Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Juha Marteliuksen isoisä oli Pietarissa koulutettu puna-armeijan upseeri. Pojanpojasta tuli suojelupoliisin päällikkö, jonka ensisijainen kiinnostuksen kohde on Venäjä. Perehdytys oli niukka, oikeastaan olematon. Kun Juha Martelius vuonna 1992 aloitti työnsä suojelupoliisissa, hänelle ei järjestetty minkäänlaista koulutusta tuleviin työtehtäviin. Martelius oli 26-vuotias, kansainvälistä politiikkaa Helsingissä opiskellut valtiotieteiden maisteri. Hän oli työskennellyt Vaasan ja Helsingin yliopistoissa kansainvälisten asioiden sihteerinä. Supossa tehtävänä oli vastavakoilu, vihollisen tiedonhankinnan ehkäisy, ja vastuualueiksi tulivat kansainvälinen rikollisuus ja Venäjä. "Suojelupoliisissa oli todella kokeneita ylietsiviä ja ylitarkastajia. He ajoivat siihen työhön. Se oli sellaista mestari-kisällitoimintaa", Martelius kertoo. Järjestelmä jätti tilaa sattumille. Kukin opetti tavallaan. "Oli toimintatapoja, joista olin nuorena poikana aivan pöyristynyt. Muutamista epäilin, että ne eivät ole minkään asetusten ja säännösten mukaisia. Mutta ei niistä ollut kellekään vahinkoa." Kertoisitko esimerkin? "En. Ne olivat hyvin pieniä asioita, mutta kuitenkin sellaisia, jotka eivät minun mielestäni olleet ok", Martelius sanoo. Kun hän aloitti suojelupoliisissa, siellä oli noin 170 työntekijää. Laki antoi supolle valtuudet harjoittaa tiedustelua vain valtakunnanrajojen sisäpuolella. Martelius on nyt 58-vuotias. Hän palasi huhtikuussa 2024 supoon, johtajaksi. Hänellä on 578 alaista, lupa tiedustella ulkomailla ja seurata verkkoliikennettä. Suojelupoliisi loi kylmän sodan aikana maineen salamyhkäisenä laitoksena, joka keräsi ammuksia Urho Kekkosen sisä- ja ulkopoliittiseen arsenaaliin. Julkisuudessa tiedustelupalvelu esiintyi vain johtajansa suulla, harvoin silläkään. Mauno Koivisto avasi pitkään Kekkosen otteessa ollutta suojelupoliisia parlamentaariselle valvonnalle. Suurempi rakennemuutos koitti, kun Neuvostoliitto romahti 1990-luvun alussa. Vuosikymmenien ajan suojelupoliisi oli rekisteröinyt kommunisteja ja kansandemokraatteja ja tunnistanut parhaansa mukaan Suomessa urkkineita KGB:n kollegoita. Nyt kukaan ei tiennyt, millaisena Venäjä nousisi. "Tilanne loi kysyntää tutkitulle ja entistä analyyttisemmälle Venäjää koskevalle tiedolle", Martelius sanoo. Poliisitaustaisten etsivien rinnalle haluttiin lisää akateemista osaamista. Tiedustelupalvelu alkoi ilmoittaa työpaikoista lehdissä ja järjestää tutustumiskäyntejä valtiotieteilijöille. Taloon virtasi nuoria yliopistoihmisiä. Martelius oli yliopistoaikoinaan kiinnostunut Venäjän tavasta organisoida sotavoimiaan. Hän suunnitteli lisensiaatintyötä siitä, miten kommunismin kaatuminen vaikutti itänaapurin sotilaspolitiikkaan. Yliopiston hallintovirkamiehen työn ohessa Martelius kirjoitti silloiselle Sotakorkeakoululle katsauksia Venäjän sotilaallista muutosta käsittelevistä tutkimuksista. Yhtenä päivänä suojelupoliisin apulaispäällikkö Seppo Pylkkänen soitti ja tarjosi Marteliukselle töitä. Tarjousta ei tarvinnut miettiä kahta kertaa. "En missään vaiheessa ajatellut uraa yliopiston hallinto- tai tutkimuspuolella." Silti nuori vastavakooja teki lisensiaatintyönsä loppuun. Väitöskirja valmistui vuonna 1999 Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselle: Neuvostoliiton/Venäjän sotilaspolitiikka. Tutkimusta varten nuori isä piti vain viikon vapaata päivätöistä. "Kirjoitin viikonloppuisin ja Melrose Placen mainoskatkojen aikana." Marteliuksen väitöskirja maalaa kuvaa hiipuvasta suurvallasta, joka voimien ehdyttyä takertuu entistä tiukemmin lähialueisiinsa ja sotavoimaansa - ainoaan asiaan, joka tuo sille globaalia vaikutusvaltaa. Kiinnostus Venäjää kohtaan läpäisee koko Marteliuksen uran. Se kumpuaa historiasta, hän sanoo. Sekä henkilökohtaisesta että yleisestä. "Kaikki isovanhempani ovat syntyneet Suomessa, joka oli vielä osa Venäjän suuriruhtinaskuntaa." Venäjän ja Suomen historian limittyminen kiehtoi Mar...

