Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin
SK:n parhaat17 Syys 2025

Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin

"Haluan lähettää signaalin", lahjoittaja lausui tiedotteessa.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Museonjohtaja Jaana Tamminen kuuli lahjoituksesta jo viime vuoden lopulla. Puhelinkeskustelussa, hän muistelee. Vai sittenkin kyläillessään lahjoittajan luona? He tuntevat toisensa hyvin ja puhuvat usein taiteesta.
Lahjakirja laadittiin, ja maaliskuun puolivälissä museo saattoi viimein muotoilla tiedotteen.
"Järvenpään taidemuseolla on ilo saada ottaa vastaan rahalahjoitus…"
Mittava lahjoitus, sanottiin, sillä summa oli huomattava. Miljoona euroa.
Lahjoittaja ei halua julkisuutta, mutta tiedotteessa kerrottiin kuitenkin hänen nimensä: Elisa Paloheimo. Kerrottiin myös, miksi Paloheimo oli päättänyt tukea juuri Järvenpään taidemuseota.
Siellä on Suomen suurin kokoelma Eero Järnefeltin töitä. Maalauksia, vesiväritöitä ja grafiikkaa, yhteensä lähes kolmesataa teosta.
Mutta tilat ovat ahtaat ja sijaitsevat kirjaston alakerrassa.
"Haluan lähettää signaalin taiteen ja kulttuuriperinnön puolesta näinä vaikeina aikoina", Paloheimo lausui tiedotteessa. Mainitsi kulttuurileikkaukset ja säästöt. Hänen mielestään Järvenpään museolla pitäisi olla paremmat puitteet, koska taidekokoelma on "upea".
Eero Järnefelt maalasi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Vuosikymmeninä, joita sanotaan Suomen taiteen kultakaudeksi. Hän oli merkittävimpiä nimiä niin kuin Albert Edelfelt ja Akseli Gallen-Kallela.
Vuonna 1929 Järnefelt piirsi pastelliliiduilla muotokuvan pienestä polkkatukkaisesta tytöstä. Tällä oli röyhelökaulus ja helistin, pyöreät posket ja mutru suu. Taulu kuuluu nykyään Järvenpään kokoelmaan.
Museonjohtaja liitti siitä valokuvan tiedotteeseen, ja samalla hän tuli julkaisseeksi kuvan lahjoittajasta.
Teoksessa on nimittäin yksivuotias Elisa Paloheimo, Eero Järnefeltin tyttärentytär.
Järvenpään taidemuseoon kävelee rautatieasemalta parissa minuutissa. Alikulkutunnelista ylös, ja tasakattoisen tiilirakennuksen näkee jo. Kävelytien oikealla puolella on Järvenpää-talo, vasemmalla kirjasto ja museo. Kaikki punatiiltä 1980-luvun lopulta.
Kirjaston sisäänkäynnin vieressä on ovi museoon. Jaana Tamminen tulee vastaan ja johdattaa sitten jyrkkiä portaita alas.
"Me todella olemme kellarissa", hän sanoo.
Tamminen on viralliselta nimikkeeltään museopalveluiden päällikkö. Alhaalla odottaa Pinja Petäjä, jonka titteli on yleisötyön palveluesihenkilö.
Eero Järnefeltin töitä näkee heti aulasta. Näkee omakuvankin, vaikka Järnefelt teki niitä vähän. Sanotaan, ettei hän halunnut katsoa itseään peilistä ja maalata.
Näyttelytila on matala mutta kohtuullisen avara, yhteensä noin 800 neliötä. Se on suurin piirtein saman verran kuin museossa Riihimäellä.
Järvenpään kaupunki sai ensimmäiset Järnefelt-teoksensa vuonna 1997, yhdellä kertaa 75 työtä. Siksi se oikeastaan perusti koko museon. Aiemmin oli olemassa vain pieni Kellarigalleria, joka oli remontoitu kirjaston kellariin - näihin samoihin tiloihin - vuonna 1992.
"Siinä yhteydessä tänne tuli kivilattia", Pinja Petäjä sanoo. "Ennen oli maalattia, kyllä."
Kellarigalleriaa tuskin olisi tehty, ellei keraamikko Kaarina Aho olisi lahjoittanut Järvenpäälle oman isoäitinsä töitä. Neljäkymmentä maalausta ja lähes sata piirustusta. Ahon isoäiti oli kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeldt, joka asui aikanaan vaaleassa puutalossa parin kilometrin päässä. Hänen miehensä oli kirjailija Juhani Aho.
Lisätilalle tuli tarve, kun kaupunki sai seuraavan lahjoituksen: kymmenet Järnefeltin teokset.
Ne antoi Elisa Paloheimo.
Sen jälkeen Paloheimo on hankkinut Järnefeltin teoksia huutokaupoista ja luovuttanut niitä museolle. Tehnyt jonkinlaisen lahjoituksen melkein joka vuosi. Hän on hankkinut myös Soldan-Brofeldtin teoksia.
Museo kertoo mielellään, että sillä on nykyään Suomen suurin kokoelma kummankin taiteilijan töitä.
"Ja sitten kun ajattelee, että me ollaan edelleen täällä kirjaston kellarissa", Jaana Tamminen sanoo. "Niin tämä on Elisaa varmasti surettanut."
Paloheimo on määrännyt rahalahj...

