Suomalaisten diplomaattien huono käytös on toistuva ongelma – "Osa kokee olevansa jumalasta seuraavia"
SK:n parhaat11 Heinä 2024

Suomalaisten diplomaattien huono käytös on toistuva ongelma – "Osa kokee olevansa jumalasta seuraavia"

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Kun ulkoasiainneuvos Jari Vilén siirtyi syyskuussa 2023 Suomen Kanadan-suurlähettilääksi, hän puhkui intoa.
"Odotan pääseväni tutustumaan Kanadan erilaisiin alueisiin, sekä sykkiviin suurkaupunkeihin kuin kauniiseen luontoon. Ennen kaikkea haluan tutustua kanadalaisiin ja luomaan uusia siltoja Kanadan ja Suomen välille", hän lausui ulkoministeriön tiedotteessa.
Lähes päivälleen puoli vuotta myöhemmin paljastui, että ministeriöön oli tullut seitsemän lähetystön työntekijän lähettämä kirje, aiheena suurlähettilään toiminta. Asiakirjassa oli Ilta-Sanomien mukaan yhdeksän sivua ja 15 teemaa. Niihin lukeutuivat epäsopiva koskettelu, seksuaalissävytteiset huomautukset ja uhkaava käytös.
Vilénin väitettiin esimerkiksi vitsailleen, ettei hän ollut vielä testannut kenenkään kanssa virka-asuntonsa vierashuoneen sänkyä. Autonkuljettajaa hänen kerrottiin vaatineen ajamaan päin punaisia.
Oli myös asiattomia kommentteja etnisistä ja seksuaalisista vähemmistöistä. "Te kaikki tiedätte, mitä se tarkoittaa, kun miehellä on kaksi korvakorua", hänen kerrottiin arvioineen sikäläistä virkamiestä.
Kirjeen mukaan suurlähettilään käytös oli aiheuttanut henkilökunnassa stressiä, unettomuutta ja fyysisiä oireita. Työntekijät vaativat ministeriötä puuttumaan asiaan pikaisesti.
Allekirjoitusten kohdalla ei lukenut henkilöiden nimiä.
Ensimmäinen ilmoitus koetusta häirinnästä oli tullut Ottawasta yli kuukausi aiemmin. Sen tekijä oli kertonut henkilöllisyytensä. Myöhemmin kaksi muutakin työntekijää ilmoitti Vilénin käytöksestä nimellään.
Ulkoministeriön selvitysryhmän raportti suurlähettilään toiminnasta valmistui huhtikuussa.
"Työyhteisössä on vakavia ongelmia, jotka johtuvat edustuston päällikön epäasiallisesta toiminnasta. (- -) ongelmat ovat alkaneet uuden päällikön aloitettua tehtävässään", ilmenee raportista.
Selvitysryhmän mukaan Vilén oli vitsaillut syrjivästi ja seksuaalisesti värittyneesti sekä kosketellut naisia asiattomasti. Yksittäiset tapahtumat olivat olleet lieviä, mutta niiden toistuminen ja kohdentuminen naisiin täyttivät epäasiallisen käytöksen ja seksuaalisen häirinnän määritelmät.
Häirintä on lain mukaan jatkuvaa ja järjestelmällistä toimintaa, joka aiheuttaa sen kohteena olevalle henkilölle terveydellistä haittaa tai vaaraa.
Selvitysryhmä katsoi lisäksi, että suurlähettiläs oli arvostellut henkilökunnan työsuorituksia asiattomasti.
Vilén kiisti syytökset, mutta ryhmä ei pitänyt kiistämisiä uskottavina. Se pyysi ministeriön johtoa tekemään johtopäätökset tarvittavista jatkotoimista.
Toukokuun alussa Vilén ilmoitti palaavansa kesällä Suomeen. "Olen vilpittömän pahoillani siitä mielipahasta, jota toimintani on osalle henkilökuntaa aiheuttanut", hän kirjoitti Facebookissa.
Diplomaattisuus tarkoittaa kohteliasta ja hienotunteista käytöstä. Sellaista edellytetään henkilöiltä, jotka edustavat maataan eri puolilla maailmaa.
"Etsimme joustavia joukkuepelaajia, joilla on hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot", lukee ulkoministeriön diplomaatteja valmentavan Kavaku-kurssin esittelysivulla.
Kaikki eivät täytä vaatimuksia tosioloissa. Myös muissa Suomen edustustoissa on ollut päälliköitä, jotka ovat käyttäytyneet asiattomasti.
Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistyksen entinen puheenjohtaja Juha Parikka kertoo pohtineensa pitkään sitä, mikä laukaisee huonon käytöksen joissakin suurlähettiläissä.
"Minusta ongelman ydin piilee siinä, että heidän omat esimiehensä ovat kaukana Suomessa. Osa kokee olevansa jumalasta seuraavia ja voivansa tehdä mitä tahansa. Huonot luonteenpiirteet nousevat esiin", hän sanoo.
Moni pitää ongelman juurisyynä tapaa, jolla suurlähettiläät nimitetään. Valinnoista ei tehdä muistioita eikä niitä perustella, vaan presidentti nimittää lähettiläät ministeriön esityksestä. Henkilön johtamistaitoja ei välttämättä aina huomioida.
Ulkoasiainhallinnon työntekijöiden kokemukset huonosta kohtelusta ovat jokseenkin yhtä yleisiä kuin muualla valtiolla...