9 Loka 202427min

Google ja muut hakupalvelut eivät pääse käsiksi kaikkeen tietoon, joka verkossa on. Kirjastonhoitaja tietää, mistä etsiä. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Kysyjä Turun seudulta yrittää kuvailla vanhaa satua. Jostakin syystä se on tullut kesällä mieleen. Tarinassa on mahdollisesti posliininen keisari tai sitten setä tai kuningas. Ainakin mukana ovat posliinipoika ja -tyttö. Pari yrittää karata keisarin, sedän tai kuninkaan luota, mahdollisesti savupiipun kautta. Sitten tyttö ei kuitenkaan uskalla, ehkä. Mikä satu on kyseessä? Todennäköisesti Hans Christian Andersenin Paimentyttö ja nokikolari, vastaa kirjastonhoitaja. Hahmo, jonka kysyjä muistaa keisarina, on kiinalainen nukke, joka väittää olevansa posliinisen paimentytön isoisä. Tarina on paimentytön ja pienen nokikolarin rakkaustarina. Kysymys ja vastaus ovat Kysy kirjastonhoitajalta -palvelusta. Se on Suomen kirjastojen ylläpitämä ja toimii verkossa. Kuka tahansa voi lähettää kysymyksen. Kirjastonhoitajat ympäri Suomen vastaavat, kolmessa arkipäivässä. Monet kysyvät lapsuuden kirjojen, satujen ja lorujen perään, samoin nuottien. Jotkut taas haluavat apua kotoa löytyneen toukan tai kuoriaisen tunnistamiseen. Voisi kuvitella, ettei palvelulle ole enää kysyntää, kun kaikki googlaavat. Mitä vielä, kysymyksiä tulee noin 7 000 vuodessa. Yli puoleen niistä vastattiin viime vuonna vuorokaudessa. Löytyykö Valmet 565 käyttöohjekirjaa? Miksi kutsuttiin sähköankeriasta ennen kuin sähkö keksittiin? Onko Pirkko-nimestä tehty yhdysnimiä? Jos haluaisi ajaa Suomesta maailman ympäri, mikä olisi suositeltavin reitti tähän? Päivi Litmanen-Peitsala selittää paljon ja nopeasti. Hän esittelee palvelua videopuhelussa ja valittelee, kun sivut latautuvat hitaasti. Litmanen-Peitsala on viestinnänsuunnittelija Helsingin kaupunginkirjastossa, mutta hänen työhönsä kuuluu koko maan kirjastopalveluiden kehittämistä. Se johtuu laista, jossa Helsingin kaupunginkirjastolle on määritelty erityistehtäviä, valtakunnallisista palveluista huolehtimista. Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu kuuluu näihin palveluihin. Nyt ruudulla näkyy "pohjaan palaneita" kysymyksiä. Niihin ei ole vielä vastattu, vaikka kolme arkipäivää on kulunut. Myöhässä olevat kysymykset näkyvät järjestelmässä punaisina, vihreät on jo hoidettu. Punaista on ehkä tavallista enemmän, Litmanen-Peitsala sanoo. On lomakausi. Mistä kirjastonhoitajilta voi kysyä? Melkein mistä vaan. Muutama aiherajaus on, esimerkiksi ihmisten lääketieteellisiin vaivoihin tai juridisin ongelmiin ei lähdetä vastaamaan, vaikka kysymyksiä tulee, Litmanen-Peitsala sanoo. "Väärä vastaus saattaa aiheuttaa todella ongelmia. Niin ei, stop." Kysymyksiin hakee vastauksia noin 200 kirjastonhoitajaa Suomen eri kirjastoista. Mukana palvelussa on erikoiskirjastoja, esimerkiksi Eduskunnan kirjasto ja Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto. Ne vastaavat, kun kysymys liittyy selvästi niiden asiantuntemukseen. Muuten vastaa yleensä kysyjän lähikirjasto. On myös sähköpostilista, johon kuuluu kirjastonhoitajia kaikkialta Suomesta. Välillä vastauksia kysellään siellä. Moni kirjastolaisista on - ei niin yllättäen - kiinnostunut kirjoista ja muistaa kirjan, runon tai lastenkirjan hyvinkin epämääräisten vihjeiden perusteella. Kysymys: Etsin satua kissoista, jotka vartuttuaan päätyivät eri "tehtäviin" mieltymystensä mukaan. Yhdestä tuli laivakissa ja toisesta kotikissa. Kulkurikissaksi ryhtyi yksi kissoista. Neljäskin taisi olla, mutta tämän toiminta-aluetta en muista tarkasti. Vastaus: Kuvakirjassa "Neljä pientä kissanpoikaa" Murrista tulee kulkukissa, Marrista navettakissa, Mörristä laivakissa ja Mirristä kotikissa. Kirjan alkuteos on nimeltään "Four little kittens" (1957). Kun Päivi Litmanen-Peitsala puhuu tiedosta, hän puhuu säkeistä ja laareista. Kirjastonhoitajan ammattitaitoon kuuluu tietää "mitä missäkin säkissä on". Siitä päästään Googleen. Se tai muut hakupalvelut eivät pääse käsiksi kaikkeen tietoon, joka periaatteessa olisi verkossa...

