Om avsnittet
Antti Arjava johti yhtä maamme varakkaimmista säätiöstä eli Suomen Kulttuurirahastoa kahdenkymmenen vuoden ajan, kunnes siirtyi kesän alussa eläkkeelle. Niin taiteen, tieteen kuin monen muunkin asian tekijät vetoavat usein resurssehin, kun kysytään, miten asiat voisivat olla paremmin. Mutta miltä maailma näyttää, jos taloudelliset voimavarat eivät ole tekemisen este, vaan päin vastoin niitä riittää, jos hyviä kohteita löytyy? Apurahasäätiö on tiedon ja taiteen riskisijoittaja, jonka valintatilanne on lopulta samanlainen kuin venture capitalistinkin. Suurin haaste on löytää parhaat ideat ja parhaat tekijät. Sen jälkeen, rahan voimalla, pienistä lupaavista asioista voi tehdä suuria vaikuttavia asioita. Antin perspektiivi ulottuu kauas tulevaisuuteen mutta myös kauas menneeseen. Hän on professori ja klassillisen filologian dosentti Helsingin yliopistossa ja on muun muassa tutkinut naisten asemaa antiikissa, Rooman valtakunnan loppuvaiheita sekä julkaissut yhdessä muiden kanssa Jordanian Petrasta löytyneen 500-luvun papyrusarkiston. Hyviä kuunteluhetkiä!
Senaste avsnitten
![10X Finland](https://podmestorage.blob.core.windows.net/podcast-images/293435462BC121316F3DA576CD512598_small.jpg)
#92: Antti Kylliäinen – Anna arvojen olla ja keskity hyveisiin
![10X Finland](https://podmestorage.blob.core.windows.net/podcast-images/293435462BC121316F3DA576CD512598_small.jpg)
#91: Ia Adlercreutz – Entäpä jos ryhtyisin maanviljelijäksi?
![10X Finland](https://podmestorage.blob.core.windows.net/podcast-images/293435462BC121316F3DA576CD512598_small.jpg)
#90: Tero Ojanperä – Millaiseen tekoälyyn juuri nyt pitää investoida?
![10X Finland](https://podmestorage.blob.core.windows.net/podcast-images/293435462BC121316F3DA576CD512598_small.jpg)
#89: Gerald Coniel – The Adventurer and Chocolate Maker
![10X Finland](https://podmestorage.blob.core.windows.net/podcast-images/293435462BC121316F3DA576CD512598_small.jpg)
#88: Hannu Toivonen – Mitä tekoäly opettaa meille ihmisestä?
![10X Finland](https://podmestorage.blob.core.windows.net/podcast-images/293435462BC121316F3DA576CD512598_small.jpg)
#87 Ari Tolppanen – Tulisielun pelikirja
![10X Finland](https://podmestorage.blob.core.windows.net/podcast-images/293435462BC121316F3DA576CD512598_small.jpg)
#85: Emma Storbacka – Kuinka asiantuntijabisnestä kasvatatetaan AI:n aikakaudella
![10X Finland](https://podmestorage.blob.core.windows.net/podcast-images/293435462BC121316F3DA576CD512598_small.jpg)
#84: Jan Ameri – Miten kerätään pääomaa, kun ajat ovat kovat?