Sairaala: vangittu, huumattu, hyväksikäytetty
premium
1 Maalis 2024True crime

Sairaala: vangittu, huumattu, hyväksikäytetty

Kirjailija: Barbara O'Hare
Lukija: Jutta Järvinen
Barbara O'Hare oli vain 12-vuotias, kun hänet suljettiin Aston Hallin psykiatriseen sairaalaan. Turvattomissa oloissa kasvanut nuori tyttö suljettiin vuonna 1971 lukuisten muiden lasten tavoin laitokseen, jossa he joutuivat käsittämättömien julmuuksien, salaisten lääketieteellisten kokeiden sekä seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. Kirjassaan Barbara O'Hare kertoo kaunistelematta elämästään Aston Hallissa sekä laitoksen ylilääkäri Kenneth Milleristä, joka hyväksikäytti lukuisia suojattomia lapsia. ”Ihmiset sanovat minulle, että olen vahva, koska toin tapahtuneen päivänvaloon. Minusta on ollut sekä ahdistavaa että lopulta parantavaa puhua siellä kokemastani hyväksikäytöstä. Kirjoittamalla tämän kirjan tunnen vihdoin antaneeni äänen kaikille niille lapsille, jotka kärsivät tapahtuneesta kaikessa hiljaisuudessa. Nyt ne pelokkaat lapset, joita kukaan ei uskonut, tulevat kuulluiksi. Emmekä me vaikene ennen kuin saamme oikeutta.” Copyright © Barbara O’Hare, 2024. Originally published in the English language in the UK by Blink Publishing, an imprint of Bonnier Books UK Limited, London. The moral rights of the Authors have been asserted.

Uusimmat True crime

jaljilla-5-2
sarjamurhaaja-sairaalassa
lahkojohtajan-morsian
vankilatarinoita-sorkasta
tampereen-pimeat-tapaukset
rikospoliisi
ryostoja-ja-vankilapakoja
aurinkoinen-autokauppias
amfetamiinikokki
dubain-asuntoparoni
rikas-nainen-arkussa
mestarietsiva-sir-arthur-conan-doyle
raitahameessa
kunnollinen-postimies
ase-repussa
bling-blingia-savolaiseen-tapaan
valheiden-vyyhti
vainottu
kytta-ja-kynamies-k2j8
kiristajat-ja-uhrit
kaappari-lamminparras
tuhottu-lapsuus
kytta-ja-kynamies-k2j7
laupias-murhamies
tanskan-tiger-king
kytta-ja-kynamies-k2j6
jeffrey-epstein-paattymaton-tarina
pohjois-korean-kannibaali
kytta-ja-kynamies-k2j5
kytta-ja-kynamies-k2j4

Löydä seuraava suosikkisi

jaljilla-5-2
vendi
vankilatarinoita-sorkasta
eilisvuosi
cinnamon-falls-murha-kahvilassa
niko
kun-mikaan-ei-ole-totta
nico-lingman
poikaystava
aitikirja-2
jaljilla-4