27 Syys 202419min

Kuka kirvestä käytti ja mihin? Kolme arkeologia, geologi ja kuvanveistäjä selvittävät veistoksen arvoitusta. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Routa oli taas nostanut hiekan läpi kiviä mökin pihamaalle, vieläpä kuistin rappujen eteen. Lapsenlapset voisivat loukata niihin itsensä. Raimo Virpi tarttui rautakankeen. Kaksi ensimmäistä kiveä irtosi helposti, mutta kolmas oli jumiutunut juurakon alle niin tiukasti, että hän joutui pehmittämään maata sen ympäriltä. Muutaman tanakan iskun jälkeen kiven vierestä kimposi ylös pienempi kivi, jonka puikulamainen muoto kiinnitti Virpin huomion. Hän otti esineen käteensä ja havaitsi sen esittävän hirveä. Kiviesine oli koristeltu, hyväkuntoinen ja muodoiltaan niin säännönmukainen, että se olisi voinut olla teollista tuotantoa. Mutta miksi joku olisi kaivanut sellaisen juurakon alle? Kesken pohdinnan Virpin puhelin soi. Toisessa päässä oli vanha tuttu, jolle Virpi kertoi, mitä oli juuri löytänyt. Kaveri kertoi kälynsä olevan eläköitynyt arkeologi. Kun arkeologi oli nähnyt hirvenpäästä otetut kuvat, tapahtumat etenivät nopeasti. Virpi ilmoitti Museovirastolle esineestä vielä löytöpäivänä, lauantaina 27. toukokuuta 2023. Löytöpaikaksi kirjattiin Joukamojärven ranta, Kuusamo. Seuraavana maanantaina hän vei esineen Oulussa sijaitsevaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseoon. Museoviraston työntekijä matkusti paikan päälle, pakkasi hirvenpään lento-onnettomuuden kestävään laatikkoon ja kuljetti sen henkilökohtaisesti pääkaupunkiin. Kun hirvenpää oli saapunut Helsinkiin, viraston jokainen arkeologi kävi silmäilemässä sitä. Varsinainen tutkiminen lankesi Sami Raniselle. Seitsemäntoista sentin pituisen kiviesineen peräpäässä näkyi puolikas reiästä, joka oli epäilemättä tehty varren kiinnittämistä varten. Jossain vaiheessa esine oli haljennut sen kohdalta. Irronneessa ja kadonneessa puolikkaassa oli luultavasti ollut kirveen terä. Niin sanottu Iisalmen tyypin reikäkirveen hamara, Raninen määritteli. Tosin varttamisreiän kapeudesta ja esineen puikkomaisuudesta saattoi päätellä, että kirves olisi ollut työkaluna surkea. Myös koristelun perusteella se oli ilmiselvä status- tai rituaaliesine. Yksi Ranisen tehtävistä oli varmistaa, ettei esine ole väärennös. Vaikka hirvenpään pinta oli sileä, sen tekstuurissa oli käsin tehdyn tuntu. "Kun vanhoja esineitä tutkii paljon, käsityön oppii tunnistamaan sormenpäissä ja silmien verkkokalvoilla tavalla, jota on vaikea sanallistaa", hän sanoo. Esineen raakatyöstö oli tehty iskemällä, viimeistely tikkaamalla ja hiomalla. Valmistaminen oli vaatinut paljon työtä, hyvää esteettistä silmää ja hämmästyttävää kädentaitoa, Raninen arvioi. Sellaiseen pystyisi ani harva nykyihminen. Miksi joku olisi tuhlannut aikaansa ja lahjojaan moiseen, ja kätkenyt esineen? Kun Kuusamon löytö vielä muistutti tyylillisesti huomattavasti Säkkijärveltä 1890-luvulla löydettyä kivikautista hirvenpäätä, sen korkeasta iästä ei jäänyt järkevää epäilyä. Esine oli seitsemäs Suomesta löydetty kivikaudella valmistettu hirven kivipää. Niiden lisäksi Ruotsista ja Venäjän Karjalasta on tehty yhteensä viisi vastaavaa löytöä. Raninen arvioi Kuusamon hirvenpään 4 000 vuotta vanhaksi. Otaksuma perustui pitkälti Säkkijärven hirvenpäästä tehtyyn ajoitukseen. Sen löytöpaikka sijaitsee lähellä Virolahtea, hieman nykyisen rajan itäpuolella. Säkkijärven hirvessä on yksityiskohtia, jotka muistuttavat varhaisesta pronssikaudesta. Myös sen läheisyydestä löytyneiden savi- ja keramiikkaesineiden muoto ja koristelu viittaavat samaan ajanjaksoon. Takarajan esineen iälle asetti se, että löytöpaikka oli maannousun seurauksena vapautunut meren alta hieman yli neljätuhatta vuotta sitten. Arkeologinen ajoittaminen toimii usein näin. Yhden esineen ikä kyetään arvioimaan verraten tarkasti, ja muiden tyyliltään samanlaisten oletetaan edustavan samaa aikakautta. Kahden hirvenpään poikkeuksellinen yhtäläisyys mietitytti Ranista. Olisiko sama kiviseppä voinut valmistaa ne molemmat...

