eri henkilön toimesta. Kertoja kamppaili tapahtuneen kanssa pitkään, ennen kuin pystyi myöntämään mitä hänelle oli todella tapahtunut. Kokemus vaikutti hänen elämäänsä kokonaisvaltaisella tavalla. Syyskausi 2025. Tämän jakson kertojaan saa olla yhteydessä sähköpostitse osoitteessa kuuntelen1@gmail.com Sisältövaroitus: itsetuhoisuus, päihteet, raiskaus, mielenterveys, kiusaaminen Jakso on tuotettu yksinoikeudella Podmelle. Jos kaipaat keskusteluapua jaksossa mainittuihin aiheisiin liittyen, suosittelen tutustumaan seuraaviin tukiverkostoihin: Naisten Linja on tarkoitettu kaikenikäisille väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille, itsemäärittelyä kunnioittaen, sekä heidän läheisilleen: naistenlinja.fi Kriisipäivystys seksuaalista väkivaltaa ja /tai hyväksikäyttöä kokeneille, puh. 0800-97899 Itsetuhoisiin ajatuksiin saat apua MIELI ry:n kriisipuhelimesta, puh. 09 2525 0111 Verkkokriisikeskus Tukinet: tukinet.net Nuorille suunnattu verkkokriisikeskus Sekasin-chat: sekasin247.fi Helsinkimissio tarjoaa keskustelua anonyymisti ammattiauttajien kanssa. Heidän kanssaan voit jutella esim. Mielenterveydestä tai yksinäisyyden tunteesta jodelissa @mielenmaisena -kanavalla. MLL:n Nuortennetti on nuorille suunnattu sivusto josta löydät mm. keskustelupalstan ja lasten ja nuorten puhelimen. Sivustolla on tietoa muun muassa seksuaalisuudesta, mediankäytöstä, mielenterveydestä ja kiusaamisesta: https://www.mll.fi/nuorille/ Jos tarvitset apua heti: Psykiatrinen päivystys 24h, puh. 116 117
21 Sep 1h 17min

176. Pikkuhiljaa
Kertoja ajautui päihdekoukkuun kokeiltuaan huumeita ensimmäisen kerran kumppaninsa ehdotuksesta. Lopulta päihteiden pitkäaikainen käyttö vei hänen kihlattunsa hengen. Jaksossa nainen kertoo miltä tuntuu menettää ensirakkautensa päihteille. Sisältövaroitus: päihteet, riippuvuus, kuolema, itsetuhoisuus, mielenterveys Jos kaipaat keskusteluapua jaksossa mainittuihin aiheisiin liittyen, suosittelen tutustumaan seuraaviin tukiverkostoihin: Itsetuhoisiin ajatuksiin saat apua MIELI ry:n kriisipuhelimesta, puh. 09 2525 0111 Verkkokriisikeskus Tukinet: tukinet.net Nuorille suunnattu verkkokriisikeskus Sekasin-chat: sekasin247.fi Jos sinulla on huumeongelma tai luulet, että sinula saattaa olla huumeongelma, voit soittaa NA:n infopuhelimeen, puh. 050 307 7597 klo 18-20, perjantaisin myös klo 12-14 Huolestuttaako oma tai läheisesi päihteidenkäyttö? Soita päihdeneuvonnan maksuttomaan numeroo, puh. 0800 90045 Irti Huumeista ry:n läheisryhmissä vanhemmilla, sisaruksilla ja muilla huumeita käyttävien läheisillä on mahdollisuus jakaa oman läheisen huumeiden käytön herättämiä ajatuksia luottamuksellisessa ympäristössä samassa tilanteessa olevien kanssa. Ryhmien ohjaajina toimivat koulutetut vapaaehtoiset. Tutustu lisää: https://irtihuumeista.fi/laheisille/laheisryhmat/
14 Sep 37min

