Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin

Naiset saivat Afganistanissa äänioikeuden aiemmin kuin kaikkialla Yhdysvalloissa. Katukuvassa on näkynyt joskus minihameita, naiset ovat opiskelleet yliopistoissa lääkäreiksi ja toimittajiksi. Nyt afganistanilaiset naiset eivät saa näyttää kasvojaan eivätkä edes puhua ääneen kodin ulkopuolella. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Urheilustadionin nurmi. Naisen sininen burka. Nainen tuotiin kentälle lava-autolla, naispoliisien saattamana. Sitten hänet käskettiin polvilleen ja ammuttiin tuhansien ihmisten edessä. Joku kuvasi teloituksesta Kabulin urheilukentällä huonolaatuisen videon, joka levisi laajalle. Tallenne vuodelta 1999, siitä otetut kuvat ja muut kuvaukset julkisista teloituksista jäivät afganistanilaisten mieleen. Se oli tietysti tarkoituskin. Ne osoittivat talibanin äärimmäisen vallan, kun liike ensimmäistä kertaa johti Afganistania 1990-luvulla. Enimmäkseen taliban kidutti ja teloitti miehiä. Välillä syynä oli silti nainen. Isä oli antanut tyttärensä käydä koulua, esimerkiksi. Miesten haluttiin kontrolloivan perheidensä naisia. Vaimoja, sisaria, tyttäriä. Taliban hallitsi maata viisi vuotta, vuoteen 2001 asti. Sinä aikana naisilta kiellettyjen asioiden lista oli pitkä. Ei opiskelua. Ei töissä käyntiä. Ei liikkumista kodin ulkopuolella ilman saattajaa. Ei paljasta ihoa näkyvillä. Ei oikeutta puhua julkisesti. Monille se tarkoitti viittä pelokasta, tylsää ja ahdistavaa vuotta kotona. Pienistäkin virheistä rangaistiin ankarasti. Kynsilakan käytöstä peukalo saatettiin leikata irti. Kun taliban palasi valtaan elokuussa 2021, liike ilmoitti muuttuneensa. Tällä kertaa naisilla olisi enemmän oikeuksia. Kuluneet kolme ja puoli vuotta ovat kuitenkin osoittaneet puheet tyhjiksi. Mihin tahansa saattaa ilmestyä äkkiä siveyspoliisin valkoisiin pukeutuneita miehiä, jotka vahtivat kansalaisia. Sitä, puhuuko nainen liian kovalla äänellä myyjälle. Onko nainen kiellosta huolimatta kahvilassa. Miehet työskentelevät hyveiden edistämisen ja paheiden ehkäisyn ministeriölle. Valvonta tiukkenee koko ajan. "Se on kiristynyt ja kiristynyt, ja nyt tuntuu kuin joku puristaisi jo kurkkua", Afganistanissa syntynyt nainen kuvaa joulukuussa 2024. Maa on hiukan Ranskaa isompi, mutta lähes kokonaan vuoristoa. Ylänköä, jossa on kuuma kesällä ja kylmät talvet. Afganistanista haaveiltiin hetken "Aasian Sveitsiä", kaunista ja toimivaa matkailukohdetta, kun viime vuosisadalla näytti siltä, että maa voisi olla modernisoitumassa. Vuoristo on yksi syy siihen, miksi alueella hallitseminen ja toimiminen on vaikeaa. Moni suurvalta on yrittänyt: Britannian imperiumi, Neuvostoliitto, Yhdysvallat. Maasto on kuin tehty sissisodankäyntiin. Asuinseudut jakautuvat muuallakin usein konservatiiviseen maaseutuun ja liberaalimpiin kaupunkeihin, mutta Afganistanissa jako on jyrkkä. Se näkyy heiluriliikkeenä historiassa. Viime vuosisadan alkupuolen kuninkaat uudistivat maata. Naiset saivat äänioikeuden aiemmin kuin useimmissa Yhdysvaltojen osavaltioissa, ensimmäinen tyttökoulu perustettiin, huntupakko kumottiin. Välillä taas uudistuksia peruttiin. Maa ei missään vaiheessa ollut läpikotaisin liberaali, päinvastoin. Vanhat heimokulttuurit pitivät pintansa. Ja sitten taas: minihameita Kabulissa, elokuvia, yhä enemmän mahdollisuuksia opiskeluun. Samaan aikaan sodat seurasivat toisiaan. Vuosituhannen vaihteessa, talibanien jälkeen, länsimaat toimivat maassa 20 vuotta. Sekään ei tarkoittanut rauhaa, vaan arkea rasittivat itsemurhaiskut, ryöstöt ja muu väkivalta. Whatsapp-puheluun vastaavalla naisella on selvä mielipide siitä, mihin suuntaan asiat ovat muuttuneet talibanin paluun myötä. Ennen "kaikki oli hyvin", enää ei. Razia ei ole alle kolmekymppisen naisen oikea nimi, mutta hän joutuu varomaan perheensä puolesta. Hän yrittää kuvata tilannettaan, vaikka se on englanniksi vaikeaa. Perhe asuu edelleen pohjoisessa Afganistanissa, Razia taas yksin eteläsuomalaisessa kaupungissa. Hän joutui pakenemaan maasta entisen työnsä vuoksi...