20 Syys 202427min

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Pandemia hiljensi lentoasemat, mutta nyt rikotaan taas ennätyksiä. Vilkkaana päivänä Euroopan taivaalla lentää kolmekymmentäviisituhatta matkustajakonetta. Taivaalla matka taittuu 800 kilometriä tunnissa. Helsingistä Gotlannin ohi, Kööpenhaminasta Amsterdamin eteläpuolelle, Brysselin päältä kohti Pariisia. Se on tavallisin reitti olympiakaupunkiin. Nousun jälkeen lentokapteeni Akseli Meskanen antaa autopilotin ohjata Finnairin Airbusin lentopinnalle 340. Se tarkoittaa 34 000 jalan eli reilun kymmenen kilometrin korkeutta. Perille pyritään aina suorinta reittiä. Pilotin kultainen ohje: säästä polttoainetta. Meskanen saattaa pyytää lennonjohtajalta nousua parempiin tuuliin. Tai oikaisua reittipisteelle EEL. Kutsu voi kuulua: "Radar, Finnair five niner uniform, request direct to Echo Echo Lima." Toisinaan sää pakottaa muuttamaan suuntaa. Kesäisin koodi on usein CB. Lentäjä haluaa välttää Cumulonimbukset. Ukkospilvissä kone voi joutua rajuihin turbulensseihin, rakeet rikkoa ikkunoita ja tutkakuvun. Itämeren yllä Meskanen saa yleensä oikaisun Kööpenhaminaan asti. Kun lento jatkuu, alhaalla kaupungit suurenevat ja ilmassa liikenne tihenee. On ruuhkapäiviä ja -tunteja, jolloin taivaalle syntyy tungosta. Viimeinen lento oli Lappiin, Kittilän kentälle. Oli maaliskuun loppu 2020, kylmä ja puolipilvinen talvipäivä. Ennen paluuta lentokapteeni Meskanen otti kännykkäkuvia koneesta, Airbus 320:sta. Vähään aikaan ei olisi töitä, hän tiesi. Lentomatkustajat olivat levittäneet ärhäkkäästi tarttuvaa koronavirusta maasta toiseen. Tauti oli julistettu pandemiaksi, maat sulkivat rajojaan. Koko Euroopassa lennot putosivat reilulla puolella, Suomessa lähdöt romahtivat kymmenesosaan. Finnair ja Helsinki-Vantaan lentoasema elivät ilmasilloista Aasiaan ja vanhalle mantereelle. Seurasi erikoisia aikoja. Saksalainen Lufthansa oli yksi suurista lentoyhtiöistä, jotka lensivät tyhjiä matkustajakoneita. Haamulennoilla säilytti slotit, lähtö- ja saapumisajat. Aamun ja illan slotit ovat haluttuja kansainvälisen liikenteen solmukohdissa, hubeissa. Pandemia jatkui, samoin lentäjien lomautukset. Kesti puolitoista vuotta ennen kuin Meskanen palasi ohjaamoon. Ennen sitä oli luettu tuhansia sivuja dokumentteja, harjoiteltu simulaattorissa ja läpäisty erilaisia tarkastuslentoja. "Lentäminen on käsityöammatti", Meskanen sanoo. "Sitä opitaan ja ylläpidetään tekemällä." Yli 500 lentoa pandemian jälkeen - kaikki käytännöt ovat selkäytimessä. Lentäminen on ylipäätään elpynyt nopeasti. Vilkkaana päivänä Euroopan taivaalla risteilee 35 000 lentoa, keskimäärin 24 nousua vuorokauden jokaiselle minuutille. Lentoyhtiöiden etujärjestö IATA ennustaa, että tänä vuonna maailmassa tehdään uusi ennätys: lähes viisi miljardia lentomatkustajaa. Olympiakaupunki Pariisi on yksi Finnairin suosituimmista kesäkohteista: enimmillään neljä päivittäistä vuoroa. Lentojen suunnittelu on perusteellinen, monimutkainen operaatio. Eurocontrol hallinnoi Euroopan ilmatilaa. Brysselissä toimiva laitos analysoi lentoyhtiöiden lähettämät lentomäärät ja aikataulut. Lopputuloksena on suunnitelma, miten noin 35 000 päivittäistä lentoa etenevät nousuineen ja laskuineen. Lopullinen reitti päivittyy vasta lähtöpäivänä. Lentäjät saapuvat kentälle tuntia ennen Euroopan-lennon lähtöä, Meskanen kertoo lähtöaulan kahvilassa. Finnairin lennonsuunnittelija on tehnyt valmiiksi reitityksen Pariisiin. Onko rajoituksia ilmatilassa matkan varrella? Onko odotettavissa turbulenssia tai ukkosia? Onko viiveitä Charles de Gaullen kentällä? Mikä sopisi varakentäksi, jos pääkentälle ei voi laskeutua huonon sään takia? "Olemme yksi lento, jonka on nivouduttava tuhansien lentojen herhiläisparveen." Euroopan ilmailukartta ei ole entisensä. Lentoliikenne on pohjoisessa ja idässä aiempaa hiljaisempaa, etelässä ja lännessä paikoin jo vilkkaampaa kuin ennen pandemiaa. Euroopan suurkaupungit ja Välimeren rannat imevät lomailijoita, suomalaisiakin. ...

10 Syys 202425min

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Kirjailija Miki Liukkonen kuoli neljäs heinäkuuta 2023. Mitä sitä ennen tapahtui? Kesäkuu 2022. Kirjailija Miki Liukkonen oli tuskaillut uuden käsikirjoituksen kanssa jo kuukausia. Elämä: Esipuhe oli ilmestynyt elokuussa 2021. Liukkonen oli pettynyt vastaanottoon. Helsingin Sanomien kritiikki oli hänen mielestään nihkeä eikä Finlandia-ehdokkuuttakaan tullut. Ehkä ihmiset eivät enää jaksa lukea tällaisia mammuttiromaaneja, hän pohti kustannustoimittajalleen ja ystävälleen Samuli Knuutille. Siksi Liukkonen oli ajatellut, että seuraavasta kirjasta tulisi erilainen. Tiivis, kova ja kirkas romaani Albert Camus'n Sivullisen ja Marguerite Durasin Rakastajan hengessä. Juhannuksena 2022 hän luovutti. Liukkonen vietti juhlapyhiä Oulussa, yksin. Juhannuspäivänä hän julkaisi Instagramissa postauksen, jossa oli useita kuvia (selfie kasvonaamion kanssa, kuva sotkuisesta keittiöstä ja joitakin ulkona otettuja otoksia, muun muassa kukkaniitty) sekä video, jossa Liukkonen heitti tietokoneensa roskakoriin. Saatetekstin mukaan syy siihen on turhautuminen kesken olevaan romaaniin. "Hyvä on, jos tämä ei toimi niin ei sitten saatana." Samuli Knuuti oli samaa mieltä: romaaniaihio ei toiminut. Liukkonen oli lähettänyt hänelle vain 12 sivua. Niissä minäkertojana toimi komerossa piileskelevä pikkutyttö. Samassa huoneessa oli hänen isänsä ruumis. Äiti oli tappanut isän kirveellä. Tekstissä vihjailtiin myös tytön hyväksikäytöstä. Teksti tuntui Knuutista ankealta. Hän mietti pitkään, miten kertoisi Liukkoselle mielipiteensä. Mutta kun hän vihdoin kirjoitti tälle sähköpostin, Liukkonen vastasi, että oli jo ehtinyt tuhota käsikirjoituksen. Se ennusti pahaa. Läheiset tiesivät, että Liukkoselle kirjoittaminen on kaikkein tärkeintä. Kun se ei onnistunut, hän voi huonosti. Ja kun hän voi huonosti, hän ei pystynyt kirjoittamaan. Kierre ei yleensä päättynyt hyvin. Miki Liukkosesta alettiin puhua kirjallisuuspiireissä 2010-luvun taitteessa. Hän oli voittanut arvostetun J. H. Erkon palkinnon alle 20-vuotiaana vuonna 2009 ja solminut sen jälkeen kustannussopimuksen WSOY:n kanssa. Hän kiersi esittämässä runojaan livenä ja teki sen hyvin. Tapahtumien järjestäjien hermot sen sijaan joutuivat välillä lujille, sillä Liukkonen saattoi hävitä juomaan kaljaa juuri ennen esiintymisvuoroaan. Hänen käytöksensä oli kuin nuoren rentturunoilijan ohjekirjasta. Suuri yleisö oppi tuntemaan Liukkosen vasta, kun hän oli siirtynyt proosan puolelle. Usein ylimielisiksi tulkitut heitot haastatteluissa, rokkitähtimäinen ulkonäkö ja tuhatsivuiset mammuttiromaanit olivat yhdistelmä, joka jäi mieleen. Liukkonen pääsi O-romaanillaan Finlandia-ehdokkaaksi alle 30-vuotiaana. Seurustelusuhde muusikko Rita Behmin kanssa lisäsi julkisuuden kiinnostusta. Pari alkoi seurustella vuonna 2021 ja meni kihloihin noin vuoden päästä. Liukkonen kertoi mediassa avoimesti myös mielenterveysongelmistaan. Heinäkuussa 2023 uutisoitiin Miki Liukkosen kuolemasta. Vain 33-vuotiaana kuolleen nuoren kirjailijan kohtalo järkytti ja oli monien mielestä selkeä osoitus suomalaisen mielenterveyshoidon kriisistä. Liukkonen ei saanut tarvitsemaansa apua, oli viesti, joka toistui monessa lehtijutussa. Lapsuus oli tavallinen, mukava. Miki Liukkonen kasvoi Saarelan rauhallisella pientaloalueella Oulussa. Hänen äitinsä oli sairaanhoitaja ja isä röntgenhoitaja. Pienellä Mikillä oli kaksi siskoa, kissa ja koira. Hän tykkäsi piirtää, opettajien mielestä liiankin paljon. Oppitunnit kuluivat omia sarjakuvia raapustellessa, ja keskiarvo jäi huonoksi. Kymppiluokalla hän nosti sen kutosesta miltei yhdeksän pintaan. Sellaisella lukemalla aukesivat Madetojan musiikkilukion ovet. Perheen äiti sairastui syöpään, kun lapset olivat vielä pieniä. Äiti sairasti vuosikausia ja kuoli, kun Liukkonen oli 18-vuotias. Silloin nuoren miehen elämä muuttui repaleiseksi. Liukkonen ei hakeutunut jatko-opintoihin lukion jälkeen eikä mennyt töihin. Sen sijaan hän kirj...

