118. Sanna Huikea Vuokranantajat Hughes Osa 2

118. Sanna Huikea Vuokranantajat Hughes Osa 2

Muistan, kun ensimmäisen kerran kuulin Sannan puhuvan vuokranantajuudesta, ajattelin, että hän on toiminut aiheen parissa 10 vuotta. Editointiluurit päässä tajusin, että yksi Sannan huikeista ominaisuuksista on erittäin selkokielisesti sujuva puhe, jossa ei turhia täytesanoja ole. Yli 50 Ostan Asuntoja Podcastin vieraasta Sannan haastattelun editointi oli kaikista helpointa. Pääsin kysymään kaikki lapsekkaat tai yleissivistyksen vajetta osoittavat kysymykseni sekä purkamaan asuntopoliittista sydäntäni ja Sanna kuunteli ja vastaili kaikkeen kärsivällisesti. Osassa 1 Sanna kertoi myös omasta asuntosijoittajan urastaan ja siihen liittyvistä tavoitteista ja ajatuksista.

Suomen Vuokranantajien Strategiassa on 2 unelmaa ja 5 strategista elementtiä. Strategia on laadittu siten, että se soveltuu sekä järjestölle että järjestön yksittäiselle jäsenelle, joka tavoittelee hyvää vuokranantajuutta. Linkki strategiaan löytyy alta. Sitä voi käyttää hyvänä pohjana pohdinnassaan oman yksityisen vuokranantajan unelmista ja päämääristä. Sanna selittää strategian elementtejä järjestön kannalta ja minä pohdin, mitä ne tuovat mieleeni yksittäisenä vuokranantajana, jota Sanna vielä täydentää ja kommentoi. Osassa 1 käytiin strategisista elementeistä läpi 2 ensimmäistä

  • Yhteisö
  • Asiantuntemus

Tässä osassa käydään loput 3 elementtiä

  • Palvelu
  • Oppiminen
  • Kannattavuus

Kyselen myös korona-ajan isoa kuvaa, mikä vuokranantajia koskeva asia on mennyt hyvin ja missä on ollut haasteita. Sanna selittää myös, miten koulutus- ja verkostoitumistapahtumia tullaan toteuttamaan seuraavien kuukausien aikana.

Suomen Vuokranantajiin on liittynyt paljon uusia jäseniä, joista monet ovat nuoria. Jäseneksi voi liittyä, vaikka ei vielä edes omistaisi yhtään sijoitusasuntoa vaan vasta suunnittelee aloittamista ja haluaa lisää tietoa aiheesta. Käy Vuokranantajien sivustolla tutustumassa. Sieltä löytyy myös paljon tietoa, joka ei edellytä jäseneksi liittymistä. Loppuvuoden 2020 hyvä sijoitus on 48 euroa, josta verovähennyksen jälkeen asuntosijoittajalle jää maksettavaa 33,60 euroa*

*Kyseessä on ei-kaupallinen suositusyhteistyö

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Suomen Vuokranantajat Strategia

Sanna Hughes LinkedIn, Twitter, Instagram

Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja *

Anttoni Kerkkonen ja Waltteri Hiljanen ovat kirjoittaneet muistilistaa vuokraustoiminnan kokemuksistaan. Nämä kokemukset on nyt koottu "82 vinkkiä asunnon vuokraukseen" -oppaaseen.

Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106

Sijoitusasunnot.com myy vuosittain suuren määrän valmiiksi vuokrattuja asuntoja. Tämä opas ei kuitenkaan ole myynnissä vaan sen saa ladattua ilmaiseksi osoitteesta sijoitusasunnot.com.

Sain mahdollisuuden lukea oppaan läpi ennen sen julkaisua ja löysin täydennettäväksi yhden pilkkuvirheen ja puuttuvan i-kirjaimen. Jos oma vuokraustoiminta tökkii, ota tämä laadukas opas esille ja katso sieltä ratkaisevat vinkit asunnon vuokraamiseksi.