2 Huhti 202524min

Listalla oli kymmeniä nimiä. Poliisi ei ryhtynyt selvittämään tapausta, joten brittitoimittajien oli toimittava itse. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Kun Carl Miller sai listan sähköpostiinsa, hän tiesi, että yksi ihminen oli jo tapettu. Miller istui kotonaan Länsi-Lontoossa ja puhui videopuhelua. Oli kesäkuu vuonna 2020. Koronasulut olivat kestäneet jo kuukausia. Ruudulla näkyivät Chris Monteiron kasvot. Tummahiuksinen, tummapartainen ponnaripää, jolle Miller ei oikein keksinyt sopivaa titteliä. Eettinen hakkeri? Kyberrikosten tutkija? Pimeän netin penkoja? Monteiro oli puhunut listasta aiemminkin, mutta nyt Miller vasta näki sen. Excelin, jossa oli 85 nimeä. Yksi Hollannista, toinen Italiasta, kolmas Tšekistä. Venäläinen nainen, yhdysvaltalainen mies, taiwanilainen sairaanhoitaja. Jonkun oma äiti. Osoite, työpaikka, valokuva. Tietoja liikkeistä. Toiveita tekotavasta. Nimimerkki, maksettu summa. Ne olivat palkkamurhatilauksia. Kertokaa teloitusaika etukäteen, en voi olla lähistöllä. Miller mietti hetken, mitä tehdä. Hän valitsi 111. Hätänumeron, johon soitetaan, kun ei ole hätä. "Olen toimittaja ja tekemässä ohjelmaa kyberrikollisuudesta", hän aloitti. "Tämä kuulostaa nyt vähän oudolta, mutta…" Chris Monteiro oli löytänyt sivuston vuosia aiemmin. Hän työskenteli päivisin isossa it-firmassa järjestelmänvalvojana mutta vietti vapaa-aikansa salatussa internetissä. Sellaisessa, jonne ei pääse hakukoneilla. Tietokonepöydällä oli kuusi näyttöä. Pimeästä verkosta liikkui huhuja, joita Monteiro yritti varmistaa. Hän piti harvakseltaan blogia, jossa kirjoitti löydöksistään. Profiilikuvaksi hän oli valinnut komediasarja Silicon Valleyn Gilfoylen, kyynisen ja suorasukaisen superkoodarin. Minulle ei makseta tarpeeksi tästä paskasta, esittelytekstissä luki. Usein kuulopuheet eivät pitäneet paikkaansa. Ne olivat hysteeristä lietsontaa tai perusteetonta ihannointia. Ei ollut olemassa sivustoa, jossa kidutettiin ja tapettiin vangittuja Isis-taistelijoita suorassa lähetyksessä maksua vastaan. Eikä sivustoa, jossa sovittiin urheilukisojen tulokset etukäteen. Mutta palkkamurhasivusto oli olemassa. Se oli perustettu vuonna 2015. Monteiro oli törmännyt siihen vuotta myöhemmin. Jos haluat tappaa jonkun, tämä on oikea osoite, siellä luki. Standardihinta 5 000 dollaria. Monteiro oli tutustunut Milleriin samoihin aikoihin. Tämä oli haastatellut häntä kirjaansa, joka käsitteli vallan uusjakoa. Sitä, miten internetjätit hallitsivat ohi parlamenttien, viranomaisten ja suuryritysten. Miten vaalitulosten manipuloiminen oli liian yksinkertaista ja tylsää kokeneille hakkereille. Miten poliisi ei voinut juuri mitään netin kautta tehdyille rikoksille, vaikka ne olivat kaikkein yleisin rikollisuuden muoto. Miten teknologiaa ymmärtävät hallitsivat nykyisyyttä, miten ymmärtämättömät jäivät jalkoihin. Kirja oli hyvin think tanky, ajatushautomomainen. Helppolukuinen ja ratkaisukeskeinen. Ajatushautomossa Miller oli töissäkin. Hän oli mukana perustamassa perinteikkääseen Demos-toimistoon sivuhaaraa, joka tutki sosiaalista mediaa maksua vastaan. Hän julkaisi tieteellisiä artikkeleita, lehtijuttuja ja piti inspiroivia keynote-puheenvuoroja. Kaikki koskivat jollain tavalla teknologiaa. Monteiro oli koettanut saada palkkamurhasivuston suljettua monta kertaa. Hän oli yrittänyt murtautua sisään, päästä back endiin. Löytää heikkouden, jonka kautta livahtaa taustajärjestelmään ja sulkea sen. Se ei ollut onnistunut. Sitten hän oli alkanut lähettää sivustolle viestejä. Hän oli huomannut, että jokaisessa vastauksessa oli yksilöllinen tunnuskoodi. Numeroa muuttamalla hän saattoi lukea muiden viestejä. Hän kirjoitti koodinpätkän, jonka avulla sai ladattua kaikki viestit. Monteiro luki viestinvaihtoa ensin huvittuneena: trolli, trolli, trolli. Mutta oli muitakin, sellaisia, jotka vaikuttivat vakavissaan lähetetyiltä. Hän seurasi liikennettä kahdeksan kuukautta. Sinä aikana tilaajat ja ylläpitäjät lähettivät noin 800 viest...

26 Maalis 202528min

Karismaattinen johtaja, sisäiset viholliset, massojen vaistoihin vetoaminen, usko kansakunnan erityisasemaan... Huolestuneet kysyvät, onko Yhdysvallat jo matkalla kohti fasismia. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Tammikuun 6. päivänä 2021 Donald Trump istui ruokapöytänsä ääressä Valkoisessa talossa ja seurasi televisiosta kaaosta. Silminnäkijöiden mukaan hän oli erinomaisella tuulella. Yli kymmenentuhatta Trumpin kannattajaa oli saapunut sinä päivänä Washingtoniin. Hän oli puhunut heille keskipäivän aikaan "Save America" -tapahtumassa. Kannattajat olivat vihaisia. He uskoivat Trumpin sepittämään "suureen valheeseen": hän oli hävinnyt, koska demokraatit olivat varastaneet heiltä presidentinvaalit. "Jos te ette taistele helvetisti, teillä ei ole enää maata", Trump oli sanonut. Väistyvä presidentti tiesi, että osa mielenosoittajista kantoi aseita. Salaisen palvelun työntekijä oli varoittanut häntä asiasta. Silti Trump oli vaatinut, että heidät oli päästettävä marssille. Kun väkijoukko rynni kohti kongressitaloa, Trumpin vanhin poika Don Jr. lähetti tekstiviestin presidentin kansliapäällikölle Mark Meadowsille: "Hänen täytyy tuomita tämä paska ASAP. He yrittävät tuhota hänen koko perintönsä, jos tilanne pahenee." Trump ei piitannut poikansa vaatimuksesta. Varapresidentti Mike Pence oli vahvistanut laillisen vaalituloksen vastoin Trumpin kieltoa. Puoli kolmelta iltapäivällä Trump tviittaasi: "Mike Pencellä ei ollut rohkeutta tehdä sitä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä." Kannattajat valpastuivat sosiaalisen median kanavilla ja vaativat, että Penceä pitäisi ryhtyä jahtaamaan. Kongressitalon ulkopuolella oleva väkijoukko alkoi huutaa: "Hirttäkää Mike Pence." Pence piileskeli henkivartijoidensa kanssa rakennuksen alla olevalla lastauslaiturilla. Hän ymmärsi olevansa kuolemanvaarassa. "Mitä sitten?" vastasi Trump, kun hänelle kerrottiin varapresidentin ahdingosta. Vasta yli kaksi tuntia mellakan alkamisen jälkeen Trump asettui vihdoin kameroiden eteen. Hän puhui kannattajilleen: "Tunnen tuskanne. Tiedän, että teihin sattuu. Meiltä varastettiin vaalit, ne olivat murskavaalit, ja kaikki tietävät sen, etenkin vastapuoli. Mutta teidän on nyt mentävä kotiin." Kongressitalon hyökkäyksessä kuoli viisi ihmistä. 174 poliisia loukkaantui. Neljä poliisia teki myöhemmin itsemurhan. Marraskuussa 2024 Trump valittiin toisen kerran presidentiksi. Hän lupasi vapauttaa mellakasta tuomittuja ensimmäisenä virkapäivänään. Tammikuun 6. päivän tapahtumien jälkeen monet historian ja autoritarismin tutkijat alkoivat kutsua Donald Trumpia fasistiksi. Myös demokraattipuolueen presidenttiehdokas Kamala Harris syytti vaalin loppusuoralla, lokakuussa 2024 Trumpia fasistiksi. Saman syytöksen olivat jo aiemmin esittäneet Trumpin pitkäaikaisin kansliapäällikkö John F. Kelly ja Trumpin alaisuudessa palvellut kenraali Mark Milley. Milley kutsui Trumpia "ytimiään myöten fasistiksi" ja "vaarallisimmaksi ihmiseksi" Yhdysvalloille. Ovatko he oikeassa? Trumpin hallitsema republikaanipuolue on levittänyt kongressitalon mellakasta oikeistomediassa omaa, valheellista tarinaansa: todellisuudessa kyse oli FBI:n operaatiosta, jolla haluttiin horjuttaa presidenttiä. Nyt, Trumpin noustua uudelleen presidentiksi, selitys on taas vaihtumassa. Kun presidentin hallintoon on etsitty sopivia työntekijöitä, heille on esitetty kaksi kysymystä: Kuka voitti mielestäsi vuoden 2020 vaalit? Ja mitä ajattelet kongressitalon valtauksesta? Ainoa oikea vastaus ensimmäiseen kysymykseen on Donald Trump. Ainoa oikea vastaus jälkimmäiseen on kutsua valtaajia patriooteiksi, jotka yrittivät pelastaa Amerikan. Trump poikkeaa kaikista häntä edeltäneistä Yhdysvaltain demokratian ajan johtajista, kirjoittaa Ruth Ben-Ghiat kirjassaan Mahtimiehet: Tyrannien nousu, uho ja tuho. "Hän pyrkii tuhoamaan totuuden absoluuttisesti." Ben-Ghiat on fasismin tutkimukseen erikoistunut professori New Yorkin yliopistosta. Totuuden tuhoaminen on fasismin keskeinen mekanism...

19 Maalis 202527min

Vähittäiskaupan päästöistä 99 prosenttia syntyy myytävistä tuotteista, joiden päästöjä ei edes lasketa mukaan. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. "Eihän se enää yhdessä vuodessa tule onnistumaan." Itä-Suomen yliopisto lupasi olla hiilineutraali vuonna 2025. Yliopiston kestävän kehityksen asiantuntija Maiju Eskelinen sanoo, että näin ei käy. Päästöt olivat viime vuonna noin 15 prosenttia pienemmät kuin vuonna 2019, jolloin tavoite asetettiin. Kiinteistöjen päästöt ovat lähes puolittuneet, kun turpeesta on luovuttu lämmön tuotannossa. Uusiutuvaa sähköä yliopisto käytti jo ennestään. Ravintoloiden päästöt ovat vähentyneet. Niitä tosin vähentää jo etätyö ja -opiskelu: ihmiset syövät yliopistolla harvemmin kuin ennen. Mutta yliopiston ydintoiminnot ovat opetus ja tutkimus. Laboratoriot, niiden laitteet ja kemikaalit, ovat yliopiston suurin päästölähde. Koulutuksen lisääminen kasvattaa päästöjä. Isot päästöt tulevat hankinnoista, kuten tietotekniikasta, tutkimusvälineistä ja kirjoista. "Yliopistolla on rajallisesti mahdollisuutta vaikuttaa moneen asiaan. Hankinnoista ei saa nollapäästöisiä kuin lopettamalla hankinnat kokonaan", Eskelinen sanoo. Kun tavoite aikanaan asetettiin, ajateltiin, että jäljelle jäävät päästöt voi hyvittää kompensaatioilla, kuten metsityshankkeilla. Ostokompensaatioiden maine on sittemmin laskenut, ja niiden luotettavuus herättää epäilyjä. Yliopisto päätti, että se ei lähde niihin. Eskelisen mukaan yliopiston on tärkeää tuoda avoimesti esiin, ettei tavoite toteutunut, ja samalla se, mitä on saatu aikaan. "Edelleen jatkamme työtä paremman tulevaisuuden eteen." Vuosi 2025 on joskus ollut kaukana. Mutta aika vierähtää ja tulevaisuus tuli jo. Viime vuosikymmenellä organisaatiot innostuivat tavoittelemaan hiilineutraaliutta. Useimmat valitsivat jonkin lähitulevaisuuden tasa- tai puolivuosikymmenen. Koko Suomi tähtää hiilineutraaliksi vuonna 2035. Monet halusivat päästä edelle. Nyt ensimmäinen joukko isoja toimijoita joutuu lunastamaan lupauksensa. Vuotta 2025 ovat tavoitelleet päivittäistavaraketjut, jotkin kaupungit, korkeakoulut ja yritykset. Ei se ihan onnistunut. Onnistuminen tosin riippuu ratkaisevasti siitä, mitä lasketaan. Lupaukset eivät ole vertailukelpoisia. Tärkein kysymys on, lasketaanko mukaan myös epäsuorat päästöt. Päästöt jaetaan kolmeen luokkaan: omat päästöt, ostoenergian päästöt ja epäsuorat koko arvoketjun päästöt. Itä-Suomen yliopisto laskee kaikki kolme. Suurimman osan epäsuorista päästöistään laskee myös Turun yliopisto, joka niin ikään tavoitteli hiilineutraaliutta vuonna 2025. Se ei ole pääsemässä nollaan eikä edes teoriassa voisi päästä, koska sekään ei käytä kompensaatioita. "Tavoitteen asetti yliopiston hallitus, ja silloin ei ymmärtääkseni mietitty keinoja päästöjen kumoamiseen. Usein on todettu, että tavoitteet ovat epärealistisia, jos kompensaatioita ei voida hyödyntää. Ne ovat kiistanalainen aihe", sanoo kehittämisasiantuntija Petteri Siika-aho. Yliopisto on uudistanut näkökulmaa ja siirtynyt laskemaan ilmasto- ja luontojalanjälkeään. Päästöt ovat vähentyneet reilulla kuudellakymmenellä prosentilla lähtövuodesta 2018, mutta korona-ajan jälkeen hieman nousseet. Eniten päästöjä syntyy työmatkoista, tutkimuslaitteista ja laboratorioista. S-markettien asiakkaat ovat nähneet jo pitkään hiilinegatiivisuus-mainoksia. Sehän vasta tavoitteelta kuulostaa: päästä alle nollan eli ilmastolle hyödylliseksi. Hiilineutraaliutta vuonna 2025 tavoittelivat myös Kesko ja Tokmanni. Asiakkaan ei ole syytä innostua liikaa. Päivittäistavaraketjut laskevat vain omat suorat päästönsä ja ostetun energian. 99 prosenttia päästöistä syntyy myytävistä tuotteista: ennen kaikkea ruoasta, S-ryhmällä myös ABC-asemien polttoaineista. Niitä ei lasketa mukaan. S-ryhmä aikoo yhä päästä tavoitteeseen vuoden 2025 loppuun mennessä. Kesko ei: se asetti uuden tavoitteen. Tokmannin omat päästöt ovat kasvaneet vuosikymmenen takaa. Se on myös ostanut Click Shoes -, Shoe Hous...

12 Maalis 202519min

Helmi Kekkonen on työskennellyt kokopäiväisenä kirjailijana yli kymmenen vuotta. Säästössä on nolla euroa. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. On puhuttava rahasta. On, vaikka en haluaisi. Haluttomuudessa ei ole kyse rahasta itsessään, numeroista ja summista, niistä ja niiden pienuudesta voin puhua. Kyse on siitä, että minua hävettää. Olen työskennellyt kirjailijana kokopäiväisesti yli kymmenen vuotta, harjoittanut ammattia, johon olen kouluttautunut ja jossa olen hyvä, enkä vieläkään pysty elättämään sillä itseäni. Tai pystyn, muutaman kuukauden tai ehkä kokonaisen vuoden kerrallaan, mutta ainaisen epävarmuuden ja paniikin häilyessä taustalla, aina myös muita töitä ohessa tehden. Viidentoista vuoden aikana olen kirjoittanut yhden novellikokoelman, viisi romaania, yhden lastenkirjan ja yhden äitiyttä käsittelevän teoksen, saanut kaksi lasta ja ottanut puolisoni kanssa ison asuntolainan. Esikoisteokseni julkaisun jälkeen olen saanut kolme kertaa puolivuotisen ja kahdesti yksivuotisen apurahan ja useita kahden-neljän kuukauden mittaisia - vuosituloina se tarkoittaa noin 22 000 euroa ja kuukausitasolla noin 1 800, teoskohtaista tuntipalkkaa en halua edes laskea. Tämän ohella olen kirjoittanut lehtijuttuja, markkinointitekstejä ja esseitä ja työskennellyt viisi vuotta luovan kirjoittamisen opettajana, joista tuloja on vuosittain kertynyt yhteensä noin 5 000-10 000 euroa. Kirjani ovat nidottuina myyneet tuhannesta neljään tuhanteen, eli kun yhdestä myydystä teoksesta saa noin kolme euroa, eivät varsinaiset myyntitulot ennakoiden jälkeen ole olleet mikään juhlan aihe. Säästössä on nolla euroa. Oma tilanteeni on kuitenkin ihan hyvä. Työtäni on valtion ja yksityisten säätiöiden taholta tuettu tasaisesti yli kymmenen vuoden ajan ja lisäksi minulla on puoliso, jolla on suhteellisen säännölliset tulot ja joka on aina uskonut siihen mitä teen, auttanut vaikeimpien suvantojen yli paitsi henkisesti myös taloudellisesti. Teoksiani on arvioitu kiittäen, olen ollut ehdolla Runeberg- ja Finlandia-palkinnon saajaksi, minusta on tehty haastatteluja, olen esiintynyt radiossa ja televisiossa ja kirjoistani on käyty aktiivista keskustelua. En siis koe millään tavalla jääneeni vaille huomiota ja mikä itselleni tärkeintä, olen vuosi vuodelta kehittynyt kirjoittajana. Kirjani eivät silti myy. Tai myyvät, mutta eivät niin, että myyntituloista saatu raha vaikuttaisi taloudelliseen tilanteeseeni tai että kirjojeni saama huomio olisi millään tavalla verrannollinen myyntilukujen kanssa. Esimerkki: seuraava teokseni ilmestyy toukokuussa 2025 ja olen saanut neljä kielteistä apurahapäätöstä peräkkäin. Tällä hetkellä pankkitililläni on noin 1 500 euroa eikä ensi vuodelle ole tiedossa rahoitusta. Vertailun vuoksi: Suomen Kirjailijaliiton teettämän tutkimuksen mukaan kirjailijoiden vuoden 2022 verollisten tulojen mediaani kaunokirjallisesta työstä oli 1 713 euroa. Kun summaan laskee mukaan muut kirjailijan työhön liittyvät tulot sekä apurahat, kaunokirjailijoiden vuositulojen mediaani oli 12 600 euroa. Tarkoitus ei ole tässä esitellä taiteilijoiden kärsimystä tai glorifioida sitä. Tällaista tämä vaan on. Ahdinko ei oikeastaan edes näytä miltään, se vain kulkee mukana, hengittää olan takana, asettuu arkeen, tekee olosta usein aran ja nuhjuisen. Miten minun tässä ammatissa sitten pitäisi selvitä? Pitäisikö minun kirjoittaa ihan kokonaan toisenlaisia kirjoja, valita täysin toisenlaisia aiheita? Joka kerta vastaus on sama: ei. Ensinnäkin, vaikka yrittäisin kirjoittaa helposti lähestyttävän, koukuttavan ja kaikkia lukijoita houkuttelevan teoksen, tuskin onnistuisin. Koko ajatus siitä, että "vain kirjoittaisin" myyvemmän kirjan on jotenkin alentuva, aivan kuin se olisi vain minun päätöksestäni eikä taidoista kiinni, eikä kukaan voi ennustaa mikä kirja on sellainen joka varmasti myy, siihen kun vaikuttaa niin moni muukin asia kuin kirjan teema, rakenne, kieli ja nimi. En myöskään suostu määrittelemään taiteellisen ty...