Jaksot(54)

Riskejä: kuolio, sokeutuminen, aivoinfarkti – Suomessa kauneudenhoidon täyteaineita saa pistää kuka tahansa

Riskejä: kuolio, sokeutuminen, aivoinfarkti – Suomessa kauneudenhoidon täyteaineita saa pistää kuka tahansa

Plastiikkakirurgi, professori Virve Koljosen mielestä täyteainehoidot tulisi rajata ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisten käsiin. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit k...

2 Loka 202522min

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

Snyder on varoittanut Donald Trumpista jo kymmenen vuoden ajan. Nyt Amerikka on vaarassa ylittää rajan, joka tekee maasta Venäjän kaltaisen. On Euroopan hetki tehdä historiaa, hän sanoo SK:n haastatte...

3 Syys 202523min

"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä

"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä

Yli sadan vuoden aikana olemme katsoneet tulevaisuuteen lukuisissa jutuissa. Toisinaan on osuttu lähelle, usein ei sinne päinkään. Tulokset ovat puolin toisin herkullisia. Tämä on näyte Suomen Kuvaleh...

13 Elo 202515min

"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja

"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja

Kadutaanko tätäkin vielä? Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Parikymmentä päivässä, noin 8 000 rakennusta vuodessa. Näin paljon Suomessa purettiin t...

23 Heinä 202518min

Nikotiinin uusi sukupolvi

Nikotiinin uusi sukupolvi

"Maku on se juttu" - Nuoret jäävät kaikkein herkimmin koukkuun nikotiiniin ja se tiedetään myös tupakkateollisuudessa Nuorten tupakointi on loppumassa Suomessa, mutta nikotiini ei ole kadonnut mihinkä...

16 Heinä 202527min

Välillä kyllästyy selittämään

Välillä kyllästyy selittämään

"Tunnen pettymystä, jos nyt tunteista puhutaan" - välillä ilmastonmuutoksen tutkijat kyllästyvät selittämään samoja asioita Tutkijat ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta ja ekologisesta kriisistä vuosiky...

9 Heinä 202519min

Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Tekisikö mieli paheksua maailman menoa, kun se on muuttunut niin kummalliseksi? Ei muuta kuin täysillä mukaan pöyristymään, tunteita herättävästä materiaalista ei ole pulaa. Tämä on näyte Suomen Kuval...

3 Heinä 202517min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
politiikan-puskaradio
tervo-halme
rss-vaalirankkurit-podcast
viisupodi
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-podme-livebox
rss-asiastudio
otetaan-yhdet
linda-maria
the-ulkopolitist
radio-antro
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-sanna-ukkola-show-verkkouutiset
rss-girls-finish-f1rst
rss-kaikki-uusiksi
rss-skn-parhaat