30 Elo 202429min

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Yhdysvaltain oikeisto on valmistautunut Donald Trumpin toiseen kauteen radikaalilla ohjelmalla, joka keskittäisi vallan presidentille. Republikaanit ovat voimansa tunnossa. He uskovat, että Donald Trump päihittää helposti demokraattien presidenttiehdokkaaksi nousevan Kamala Harrisin marraskuun presidentinvaaleissa. Trump väittää, että Harris on hänelle helpompi vastustaja kuin vanha ja hauras Joe Biden, joka painostettiin vetäytymään kisasta surkeasti menneen vaaliväittelyn jälkeen. Republikaanit maalaavat Harrisista kuvaa ääriliberaalina poliitikkona, joka hyväksyy hiljaisesti laittoman maahanmuuton ja kieltää energiantuotannolle tärkeät liuskekaasuhankkeet. Trump pilkkaa Harrisin naurua ja väittää valheellisesti, ettei hän olisi perustuslain mukaan edes kelvollinen presidentiksi. Väite muistuttaa Trumpin rasistista kampanjaa Barack Obamaa vastaan. Vaaleista ennustetaan tasaväkisiä, vaikka Trump johtaa edelleen useimpien kyselyjen mukaan. Niihin ei kannata kuitenkaan luottaa liikaa, sillä kolmessa kuukaudessa ehtii tapahtua paljon. Demokraatit ovat saaneet Harrisista kampanjaansa uutta vauhtia, mikä saattaa kääntää vaalit heidän edukseen. 78-vuotias Trump on nyt se Yhdysvaltain historian vanhin presidenttiehdokas, jonka toimintakykyä sopii epäillä. Republikaanileirissä Trump on noussut heinäkuisen murhayrityksen jälkeen lähes jumalan asemaan. Mielikuva oikeussalissa syytettyjen penkillä murjottavasta miehestä on vaihtunut ikoniseen kuvaan taistelijasta, joka pui uhmakkaasti nyrkkiä epäonnistuneen murhayrityksen jälkeen. Puolueen maltillinen siipi on vaiennettu. Myös Trumpin esivaalivastustajat Nikki Haley ja Ron DeSantis ylistävät häntä. Vaalitilaisuuksissaan Trump kehuu ensimmäistä presidenttikauttaan valtavaksi menestykseksi, vaikka se oli todellisuudessa jatkuvaa kaaosta. Avustajat ja ministerit vaihtuivat, ja hankkeet kaatuivat oikeusistuimissa. Viimeistä vuotta leimasi koronaepidemia, jonka hoidossa hän epäonnistui. Mahdolliseen toiseen kauteensa Trump on valmistautunut paremmin. Hän on koonnut uskollisista tukijoistaan avustajakunnan, joka on tehnyt radikaaleja suunnitelmia hallinnon ja poliittisen järjestelmän uudistamiseksi. Nopeimmat muutokset koskisivat maahanmuuttopolitiikkaa, jonka kiristäminen on keskeisesti esillä myös republikaanien uudessa puolueohjelmassa. Suunnitteilla on Yhdysvaltain historian suurin "laittomien siirtolaisten" karkotusoperaatio. "Kysymys on valtavasta määrästä ihmisiä. Monilla heistä on omistusasunnot ja työpaikat. He ovat saattaneet asua Yhdysvalloissa 30 vuotta", Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén sanoo. Konservatiivinen Heritage-ajatushautomo on valmistellut Trumpin toista kautta varten yli 900-sivuisen uudistusohjelman, Project 2025:n. Heritagen puheenjohtaja Kevin Roberts luonnehtii sitä vallankumoukseksi, jonka avulla Yhdysvallat pelastetaan "radikaalivasemmiston otteesta". "Se on veretön, jos vasemmisto suostuu siihen", hän sanoo Trumpin neuvonantajan Steve Bannonin The War Room -podcastissa. Bannon ei haastatellut Robertsia itse. Hänet tuomittiin neljäksi kuukaudeksi vankeuteen, koska hän kieltäytyi todistamasta kongressin valtausta tutkivassa valiokunnassa. Project 2025:n lähtökohtana on vallan keskittäminen Trumpille. Oikeusministeriö, liittovaltion poliisi FBI, kauppaministeriö ja liittovaltion viestintävirasto on tarkoitus alistaa presidentin valvontaan ja opetusministeriö lakkauttaa kokonaan. "Project 2025 vie jokaiselta amerikkalaiselta vapauksia ja oikeuksia", valtion työntekijöiden ammattiliiton AFGE:n puheenjohtaja Everett Kelley arvioi. "Se vahingoittaa keskiluokkaa ja työssäkäyviä perheitä ja on uhka demokratiallemme." Ohjelma sisältää leikkauksia köyhien ruoka-apuun ja kristillisen oikeiston vaatimia tiukennuksia aborttioikeuteen. Yhdysvaltojen korkein oikeus kumosi kaksi vuotta sitten valtakunnallisen aborttioikeuden, joka oli ollut voimassa lähes 50 vuotta. Päätös te...

23 Elo 202411min

Ruusu on maailman ikonisin kukka. Juuri siksi nykyiset lajikkeet eivät enää tuoksu. Jäljellä on vain idea tuoksusta. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Aurinko porottaa säälimättömästi, ja tavaratalon kokoisissa kasvihuoneissa lämpötila kohoaa tasaisesti. Silmänkantamattomiin jatkuvissa rivistöissä tuhannet ruusut kurottautuvat kohti valoa. Lajikkeita on valtavasti. Ääripäät: klassinen tummanpunainen ruusu, kuin suoraan isoäidin syntymäpäiväkortista, ja toisaalta supermoderni Green Island Samoa -lajike, jossa oranssin ruusun keskellä näyttää kasvavan pieni vihreä kaktus. Ruusuja, jotka näyttävät orvokeilta, pioneilta, neilikoilta, hattaroilta tai savulohileiviltä. Fuksianpunaisia, burgundinpunaisia, ferrarinpunaisia. Kermanvärisiä, laventelinsävyisiä, valkoisia, keltaisia, oransseja, violetteja, satoja eri vaaleanpunaisen sävyjä. Miriam Busch katselee ympärilleen ja nuuhkaisee ilmaa. "Minä siis todella inhoan ruusujen tuoksua", hän sanoo. "En kestä sitä edes vartalovoiteissa tai muussa kosmetiikassa." Ei ihme. Busch on elänyt koko 27-vuotiaan elämänsä tämän aromin ympäröimänä. Hänen perheensä ja sukunsa omistavat Rosen Tantaun, jonka kasvihuoneissa me nyt hikoilemme. Saksalainen, Uetersenin kaupungissa sijaitseva Tantaun kukkafarmi - vai pitäisikö sanoa tehdas - on yksi maailman palkituimmista ja menestyneimmistä ruusujen jalostajista. Busch on työskennellyt täällä lapsesta asti. Pienenä hän sai työskentelystä kasvihuoneissa palkaksi jäätelöä. Nyt hän tekee yrityksessä "vähän kaikkea", mutta kauppatieteitä opiskelleesta Buschista tulee tulevaisuudessa todennäköisesti Rosen Tantaun toimistusjohtaja. "Ja siskostani ehkä operatiivinen johtaja. Mutta katsotaan nyt." Rosen Tantaun valikoimaan kuuluu satoja itse jalostettuja ruusulajikkeita. Kukat jakautuvat kahteen pääkategoriaan: puutarharuusuihin ja leikkoruusuihin. Ne eroavat toisistaan monin tavoin. Puutarharuusuja myydään pihoihin istutettaviksi. Niissä on jäljellä vielä ripaus vanhan maailman romantiikkaa. Monet puutarharuusut tuoksuvat, ja joissakin lajikkeissa on jopa piikit. Puutarharuusujen ominaisuudet vaihtelevat paljon lajikkeiden mukaan: jotkut tulee istuttaa aivan tietynlaiseen maaperään ja ilmastoon, toiset pärjäävät jopa Suomen vaativissa oloissa. Leikkoruusu sen sijaan on massatuote, joka myydään kimpussa tai yksittäisenä kukkana esimerkiksi valmistujaisjuhlia varten. Siksi leikkolajikkeet tulee jalostaa mahdollisimman kestäväksi, piikittömäksi ja tasaisen väriseksi. Niiden sävy ei saa olla terälehden reunoilta erilainen kuin keskeltä, eikä kukinto saa kovassakaan auringonpaisteessa alkaa käpristyä tai haalistua. Tässä pitkälle viedyssä jalostusprosessissa on myös menetetty jotain: useimmat modernit leikkoruusut eivät tuoksu juuri ollenkaan. Se on hieman surullista, Busch myöntää. Niin, markkinataloudessa ei ole tilaa romantiikalle. Ei, vaikka ruusun tuoksu liittyy olennaisesti siihen, miksi juuri siitä tuli kukkien kukka ja rakkauden symboli. Kasveja, joista nykyruusut ovat kehittyneet, on ollut maapallolla jo miljoonia vuosia sitten. Ihmisellä ja ruusulla on pitkä yhteinen historia. Ruusuja viljeltiin Kaksoisvirtojen - Eufratin ja Tigriksen, nykyisen Irakin, Syyrian itäosan ja Turkin kaakkoisosan - alueella jo noin 5 000 vuotta sitten. Niiden asema rakkauden symbolina alkaa antiikin Kreikasta, jossa ruusu oli omistettu kauneuden ja rakkauden jumalatar Afroditelle. Romanttista mielikuvaa vahvisti kukan huumaava tuoksu. Ruusuista valmistettiin jo tuolloin sekä ruusuöljyä että ruusuvettä. Niitä käytettiin parfyymin tapaan. Antiikin roomalaiset olivat vielä kreikkalaisiakin suurempia ruusuintoilijoita. Heille ei riittänyt maan oma kukkatuotanto, vaan roomalaiset alkoivat tuoda kukkia Pohjois-Afrikasta. Tuossa imperiumin osassa ruusut aloittivat kukintansa kaksi kuukautta aikaisemmin kuin Italiassa. Roomalaiset rakennuttivat ensimmäiset kasvihuoneet ruusujen viljelyä varten. He käyttivät ruusua paitsi koristeena ...