5 Maalis 202515min

Superrikkaat ovat jo kauan muovanneet amerikkalaista yhteiskuntaa. Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen Yhdysvallat siirtyy uuteen oligarkkien aikaan. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. "Y.M.C.A.! Wai - em - cee - ei!" Marraskuun lopulla Mar-a-Lagon kartanossa, kiitospäivän illallispöydässä, juhli kaksi itseensä ja toisiinsa tyytyväistä miestä. Sosiaalisessa mediassa levisi videopätkä, jossa Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump ja maailman rikkain mies Elon Musk jammailivat Village Peoplen klassikkokappaleen tahdissa. Musk istui pyöreässä perhepöydässä Trumpin oikealla puolella, vasemmalla olivat puoliso Melania ja presidenttiparin poika Barron. Vaalivoittaja kestitsi tukijoitaan Floridan Palm Beachissa. Trumpin kartanon mahtipontisen klubiravintolan sali oli täpötäynnä. Kiitospäivää on vietetty Yhdysvalloissa 1600-luvun alkupuolelta asti. Se yhdistetään Englannista tulleisiin ensimmäisiin uudisasukkaisiin, jotka toivat tavan kotimaastaan. Runsaan sadonkorjuun jälkeen he kutsuivat illalliselle asuinseutunsa alkuperäiskansaa kiitokseksi näiltä saadusta avusta edellisenä pahana katovuotena. Mar-a-Lagossa Yhdysvaltojen rahamaailma kiitti Trumpia ja Trump rahamaailmaa. Some risti Trumpin ja Muskin spektaakkelin titaanien illalliseksi, mutta yhtä hyvin sitä olisi voinut kutsua oligarkkien kiitosjuhlaksi. Kun Trump piti vaalituloksen varmistuttua voitonpuheensa, hän kiitti kampanjatyöntekijöitään, tulevaa varapresidenttiä J. D. Vancea ja perhettään kutakin muutaman sekunnin ajan. "Supernero" Elon Muskia hän ylisti neljän minuutin ajan. Musk sai tukensa palkaksi haluamansa avaintehtävän ja laajat valtuudet siivota liittovaltion hallinnon tehokkaaksi. Myös muille tukijoilleen Trump jakoi makeita haarukkapaloja tulevasta vallastaan. Hänen tulevan hallintonsa avainhenkilöitä yhdistivät selvimmin uskollisuus isäntää kohtaan - ja vauraus. Kun Joe Bidenin hallitus aloitti toimintansa vuonna 2021, sen jäsenten nettovarallisuus oli talouslehti Forbesin mukaan yhteensä 118 miljoonaa dollaria. Trumpin hallinnon nettovarallisuus on kolme tuhatta kertaa suurempi, lähes 350 miljardia dollaria - tosin valtaosa siitä koostuu Muskin omaisuudesta. Ainakin seitsemän Trumpin ykkösketjun jäsentä on rikkaampia kuin Bidenin ministerit yhteensä. Paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki ovat vähintään miljonäärejä. Ainakin viisi heistä on miljardöörejä, jotka tukivat merkittävästi Trumpin vaalikampanjaa. Muskin lisäksi joukkoon kuuluvat tuleva opetusministeri Linda McMahon, kauppaministeri Howard Lutnick, Lähi-idän erikoislähettiläs Steve Witkoff ja valtiovarainministeri Scott Bessent. "Trumpin paluu Valkoiseen taloon kruunaa oligarkkien puoli vuosisataa jatkuneen ponnistelun siirtää Yhdysvallat superrikkaiden hallintaan", tiivistää tietokirjailija ja talk show -juontaja Thom Hartmann Common Dreams -verkkosivustolla. Hän on kirjoittanut yli 25 kirjaa amerikkalaisten suuryritysten, poliitikkojen ja oikeusjärjestelmän välisistä suhteista. Oligarkia tarkoitti antiikin Kreikassa demokratian eli kansanvallan vastakohtaa, harvainvaltaa. Aristoteles tarkensi käsitettä 300-luvulla ennen ajanlaskun alkua siten, että se merkitsee ennen kaikkea rikkaiden ylivaltaa. Nykyajan aito oligarkki on joko superrikas, joka kahmii poliittista vaikutusvaltaa ostamalla rahoillaan päättäjiä puolelleen tai vallankäyttäjä, joka käyttää asemaansa rikastuakseen tolkuttomasti, määrittelevät tutkijat David Lingelbach ja Valentina Rodriguez Guerra kirjassaan The Oligarchs' Grip. Ensiksi mainitut superrikkaat hallitsevat nyt Yhdysvaltoja, väittää Vermontin senaattori Bernie Sanders. Maassa on talouslehti Forbesin mukaan lähes tuhat miljardööriä, yhtä paljon kuin Kiinassa, Saksassa, Britanniassa, Intiassa, Venäjällä ja Sveitsissä yhteensä. "Tämä hyvin pieni joukko luo suunnattoman varallisuutensa avulla mallin, joka on suunniteltu suojaamaan heidän etujaan", Sanders toteaa viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan It's OK to Be Angry ...

