Jakso 41: Sukellus milleniaalin mieleen: "Jos me ei muuteta maailmaa, niin kuka?"
Om avsnittet
Perttu Pölönen on säveltäjä, keksijä, puhuja, nörtti, yrittäjä, ajattelija ja milleniaali. 15-vuotiaana hän halusi Sibeliukseksi, mutta koska musiikin teoria oli hankalaa, hän hakkeroi sen ja keksi Sävelkellon ja uudisti musiikin opetuksen. Hän on voittanut Suomen mestaruuden kolmiloikassa ja säveltänyt Rubikin kuution – kyllä sekin on mahdollista. Hänet on valittu luovimmaksi suomalaiseksi ja yhdeksi Euroopan innovatiivisimmista alle 35-vuotiaista. Hän teki kuluvana vuonna 160 puhekeikkaa, pääasiassa disruptiosta, ja hän on mukana hankkeessa, jossa Myanmarin lapsia opetetaan lisätyn todellisuuden keinoin. Tämä keskustelu on 10X runsaudensarvi. Puhumme osallisuudesta ja orjuudesta, kilpailusta robottien kanssa, Facebookista, tulevaisuuden bisneksistä, arvonluonnista AI:n aikakaudella, päiväkotien merkityksestä sekä tulevaisuuden työstä ja taiteesta. Ja lopulta päädymme etsimään totuuutta, emme murroksesta tai teknologiasta, vaan siitä mikä ei muutu. Entä jos tulevaisuuden tärkein taito onkin rakastamisen taito? Hyviä kuunteluhetkiä.