14 Elo 202420min

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Itäisellä Suomenlahdella vartioidaan Suomen ja Venäjän välistä merirajaa. Venäjä on aina ollut kiinnostunut kaakonkulman resursseista. Mereltä voidaan tulla myös laittomasti maahan. Kevyehkö lounaistuuli puhaltaa, kun Hurpun merivartioaseman venepartio lähtee liikkeelle itäisellä Suomenlahdella, Virolahdella. Hurpussa on Suomen itäisin merivartioasema. Siellä työskentelee reilut parikymmentä Rajavartiolaitoksen rajavartijaa vuoroissa, kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. He valvovat Suomen ja Venäjän välistä 54 kilometrin pituista merirajaa, josta muutama sata metriä kulkee saarilla. Vene suuntaa kohti pohjoista, ensimmäiselle rajamerkille. Yhteensä merirajalla on kuusitoista rajamerkkiä. Kännykkään on tullut hetki sitten viesti teleoperaattorilta: Tervetuloa Venäjälle! Nettiyhteyttä ei ole. Vastarannalla, vajaan kilometrin päässä, näkyy tuuheaa mäntymetsää. Se on Venäjää. Paikallisille metsäalue on osa vanhaa Virolahtea, joka menetettiin Neuvostoliitolle toisen maailmansodan päätyttyä. Rajan taakse jäivät useiden sukujen tilat ja muistot. Nykyään siellä ei ole juuri mitään, koska alue on Venäjän rajavyöhykettä eikä sinne saa rakentaa. Ensimmäinen rajamerkki sijaitsee lähellä "valkoista luotoa". Se näkyy jo kauas, koska luoto on kuin happohyökkäyksen jäljiltä. Merimetsot ovat paskoneet sen valkoiseksi. Partioveneen kannella seisovat Rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara ja Suomenlahden merivartioston apulaiskomentaja Mikko Hirvi. He tähyilevät valkoista luotoa ja pohtivat, miltä merimetson liha maistuu. Makuasiaan saadaan tulevaisuudessa ehkä laajempi mielipide, sillä Petteri Orpon hallitus on päättänyt siirtää aiemmin tiukasti suojellut merimetson ja valkoposkihanhen metsästyslain piiriin. Ensisijaisesti Rajavartiolaitosta kuitenkin kiinnostaa hallituksen kaksi erityistä lakihanketta. Niin kutsuttu käännytyslaki ja rajavartiolain uudistus, joka antaisi laitokselle mahdollisuuden käyttää rajan tuntumassa teknologiaa, jolla voidaan tunnistaa ja paikantaa esimerkiksi matkapuhelin. Partiovene kääntää keulan etelään, suuntana Huovarin saari. Kaksi dieselmoottoria pauhaavat äänekkäästi, ja matkavauhti 15-metrisellä veneellä kiihtyy nopeasti kolmeenkymmeneen merimailiin eli noin 55 kilometriin tunnissa. Partiovene on vankkaa tekoa. Sillä pystyy ajamaan kovassakin merenkäynnissä. Nyt meri on rauhallinen eikä vene pomputa juuri lainkaan. Hytissä kuluu radiotaajuudelta ajoittain eri kielillä puhetta, viestejä, joihin partiovenettä ajavat rajavartijat vastaavat, jos tarve vaatii. Lyhyen matkanteon jälkeen radiosta kuuluu muutama sana venäjää. Venepartion päällikkö, kapteeniluutnantti Lauri Warjus toteaa, että venäläiset kollegat rajan takaa vain tervehtivät lyhyesti. Se on kuulemma tavanomaista niin merellä kuin maastossa. Kumpikin taho hoitaa työtään. Välit ovat ammattimaiset. Huovari on yksi Suomen itäisimmistä saarista, johon pääsevät myös siviilit. Siihen vaaditaan kuitenkin Rajavartiolaitoksen myöntämä rajavyöhykelupa. Niitä myönnetään Suomen koko rajavyöhykealueelle vuosittain noin 10 000. Rajavyöhykeluvan saa, jos siihen on esimerkiksi asumisesta, ammatista, elinkeinosta tai harrastuksesta johtuva hyväksyttävä syy. Erityisesti harrastustoimintaan liittyvissä lupahakemuksissa lupia syynätään tarkemmin. Täytyy perustella, miksi harrastuksen pitää tapahtua juuri rajavyöhykkeellä. Karulla Huovarin saarella on Rajavartiolaitoksen muutaman kiinteistön lisäksi 27 pientä mökkiä, joita kutsutaan "kalaputkiksi". Putkat ovat yksityisten sukujen omistuksessa. Aiemmin ammattikalastajat käyttivät niitä aktiivisesti ulkomeren kalastustukikohtina ja niissä yövyttiin. Nykyään ammattikalastusta Huovarissa ei ole ja kalaputkien käyttö on vähentynyt. Huovarin saaren kohdalla sijaitsee rajamerkki numero kymmenen. Saari kuuluu itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Siellä olevaan Rajavartiolaitoksen tutkaan on kytketty myös kamer...

9 Elo 202418min