Jaksot(54)

"En näe, että maahanmuutto itsessään aiheuttaa mitään uhkaa", supon johtaja Juha Martelius sanoo

"En näe, että maahanmuutto itsessään aiheuttaa mitään uhkaa", supon johtaja Juha Martelius sanoo

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Juha Marteliuksen isoisä oli Pietarissa koulutettu puna-armeijan upseeri. Pojanpojasta tuli suojelupoliisin pääll...

9 Loka 202427min

”Etsin satua kissoista jotka päätyivät eri tehtäviin” – Google ei löydä kaikkea mutta kirjastonhoitaja osaa etsiä

”Etsin satua kissoista jotka päätyivät eri tehtäviin” – Google ei löydä kaikkea mutta kirjastonhoitaja osaa etsiä

Google ja muut hakupalvelut eivät pääse käsiksi kaikkeen tietoon, joka verkossa on. Kirjastonhoitaja tietää, mistä etsiä. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko...

27 Syys 202419min

Mökkipihasta paljastui muinainen hirvenpää - "Ehkä hienoin Suomesta löydetty kivikautinen esine", arvioi asiantuntija

Mökkipihasta paljastui muinainen hirvenpää - "Ehkä hienoin Suomesta löydetty kivikautinen esine", arvioi asiantuntija

Kuka kirvestä käytti ja mihin? Kolme arkeologia, geologi ja kuvanveistäjä selvittävät veistoksen arvoitusta. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Rout...

20 Syys 202427min

Lentoliikenne ruuhkautuu Keski-Euroopan yllä - lentoja rajoitetaan, koneita kiitää jo neljä päällekkäin

Lentoliikenne ruuhkautuu Keski-Euroopan yllä - lentoja rajoitetaan, koneita kiitää jo neljä päällekkäin

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Pandemia hiljensi lentoasemat, mutta nyt rikotaan taas ennätyksiä. Vilkkaana päivänä Euroopan taivaalla lentää ko...

10 Syys 202425min

Viimeinen vuosi: Miki Liukkonen oli nuori ja kehuttu kirjailija, jolla oli hyvin paha olo

Viimeinen vuosi: Miki Liukkonen oli nuori ja kehuttu kirjailija, jolla oli hyvin paha olo

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Kirjailija Miki Liukkonen kuoli neljäs heinäkuuta 2023. Mitä sitä ennen tapahtui? Kesäkuu 2022. Kirjailija Miki L...

30 Elo 202429min

Tällainen voisi olla Trumpin toinen kausi – vallankumous ”on veretön, jos vasemmisto suostuu siihen”, oikeistovaikuttaja sanoo

Tällainen voisi olla Trumpin toinen kausi – vallankumous ”on veretön, jos vasemmisto suostuu siihen”, oikeistovaikuttaja sanoo

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Yhdysvaltain oikeisto on valmistautunut Donald Trumpin toiseen kauteen radikaalilla ohjelmalla, joka keskittäisi ...

23 Elo 202411min

Kun suomalaiset äänestivät 1994 EU:hun liittymisestä, harva ajatteli ruusuja – ehkä olisi kannattanut

Kun suomalaiset äänestivät 1994 EU:hun liittymisestä, harva ajatteli ruusuja – ehkä olisi kannattanut

Ruusu on maailman ikonisin kukka. Juuri siksi nykyiset lajikkeet eivät enää tuoksu. Jäljellä on vain idea tuoksusta. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehd...

14 Elo 202420min

Venäläiset kollegat tervehtivät lyhyesti – Näin valvotaan 54 kilometrin merirajaa

Venäläiset kollegat tervehtivät lyhyesti – Näin valvotaan 54 kilometrin merirajaa

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Itäisellä Suomenlahdella vartioidaan Suomen ja Venäjän välistä merirajaa. Venäjä on aina ollut kiinnostunut kaako...

9 Elo 202418min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
politiikan-puskaradio
tervo-halme
rss-vaalirankkurit-podcast
rss-podme-livebox
rss-asiastudio
otetaan-yhdet
viisupodi
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rikosmyytit
the-ulkopolitist
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
aihe
radio-antro
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
rss-merja-mahkan-rahat
rss-girls-finish-f1rst