Miten saavuttaa taloudellinen vapaus asuntosijoittamisella 10 vuodessa? – YouTube #133

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Pitäisikö asuntosijoittajan odottaa hintaromahdusta? – Blogi #221

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

"Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!"

Ostan Asuntoja Podcast #18 – Yrittäjä, asuntosijoittaja, toimitusjohtaja Henri Neuvonen osa 1

Käy lukemassa Sijoitusasunnot.comin Blogista "Vuokrattavuuden parantaminen asunnon yleisilmettä kohentamalla"

Avsnitt(565)

402. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 30

402. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 30

Kuukausipalaveri ja Eemeli Karlsson ovat molemmat saavuttaneet 30 rajapyykin. Onnittelut molemmille. Agendalla tällä kertaa: 1. Nopea kertaus lakimuutostilanteesta  2. Selvennyskeskustelu kela-tuist...

13 Mars 2h 17min

401. Sosiaalialan taidoilla diilien tekijäksi ja isännöitsijäksi Anne Niemi

401. Sosiaalialan taidoilla diilien tekijäksi ja isännöitsijäksi Anne Niemi

Anne Niemi siirtyi sosiaalialalta yrittäjäksi ja isännöitsijäksi. Sijoituskohteita on 16. Kuuntelemalla tämän jakson saa rautaisannoksen ajateltavaa ja oppia ja pikkuisen tuntumaa vaasalaiseen asuntom...

6 Mars 2h 26min

400. Pohjalta synkästä toivonkipinä kerrallaan selviytymistä Annukka Nauraja

400. Pohjalta synkästä toivonkipinä kerrallaan selviytymistä Annukka Nauraja

Annukka Nauraja: "Usko onnistumiseesi, pidä aurinko paistamassa tulevaisuuden näkymässäsi, vaikka tarpoisit sysipimeässä". Tämän viikon haastattelussa käydään perusteellisesti syvällä ja synkkyydessä....

27 Feb 2h 14min

399. Seikkailuja, flippejä ja pitokohteita Hanna ja Aki Vanhanen

399. Seikkailuja, flippejä ja pitokohteita Hanna ja Aki Vanhanen

Hanna ja Aki Vanhanen ovat pohtineen tarkkaan oman elämänsä arvot ja johtavat niistä tavoitteet, suunnitelmat ja elävät oman näköistä elämää. Juttelemme tänään aika perusteellisestikin seuraavista aih...

20 Feb 1h 27min

398. Opettajasta vuokrauksen päivittäiseen tehtäväkenttään Pia Helkiö

398. Opettajasta vuokrauksen päivittäiseen tehtäväkenttään Pia Helkiö

Pia Helkiö oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana noin 7 vuotta sitten. Silloin hän oli opettaja ja harrasti asuntojen flippausta ja vuokraamista miehensä kanssa. Nyt hän on OVV Kuopionja OVV Helsinki ...

13 Feb 1h 18min

397. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 29

397. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 29

Kuukausipalaveri 29. Läsnä Margus Grahn, Jesse Parviainen, Eemeli Karlsson ja Harri Huru.   Agendalla: ...

6 Feb 2h 24min

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

Ronja Airusalo oli vieraana jaksossa 325. Silloin hänellä oli puolisonsa kanssa 6 asuntoa ja tavoitteena 10 asuntoa vuoden loppuun mennessä. Nyt asuntoja on 16.   Matkalle mahtuu, paljon kokemuksia ja...

30 Jan 1h 42min

395. Grossfittiä, nolottavia tarjouksia ja hyviä juttuja Instassa Lotta Reunanen

395. Grossfittiä, nolottavia tarjouksia ja hyviä juttuja Instassa Lotta Reunanen

Lotta Reunanen on pieksämäkeläinen 11 vuokrakodin vuokranantaja, joka uskalsi aloittaa asuntosijoittamisen 23-vuotiaana. Juttelimme ...

23 Jan 1h 25min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
rss-borsens-finest
avanzapodden
uppgang-och-fall
rss-dagen-med-di
lastbilspodden
fill-or-kill
svd-tech-brief
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
24fragor
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-den-nya-ekonomin
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
dynastin
borsmorgon
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet