Mitä on laatusijoittaminen? – Laatusijoituskoulu, osa 1
Karon Grilli7 Tammi

Mitä on laatusijoittaminen? – Laatusijoituskoulu, osa 1

Laatusijoittaminen tarkoittaa sijoittamista laadukkaisiin yhtiöihin. Siinä missä tyypillinen arvosijoittaja katsoo ensisijaisesti osakkeen arvostusta, laatusijoittajaa kiinnostaa ennen muuta yhtiön liiketoiminta.


Karon Grillin ja laatusijoittamiseen erikoistuneen Sifterin yhteisessä Laatusijoituskoulussa pureudutaan pintaa syvemmälle tähän tutkitusti tuottavaan sijoitustyyliin. Laatusijoituskoulu ilmestyy neljässä osassa tammikuun 2026 aikana.


Tässä ensimmäisessä osassa selvitetään, mitä laatusijoittaminen on ja kuinka sijoitusmaailman näkyvät persoonat ovat soveltaneet laatusijoitustyyliä omassa sijoittamisessaan.


”Akateeminen tutkimus osoittaa varsin selvästi, että kannattavat yhtiöt ovat tuottaneet pitkällä aikavälillä keskimääräistä paremmin. Robert Novy-Marxin tutkimus ’Quality – the Other Side of Value’ on yksi vahvimmista näyttöistä tästä”, Laatusijoituskoulun yliopettaja Riku Pennanen Sifteristä sanoo.


”Historiallisesti sijoittajat ovat yliarvioineet kasvun pysyvyyden ja aliarvioineet tasaista, kannattavaa liiketoimintaa. Laatusijoittaminen nojaa juuri tähän havaintoon.”


Laatusijoittaminen on pärjännyt erityisen hyvin silloin, kun markkinoilla myrskyää. Vastaavasti euforisina jaksoina, jolloin tarina- ja kasvuosakkeet ovat suosiossa, se on jäänyt jälkeen. Osin tämä selittyy sillä, että laatuyhtiöiden osakekurssit ovat tavanneet heilua vähemmän kuin markkinat yleisesti.


”Laatusijoittaminen ei toimi kaikissa kriiseissä samalla tavalla. Yksittäiset sijoitustyylit voivat jäädä yleisindekseistä jälkeen pitkiäkin aikoja”, Pennanen muistuttaa.


Maailman tunnetuin sijoittaja, vuodenvaihteessa Berkshire Hathawayn ruorin seuraajalleen jättänyt Warren Buffett aloitti uransa kovan linjan arvosijoittajana, mutta tutustuttuaan Charlie Mungeriin hän ymmärsi liiketoiminnan laadun merkityksen. Loppu onkin osakesijoittamisen historiaa.


Laatusijoittajaksi Buffett asemoituu usein toistetulla lausahduksellaan, jonka mukaan on parempi ostaa erinomaista yhtiötä kohtuullisella hinnalla kuin kohtuullista yhtiötä erinomaisella hinnalla.


Laatusijoituskoulun luentomuistiinpanot ja oppikirja Pitkän tähtäimen laatusijoittaminen on ladattavissa maksutta Sifterin sivuilta osoitteesta:

sifterfund.com/koulu


Yhteistyössä: Karon Grilli x Sifter

Warren Buffett: "The Superinvestors of Graham-and-Doddsville":https://business.columbia.edu/insights/chazen-global-insights/superinvestors-graham-and-doddsville0:00 Alku1:25 Mitä on laatusijoittaminen?4:25 MSCI:n laatukriteerit7:47 Akateeminen tutkimus laatusijoittamisesta11:38 Miksi laatusijoittaminen toimii?24:26 Warren Buffett laatusijoittajana31:11 Cliff Asness34:33 Joel Greenblatt36:39 Terry Smith ja Christopher Hohn38:35 Summaus

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(131)

#118. Pääomasijoittamisen zombit ja Urho Kekkosen haamu, Marko Junkkari?

#118. Pääomasijoittamisen zombit ja Urho Kekkosen haamu, Marko Junkkari?

Nollakorkoajan päättymisen jälkeen listaamattomalla markkinalla on ollut takkuista. Pääomarahastoilla on ollut vaikeuksia myydä salkuissaan olevia yhtiöitä, sijoittajien rahat ovat jääneet juntturaan ...

14 Loka 1h 15min

#117. Heinä–syyskuun 2026 ostot ja myynnit

#117. Heinä–syyskuun 2026 ostot ja myynnit

Voihan verovelka!Grillinpitäjän salkunsiivoushanke kompastui kuin siivooja imurin johtoon. Piilevän verovelan realisoituminen panee empimään myyntipainikkeen käyttöä.Jos salkussa yli 20 vuotta olleen ...

7 Loka 31min

#116. Aurooran Antti Rauhalan kaava: Kasvua kasvun päälle!

#116. Aurooran Antti Rauhalan kaava: Kasvua kasvun päälle!

Auroora Yhtiöt ostaa 5–20 miljoonan euron yhtiöitä, joita se mahdollisuuksien mukaan täydentää pienemmillä hankinnoilla, mutta toisin kuin pääomasijoittaja, se ei osta yhtiöitä myydäkseen vaan omistaa...

30 Syys 1h 17min

#115. Helsingin pörssin datakeskusbuumerit

#115. Helsingin pörssin datakeskusbuumerit

Mitkä Helsingin pörssin yhtiöt hyötyvät kuumana sykkivästä datakeskusbuumista?Datakeskusten rakentaminen tuo töitä rakennusliikkeille ja niiden alihankkijoille henkilöstövuokrausfirmoja myöten. Nokia ...

23 Syys 58min

#114. Roddy Snell: "The EM outlook hasn't looked this good in 20 years"

#114. Roddy Snell: "The EM outlook hasn't looked this good in 20 years"

After 15 years of investor neglect, emerging markets are trading at a steep discount to developed markets. Baillie Gifford's Roddy Snell sees three reasons for optimism: attractive valuations, stronge...

16 Syys 52min

#113. Paluu perusasioihin, Oriolan Mats Danielsson?

#113. Paluu perusasioihin, Oriolan Mats Danielsson?

Oriolalla pitäisi olla kaikki edellytykset tehdä kelpo tulosta. Lääkejakelussa se jakaa Suomessa markkinan Tamron kanssa. Kun lääkkeiden kysyntä ja niiden liikuttelun tarve kasvaa, Oriolan perusbisnes...

9 Syys 1h 10min

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

Luultavasti aika harva entisen Oulun Puhelimen omistajista tietää olevansa mukana vaahtolasimarkkinan pohjoiseurooppalaisessa konsolidoinnissa ja vauhdikasta kasvua hartiavoimin tekevässä yhtiössä.Sij...

2 Syys 1h 4min

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

Helsingin pörssissä ja First North -markkinapaikalla käydään kauppaa lähes kuudellakymmenellä yhtiöllä, joiden markkina-arvo on alle 50 miljoonaa euroa.Suursijoittajien on hankala sijoittaa niihin, si...

26 Elo 1h 3min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-hereilla
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
rss-laakispodi
hyva-paha-johtaminen
rss-karon-grilli
pomojen-suusta
rahapuhetta
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-startup-ministerio
rss-vaikuttavan-opettajan-vierella
rss-johtajana-ihminen
syo-nuku-saasta
rss-kaupan-tila