175. Lastani et vie
Kun kertoja tuli raskaaksi islantilaiselle poikaystävälleen, hän päätti jäädä miehen kotimaahan synnyttämään esikoisensa. Jo raskauden alkuaikoina alkoi käydä ilmi, että mies oli kontrolloiva. Kun äiti muutti takaisin suomeen lapsen kanssa, mies syytti häntä lapsikaappauksesta. Syyskausi 2025. Tämän jakson kertoja oli Maaria Päivinen. Hänen kirjansa “Lastani et vie” löytyy kirjakaupoista ja e-kirjapalveluista. Sisältövaroitus: henkinen väkivalta, lapsikaappaus, kiusaaminen, mielenterveys, Jakso on tuotettu yksinoikeudella Podmelle. Jos kaipaat keskusteluapua jaksossa mainittuihin aiheisiin liittyen, suosittelen tutustumaan seuraaviin tukiverkostoihin: Naisten Linja on tarkoitettu kaikenikäisille väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille, itsemäärittelyä kunnioittaen, sekä heidän läheisilleen: naistenlinja.fi Miessakit RY tukee miehiä mm. lähisuhdeväkivallan tilanteissa: https://www.miessakit.fi/miessakit-ry/linkit/lahisuhdevakivalta/ Kaapatut lapset RY auttaa ja tukee kansainvälisen lapsikaappauksen, kaappausuhan tai vaikean kansainvälisen huoltokiistan kohteena olevia lapsia sekä puolustaa heidän perus- ja ihmisoikeuksiaan. Tukipuhelin toimii myös viikonloppuisin, puh. 045 8553055 Itsetuhoisiin ajatuksiin saat apua MIELI ry:n kriisipuhelimesta, puh. 09 2525 0111 Verkkokriisikeskus Tukinet: tukinet.net Nuorille suunnattu verkkokriisikeskus Sekasin-chat: sekasin247.fi Helsinkimissio tarjoaa keskustelua anonyymisti ammattiauttajien kanssa. Heidän kanssaan voit jutella esim. Mielenterveydestä tai yksinäisyyden tunteesta jodelissa @mielenmaisena -kanavalla. MLL:n Nuortennetti on nuorille suunnattu sivusto josta löydät mm. keskustelupalstan ja lasten ja nuorten puhelimen. Sivustolla on tietoa muun muassa seksuaalisuudesta, mediankäytöstä, mielenterveydestä ja kiusaamisesta: https://www.mll.fi/nuorille/ Jos tarvitset apua heti: Psykiatrinen päivystys 24h, puh. 116 117
7 Sep 1h 4min

174. Haluaisin ymmärtää
Kertojan lapsuudenkoti oli täynnä väkivaltaa. Suhde äitiin pysyi ristiriitaisena loppuun saakka, eikä isään ollut aikuisuudessa juuri minkäänlaista yhteyttä. Kokemukset ovat vaikuttaneet kertojan elämään monella tavalla, mutta myös antaneet perspektiiviä omaan vanhemmuuteen. Syyskausi 2025. Sisältövaroitus: alkoholismi, kotiväkivalta, itsemurha, kuolema, mielenterveys Jakso on tuotettu yksinoikeudella Podmelle. Jos kaipaat keskusteluapua jaksossa mainittuihin aiheisiin liittyen, suosittelen tutustumaan seuraaviin tukiverkostoihin: Muistiliitto jäsenyhdistyksineen tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia vertaistukeen ja keskusteluun: https://muistiliitto.fi/apua-ja-tukea/ Itsetuhoisiin ajatuksiin saat apua MIELI ry:n kriisipuhelimesta, puh. 09 2525 0111 Verkkokriisikeskus Tukinet: tukinet.net Nuorille suunnattu verkkokriisikeskus Sekasin-chat: sekasin247.fi Helsinkimissio tarjoaa keskustelua anonyymisti ammattiauttajien kanssa. Heidän kanssaan voit jutella esim. Mielenterveydestä tai yksinäisyyden tunteesta jodelissa @mielenmaisena -kanavalla. MLL:n Nuortennetti on nuorille suunnattu sivusto josta löydät mm. keskustelupalstan ja lasten ja nuorten puhelimen. Sivustolla on tietoa muun muassa seksuaalisuudesta, mediankäytöstä, mielenterveydestä ja kiusaamisesta: https://www.mll.fi/nuorille/ Jos tarvitset apua heti: Psykiatrinen päivystys 24h, puh. 116 117
31 Aug 58min

