Sijoita asuntoihin vain tasolla, jolla osaat itse laskea - Tiistaiaudio #257

Sijoita asuntoihin vain tasolla, jolla osaat itse laskea - Tiistaiaudio #257

Kovakantisen Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilaaminen onnistuu asuntosijoituskirja.fi -sivuilta ja koodilla KOTIMATKA saa 30 %:n alennuksen.

Kiitos sponsorille OVV.

Jatketaan positiivista virettä. Aloitetaan kuitenkin ensin mollaamalla negatiivistä virettä ylläpitäviä jälkiviisastelijoita. Tai ehkä niillä on jatkossa syytä mollata minua mollaamisesta.

Suomessa on yli 300 000 yksityistä vuokranantajaa. Vuodessa ulosoton kautta tulee myyntiin noin 600 asuntoa. Nämä eivät suinkaan kaikki ole asuntosijoittajien omistamia. Joidenkin asiantuntijalausuntojen dramatiikan perusteella voisi luulla, että kohta lähestytään 10 000 ja heti perään jo 30 000 sijoitusasunnon pakkohuutokauppoja. Se olisi jo 10 % kaikista yksityisistä vuokranantajista. Jossain jutussa ulosoton kaveri sanoi, että nousu on selvää. Totesi, että 600 sijaan 800 varmaan ylittyy. Moni asunto on paikkakunnilla, joiden nimiä en ole kuullutkaan, eikä varmaan uudisrakentajan nostokurkea ole tällä vuosituhannella monen kohteen nurkilla bongattu.

Mollaajien sanoissa voi kuitenkin olla myös pieni oppi. Vaikeuksissa voivat olla sellaiset asuntosijoittajat, jotka ovat luulleet asuntosijoittamista liian helpoksi ja nopeaksi tavaksi vaurastua. "Oman pääoman tuotto" on voinut olla huikea, mutta ongelmaa aiheuttaa, että vieraan pääoman hoitomenoihin ei nyt riitä kassassa käteistä.

Tavikset pärjäävät ihan hyvin. Edes vuokratuoton laskentakaavaa ei siihen tarvita. Veroilmoitus opettaa. Tiistaiaudiolla lisää.

Pääsin juttelemaan Kolarista, Ylläksestä ja loma-asunnoista Ostan Asuntoja Podcastissa. Ensin vieraana oli Anette Vaherto ja sitten Ismo Nurmela.

Nyt pääsen isäntänä mukaan webinaariin, jossa esitellään Joiku Ylläs -niminen kohde. Webinaari pidetään torstaina 9.2. klo 15 alkaen. Ilmoittaudu mukaan.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto.

OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook

Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssi. Tutustu ja osallistu kokeneiden asuntosijoittajien Harri Hurun ja Niina Huhtalan valmennukseen kurssin nettisivuilta.

Tammikuussa 2023 kurssin tilanneiden kesken arvotaan ilmainen tunnin sparraussessio. Voittaja saa itse valita, onko sparraajana Niina tai Harri.

Onko sinulla lähipiirissä 14-25 -vuotias nuori, joka opettelee tekemään itsenäisiä rahapäätöksiä. Ostan Asunto Podcastissakin vierailleet Terhi Majasalmi #31 ja Minna Nikula #102 ovat julkaisseet Vaurastuvan Nuoren Rahakirjan, jossa käydään läpi, miten eri päätökset vaikuttavat nuoren omaan talouteen, ja miten nuori voi suunnitella itselleen sopivat päätökset. Tilaa joulukuussa ilmestynyt kirja osoitteesta vauraat.fi

Jaksot(562)

168. Sijoittamista ja Remonttia tuulipuvussa Osa 2

168. Sijoittamista ja Remonttia tuulipuvussa Osa 2

Instagrammarissa pitää päiväkirjaansa Sami Junnola, jota ei tähän asti ole tunnettu Samina vaan tuulipuku_sijoittaja -nimimerkkinä, joka päivänkirjan omaisesti tekee merkintöjä asuntosijoituksistaan j...