27 Helmi 202523min

Helsingin Hietaniemeen on muodostunut ukrainalaisten epävirallinen kotikirkko Suomessa. Serhii Danilov auttaa siellä muita kotimaastaan paenneita. Samaan aikaan nuori pappi käy omaa jaakobin painiaan. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Kaihoisat sävelet kiertävät tyhjässä kirkkosalissa. Ikonien hallitseman puuseinän, ikonostaasin, takana pappi valmistelee ortodoksista ehtoollista. Alttarin vieressä uhripöydällä lepää kaksi viinipulloa ja viisi leipää. Pappi viipaloi kaksi viimeistä leipää pieniksi paloiksi. Hän rukoilee, luettelee etunimiä. Lappusille on kirjoitettu esirukouspyyntöjä, niin elävien puolesta kuin kuolleiden muistoksi. Puoli kymmeneltä hän on valmis. Pian alkaa sunnuntain liturgia profeetta Elian kirkossa Helsingin Hietaniemessä. Serhii Danilovia peittää harteilta nilkkoihin valkoinen, ristein kuvioitu viitta. Tänään on erityinen päivä, Valamon luostarista on tulossa vieraita. Danilov muistaa, kun kävi ensi kerran Heinävedellä. Luostarin hiljaisuudessa, rukouksien keskellä, tunsi rauhan. Hän on ensimmäinen Suomen ortodoksisen kirkon vihkimä pappi, jonka äidinkieli on ukraina. Työsarkaa riittää. Ortodoksisesta Ukrainasta on saapunut yli 70 000 pakolaista. Kun sota jatkuu, yhä useampi aikoo jäädä pysyvästi Suomeen. Danilov esittelee alttaripojan, papin ukrainalaisen avustajan. Kymmenvuotias Mykola puhuu sujuvaa suomea. Hän on ollut maanpaossa pian kolme vuotta. Etkö sinä ole vähän liian nuori? Danilov ei ole unohtanut rippi-isänsä kysymystä. Hän oli käynyt pikkupojasta kirkossa ja tunnustanut seitsenvuotiaana ensi kerran synnit katumuksen sakramentissa. Nyt hän oli tarjoutunut papin avustajaksi. Rippi-isä hyväksyi kymmenvuotiaan toiveen. Vinnitsan kaupunkia keskisessä Ukrainassa täplittivät kultaiset sipulikupolit. Yli kolmekymmentä kirkkoa, reilut 350 000 asukasta. Danilovien perheen kotikirkko oli Pyhän Ksenia Pietarilaisen pyhättö Bug-joen rannassa. Serhii opetteli soittamaan kirkonkelloja, ilmoittamaan sunnuntain liturgiasta. Auttoi ehtoollisessa jaettavan viinin ja leivän valmistamisessa ja kantoi kynttilää pienessä ja suuressa saatossa palveluksen aikana. Alttaripoika sai valita suitsukepihkan tuoksun. Eniten hän piti mustaruusun aromista. Teininä Serhii paastosi, kuunteli hengellistä musiikkia, lauloi kirkkokuorossa ja osallistui seurakuntanuorten leireille. Kun koulu päättyi, vakaumus oli syventynyt kutsumukseksi. Hän päätti: haluan papiksi, sielunpaimeneksi. Opinnot alkoivat Kiovan teologisessa seminaarissa syyskuussa 2014. Ukrainassa oli kuohunut vuoden alussa. Mielenosoitukset venäläismielistä hallitusta vastaan oli tukahdutettu väkivaltaisesti. Pian Venäjä oli hyökännyt Itä-Ukrainaan ja vallannut Krimin. Serhii Danilov ei vielä tiennyt, ettei valmistuisi papiksi kotimaassaan. Pienet ja suuret kirkonkellot kalkattavat juhlasoittoa, rytmikkäästi ja iloisesti. Igumeni Mikael, Valamon johtaja, kävelee kohti pyhän Elian kirkkoa mustassa korkeassa päähineessään ja viitassaan. Kädet kannattelevat tuliaista, ikonia. Ikonissa on kuvattu kymmeniä pyhiä sädekehät pään päällä. Pyhiksi julistetut ovat ortodokseille hengellisen kilvoittelun esikuvia. Uskotaan, että kuolleenakin pyhät rukoilevat elävien puolesta. Rappusilla vastassa on kolme pappia, myös Serhii Danilov. Sisällä ikoni lasketaan keskelle salia lukupöydälle, analogille. Sen ympärille asetellaan kirjaillut ukrainalaiset liinat. Kukkavaaseissa hehkuvat keltaiset liljat ja neilikat ja siniset ritarinkannukset. Kirkkosali täyttyy ukrainalaisista. Huivipäisiä naisia ja tummatakkisia miehiä, teinejä ja sylilapsia. Yksi nuori mies istuu pyörätuolissa. Moni menee lukupöydän luo, tekee ristinmerkin ja suutelee ikonia. Sytyttää sitten vainajien muistelupöydän luona tuohuksen, pitkän, kapean mehiläisvahakynttilän. Parvella seisoo pääosin pakolaisista koottu, viisihenkinen Intermezzo-kuoro. On kuin pala Ukrainaa olisi siirretty tänne, linnuntietä yli tuhannen kilometrin päähän kotimaasta. Ikoni on peräisin Kiova...