173. Isosisko
Henkilö kertoo siskostaan, joka sairastui syömishäiriöön jo nuorena. Diabeteksen ja syömishäiriön yhteisvaikutukset aiheuttivat perheenjäsenille jatkuvaa pelkoa pahimmasta. Useita vuosia siskon menetyksen jälkeen, trauma vaikuttaa kertojaan yhä. Syyskausi 2025. Sisältövaroitus: diabetes, syömishäiriö, kuolema, mielenterveys Jakso on tuotettu yksinoikeudella Podmelle. Jos kaipaat keskusteluapua jaksossa mainittuihin aiheisiin liittyen, suosittelen tutustumaan seuraaviin tukiverkostoihin: Itsetuhoisiin ajatuksiin saat apua MIELI ry:n kriisipuhelimesta, puh. 09 2525 0111 Verkkokriisikeskus Tukinet: tukinet.net Nuorille suunnattu verkkokriisikeskus Sekasin-chat: sekasin247.fi Helsinkimissio tarjoaa keskustelua anonyymisti ammattiauttajien kanssa. Heidän kanssaan voit jutella esim. Mielenterveydestä tai yksinäisyyden tunteesta jodelissa @mielenmaisena -kanavalla. MLL:n Nuortennetti on nuorille suunnattu sivusto josta löydät mm. keskustelupalstan ja lasten ja nuorten puhelimen. Sivustolla on tietoa muun muassa seksuaalisuudesta, median käytöstä, mielenterveydestä ja kiusaamisesta: https://www.mll.fi/nuorille/ Syömishäiriöliitto ja sen jäsenyhdistykset tarjoavat tietoa ja tukea kaikille syömishäiriötyyppisesti oireileville ja heidän läheisilleen sekä valtakunnallisesti että alueellisesti: https://syomishairioliitto.fi/tukea Etelän-SYLI ry on Helsingin ja Uudenmaan alueella toimiva Syömishäiriöliiton alueyhdistys. Yhdistys pyrkii lisäämään tietoisuutta syömishäiriöiden monimuotoisuudesta ja vakavuudesta. Yhdistys tarjoaa yli 15 -vuotiaille vertaistukiryhmiä sekä syömishäiriötä sairastaville ja toipuville että heidän läheisilleen: https://etelansyli.fi/vertaistukiryhmat/
24 Aug 41min

172. Mitä muut ajattelee
Kertoja oli lapsuudesta saakka aktiivinen koiraharrastaja, kunnes traumaattinen tapahtuma muutti kaiken. Eläinlääkärissä pieleen mennyt operaatio aiheutti koiralle kärsimystä ja kertojalle syyllisyyden tunteita. Välikohtauksen jälkeen tapauksesta alettiin keskustella somessa, joka aiheutti kertojan maineelle peruuttamatonta tuhoa. Syyskausi 2025. Sisältövaroitus: avioero, eläimen kuolema, masennus, itsetuhoisuus, mielenterveys Jakso on tuotettu yksinoikeudella Podmelle. Jos kaipaat keskusteluapua jaksossa mainittuihin aiheisiin liittyen, suosittelen tutustumaan seuraaviin tukiverkostoihin: Itsetuhoisiin ajatuksiin saat apua MIELI ry:n kriisipuhelimesta, puh. 09 2525 0111 Verkkokriisikeskus Tukinet: tukinet.net Nuorille suunnattu verkkokriisikeskus Sekasin-chat: sekasin247.fi Helsinkimissio tarjoaa keskustelua anonyymisti ammattiauttajien kanssa. Heidän kanssaan voit jutella esim. Mielenterveydestä tai yksinäisyyden tunteesta jodelissa @mielenmaisena -kanavalla. MLL:n Nuortennetti on nuorille suunnattu sivusto josta löydät mm. keskustelupalstan ja lasten ja nuorten puhelimen. Sivustolla on tietoa muun muassa seksuaalisuudesta, median käytöstä, mielenterveydestä ja kiusaamisesta: https://www.mll.fi/nuorille/
17 Aug 1h 3min