140. Antti kokemuspankki Arjanne feat. Jenni From the Block

140. Antti kokemuspankki Arjanne feat. Jenni From the Block

Asuntosijoittamisen kvartaali on 25 vuotta. Maaliskuussa 2015 Jenni Witikkala haastatteli pari kvartaalia asuntosijoittamista menestyksellä harjoittanutta Antti Arjannetta. Ehdoton jakso jokaiselle aloittelevalle ja kokeneelle asuntosijoittajalle kuunnella, kuinka moni asuntosijoittamisen totuus säilyy kvartaalista toiseen.

Ennustamisen ja tulevaisuuden näkemisen vaikeuttakin kuullaan Lahden asuntomarkkinoihin liittyvässä kommentissa. Jakso on nauhoitettu 6 vuotta sitten ja sen jälkeen Lahden junayhteydessä Helsinkiin ei ole tapahtunut mitään muutosta. Markkinatilanne voi vaikeutua, kun liian moni lähtee yhtä aikaa rakentamaan uutta ja päälle vielä käynnistetään ARA-tuettuja kohteita ja sitten vielä lisää ARA-kohteita.

Lisätietoa:

Jenni Witikkala LKV, LVV, KTM www.jenniwitikkala.fi, puh. 0503076539, email jenni@snooa.fi

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Uusin päivitys helmikuussa 2021.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa.

Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: "Sijoitusasunto-opas - Näin sijoitat asuntoihin vuonna 2020"

Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24

Asuntosalkenrakentaja ja Asuntopehtoori tiedottivat keskinäisen yhteistyön aloittamisesta

Kuukauden tarjous naispuolisille Ostan Asuntoja -kanavien sisältöä kuluttaville: Vauras Asuntosijoittaja - Verkkovalmennus 9.4.-9.5.2020 suljetussa Facebook-ryhmässä valmentajana Terhi Majasalmi***

Kun ilmoittaudut helmikuun 2021 aikana saat Eroon rahahuolista -verkkovalmennuksen (Arvo 97 euroa) kaupan päälle!

***Epäkaupallinen yhteistyö eli saan hyvän mielen, jos tarjouksesta on hyötyä

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Aloittelevan asuntosijoittajan 3 päivittäistä rutiinia? – YouTube #155

Osta ja pidä -sijoitusasuntosäästämiseen 3 kriteeriä – Blogi #243

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Kaupallinen varoitus *

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka jälkeen kuukausimaksu on 9,95 € sisältäen yhden äänikirjan per kuukausi.

Marko kirjailija Kaarto feat. Jenni From the Block – Ostan Asuntoja Podcast #136 - linkki tarjoukseen 29,70 €

Avsnitt(565)

402. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 30

402. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 30

Kuukausipalaveri ja Eemeli Karlsson ovat molemmat saavuttaneet 30 rajapyykin. Onnittelut molemmille. Agendalla tällä kertaa: 1. Nopea kertaus lakimuutostilanteesta  2. Selvennyskeskustelu kela-tuist...

13 Mars 2h 17min

401. Sosiaalialan taidoilla diilien tekijäksi ja isännöitsijäksi Anne Niemi

401. Sosiaalialan taidoilla diilien tekijäksi ja isännöitsijäksi Anne Niemi

Anne Niemi siirtyi sosiaalialalta yrittäjäksi ja isännöitsijäksi. Sijoituskohteita on 16. Kuuntelemalla tämän jakson saa rautaisannoksen ajateltavaa ja oppia ja pikkuisen tuntumaa vaasalaiseen asuntom...

6 Mars 2h 26min

400. Pohjalta synkästä toivonkipinä kerrallaan selviytymistä Annukka Nauraja

400. Pohjalta synkästä toivonkipinä kerrallaan selviytymistä Annukka Nauraja

Annukka Nauraja: "Usko onnistumiseesi, pidä aurinko paistamassa tulevaisuuden näkymässäsi, vaikka tarpoisit sysipimeässä". Tämän viikon haastattelussa käydään perusteellisesti syvällä ja synkkyydessä....

27 Feb 2h 14min

399. Seikkailuja, flippejä ja pitokohteita Hanna ja Aki Vanhanen

399. Seikkailuja, flippejä ja pitokohteita Hanna ja Aki Vanhanen

Hanna ja Aki Vanhanen ovat pohtineen tarkkaan oman elämänsä arvot ja johtavat niistä tavoitteet, suunnitelmat ja elävät oman näköistä elämää. Juttelemme tänään aika perusteellisestikin seuraavista aih...

20 Feb 1h 27min

398. Opettajasta vuokrauksen päivittäiseen tehtäväkenttään Pia Helkiö

398. Opettajasta vuokrauksen päivittäiseen tehtäväkenttään Pia Helkiö

Pia Helkiö oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana noin 7 vuotta sitten. Silloin hän oli opettaja ja harrasti asuntojen flippausta ja vuokraamista miehensä kanssa. Nyt hän on OVV Kuopionja OVV Helsinki ...

13 Feb 1h 18min

397. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 29

397. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 29

Kuukausipalaveri 29. Läsnä Margus Grahn, Jesse Parviainen, Eemeli Karlsson ja Harri Huru.   Agendalla: ...

6 Feb 2h 24min

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

Ronja Airusalo oli vieraana jaksossa 325. Silloin hänellä oli puolisonsa kanssa 6 asuntoa ja tavoitteena 10 asuntoa vuoden loppuun mennessä. Nyt asuntoja on 16.   Matkalle mahtuu, paljon kokemuksia ja...

30 Jan 1h 42min

395. Grossfittiä, nolottavia tarjouksia ja hyviä juttuja Instassa Lotta Reunanen

395. Grossfittiä, nolottavia tarjouksia ja hyviä juttuja Instassa Lotta Reunanen

Lotta Reunanen on pieksämäkeläinen 11 vuokrakodin vuokranantaja, joka uskalsi aloittaa asuntosijoittamisen 23-vuotiaana. Juttelimme ...

23 Jan 1h 25min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
rss-borsens-finest
avanzapodden
uppgang-och-fall
rss-dagen-med-di
fill-or-kill
lastbilspodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-den-nya-ekonomin
bathina-en-podcast
dynastin
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
svd-tech-brief
bilar-med-sladd
24fragor
market-makers