19 Helmi 202532min

Severi Hämärin mielestä maalittaminen pitäisi kriminalisoida. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. "Saunan takana on tilaa." Niin Severi Hämäri muistaa viimeiset sanat uhkausviestistä, jonka hän sai vuosituhannen alussa Helsingin yliopiston julkisella sähköpostilistalla. Siinä vaiheessa Hämäri oli käynyt alati kiihtyvää väittelyä uhkauksen esittäjän kanssa jo useamman päivän ajan. Uhkailija ilmoitti, että Hämärin on nyt syytä varoa nahkojaan. Hämäri oli tottunut siihen, että 1980-luvun sähköisillä keskustelupalstoilla ja myöhemmin yliopiston sähköpostilistoilla tuli riitoja. "Aggression kohtaaminen virittää minussa usein stressitilan, ja saatan jäädä inttämään vähän liiankin innokkaasti." Nettiriitojen seurauksena Hämäri huomasi väsyvänsä rajusti. Ennen pitkää ylivire vaihtui alivireeksi ja unet alkoivat kärsiä. Nykyään Hämäri on tietokirjailija, aikuiskouluttaja ja filosofian väitöskirjatutkija. Hänen alkukesästä ilmestynyt tietokirjansa Verbaalinen väkivalta verkossa kertoo, mistä verbaalinen väkivalta johtuu, mitä ongelmia se aiheuttaa ja mitä ilmiön suitsimiseksi voidaan tehdä. 2000-luvulla vihapuheesta on tullut kiinteä osa verkon toimintakulttuuria. Kun yhteiskunta on digitalisoitunut, verkkoviha on lisääntynyt. "Lisäksi populistinen oikeisto ja laitaoikeisto ovat saaneet pontta finanssi- ja pakolaiskriisistä. Myös sota Euroopassa on lisännyt polarisaatiopainetta keskusteluun", Hämäri sanoo. Vihapuhe sekoitetaan usein mihin tahansa vihaiseen puheeseen. Hämäri puhuukin mieluummin verbaalisesta tai viestinnällisestä väkivallasta verkossa. Sen hän määrittelee verkossa tapahtuvaksi tahalliseksi ja tarkoitushakuiseksi tuskan tuottamiseksi toiselle tai sillä uhkaamiseksi sanoilla tai muilla kommunikointitavoilla. "Joillekuille se on vain senhetkisen tunnereaktion ilmaisua. Harrastajatrollit taas hakevat vihapuhe-esityksellään huomiota, rikkovat rajoja ja viihdyttävät itseä ja toisia. Osaa heistä motivoi sadismi." Ideologisesti motivoituneet vihapuhujat puolestaan tuottavat verkossa tuskaa poliittisia tavoitteita edistääkseen. Tätä strategista trollausta harjoittavat esimerkiksi trollitehtaiden työntekijät, joskus myös poliitikot tai someinfluensserit. Helpoimmin piiloon jää Hämärin mukaan verbaalinen verkkoväkivalta, joka liittyy sosiaalisten suhteiden dynamiikkaan. "Digitaalinen väkivalta voi olla lähisuhde-, työpaikka- tai kouluväkivallan jatkoa. Kun esimerkiksi toimittajasta leviää yksityisiä tietoja netin palstoille, levittäjä voi olla työkaveri, ja koulukiusaaja voi jatkaa kiusaamista verkossa." Hämäri itse upposi tietokoneiden maailmaan jo ennen kouluikää. Hän kasvoi viisilapsisen veljeskatraan keskellä. Isoveljistä vanhin sai ensimmäisen tietokoneensa, kun Hämäri oli viisivuotias. Innostus tietokoneisiin ja pelikonsoleihin valtasi lähes koko katraan. Perheen kuopus oli juuri syntynyt, ja kun vanhempien veljien piti vahtia hänen päiväuniaan terassilla, he virittivät köysisysteemin, jolla he pystyivät keinuttamaan lastenvaunuja sisältä tietokoneelta käsin. Hämäri kertoo olleensa pienestä pitäen sosiaalisesti ujo. "Olin kunnon nörtti ja pakenin arkea tietokoneiden, matematiikan, kirjallisuuden ja roolipelien pariin. Tietokoneissa minua kiehtoi, miten ne toimivat ja miten toisenlainen maailma niiden kautta avautui." Yliopistossa Hämäri opiskeli ensin matematiikkaa, sitten teoreettista filosofiaa. Valmistuttuaan maisteriksi hän työskenteli pari vuotta tutkijana ja siirtyi sitten opettajaksi aikuiskasvatuspuolelle. Retoriikan pariin hän päätyi mietittyään, miksi hänen oli niin vaikea kommunikoida muiden kanssa. "Ilmaisin itseäni todella monimutkaisesti, ja ajatuskokonaisuuksiani oli vaikea pilkkoa. Rupesin lukemaan puhetaitoa koskevaa kirjallisuutta. Halusin kehittää vuorovaikutustaitojani ja päästä yli esiintymisjännityksestäni." Ennen pitkää kollega huomasi Hämärin perehtyneisyyden ja pyysi tätä sijaistamaan omia retoriikan kurssejaan Kriittiseen korkeakouluun. Tällä hetk...

12 Helmi 202511min