10 Syys 202142min

Asuntosijoittajan ja vuokranantajan arkeani - Tiistaiaudio #183

Asuntosijoittajan ja vuokranantajan arkeani - Tiistaiaudio #183

Yritän tänään vastata useampaan pienempään kysymykseen, kertoa omasta asuntosijoittajan ja vuokranantajan arjestani sekä sitä kautta syntyneistä ajatuksista sekä päivittää Asuntosijoittamisen lumipall...

7 Syys 202123min

167. Sijoittamista ja Remonttia tuulipuvussa Osa 1

167. Sijoittamista ja Remonttia tuulipuvussa Osa 1

Instagrammarissa pitää päiväkirjaansa Sami Junnola, jota ei tähän asti ole tunnettu Samina vaan tuulipuku_sijoittaja -nimimerkkinä, joka päivänkirjan omaisesti tekee merkintöjä asuntosijoituksistaan j...

3 Syys 202147min

Millainen on hyvä "osta ja pidä" -asuntosijoittajan mikromarkkina? - Tiistaiaudio #182

Millainen on hyvä "osta ja pidä" -asuntosijoittajan mikromarkkina? - Tiistaiaudio #182

"Osta ja pidä" -asuntosijoittamisen konseptiin kuuluu pitkäjänteinen omistaminen. Lisäksi oletetaan, että kohdemarkkinat sijaitsevat Suomessa eli tähän asuntosijoittamisen konseptiin kuuluu oleellisen...

31 Elo 202110min

166. Jimi Heikkinen Kajaanin Tulinen ja Liikkuva asuntosijoittaja

166. Jimi Heikkinen Kajaanin Tulinen ja Liikkuva asuntosijoittaja

Pesäpalloakin pelannut Esa Kejonen oli aikoinaan Ostan Asuntoja Podcastin vieraana ja suositteli silloin 7 SM-kullan Jimi Heikkistä vieraaksi. Jimi Heikkinen oli huippu-urheilija, lopetti huippu-urhe...

27 Elo 20211h 10min

Selitä velkavivun käyttö asuntosijoittamisessa 5-vuotiaalle - Tiistaiaudio #181

Selitä velkavivun käyttö asuntosijoittamisessa 5-vuotiaalle - Tiistaiaudio #181

"Osakesijoittamiseenkin saa nykyään velkavipua" on tänä päivänä mahdollinen vasta-argumentti henkilölle, joka haluaa todistella, miksi asuntosijoittaminen on siltäkin osin etunsa menettänyt tai vieläk...

24 Elo 202111min

165. Matias Savolainen feat. Jenni From the Block – Ostan Asuntoja Podcast

165. Matias Savolainen feat. Jenni From the Block – Ostan Asuntoja Podcast

Pääsin itse haastattelemaan Matias Savolaista Ostan Asuntoja Podcastin jaksossa #100. Kun Matias kirjoittaa blogikirjoituksia, luen aina innolla hauskoja juttuja, joissa on sijoittajalle arvokkaita aj...

20 Elo 20211h 19min

Miten uskallat aloittaa asuntosijoittamisen? Ronja Roms Vaurastumisen Vuosi -blogissa - Tiistaiaudio #180

Miten uskallat aloittaa asuntosijoittamisen? Ronja Roms Vaurastumisen Vuosi -blogissa - Tiistaiaudio #180

Vaurastumisen Vuosi -blogia pitävä Päivi Elomaa esitti tämän kysymyksen Ronja Romsille ja kirjoitti Ronjan vastauksista hyvän blogikirjoituksen. Tämä on 6. Ostan Asuntoja Tiistaiaudio. Jokainen näistä...

17 Elo 202114min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
rss-rahamania
pomojen-suusta
ostan-asuntoja-podcast
juristipodi
rss-myyntikoulu
rss-draivi
herrasmieshakkerit
rahapuhetta
sijoitusovi-podcast
rss-lahtijat
rss-seuraava-potilas
bakkari-tarinoita-tapahtumien-takahuoneista
rss-h-asselmoilanen
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-turha-edes-yrittaa