#85. Kuinka sijoitat, Lippo Suominen?
Karon Grilli11 Helmi

#85. Kuinka sijoitat, Lippo Suominen?

OP:n päästrategi Lippo Suominen seuraa työkseen maailmantalouden liikkeitä sijoittajan näkökulmasta. Millainen hän itse on sijoittajana?


"Osakepoiminta ei ole vahvuuksiani", Suominen myöntää.


Osakesijoituksista hyviksi ovat usein osoittautuneet sellaiset pitkään salkussa olleet kohteet, joista "ei ole kuvitellut sen kummempaa" niitä ostaessa.


"Olen makromies. -- Annan muiden hoitaa osakevalinnan ja valitsen vain markkinan."


Suomisen salkussa rahastot ovat siten hallitsevassa osassa. Vanhastaan salkussa on myös yksittäisiä osakkeita, mutta uudet sijoitukset ovat kohdistuneet rahastoihin ja etf:iin.


Lippo Suomisen ensimmäinen osakesijoitus oli Neste, jota hänen isänsä osti hänelle yhtiön listautuessa Helsingin pörssiin marraskuussa 1995. Sittemmin Neste yhdistyi Fortumiin, joka myöhemmin jakautui Fortumiksi ja Nesteksi Oiliksi eli nykyiseksi Nesteeksi.


"Sekä paras että huonoin sijoitukseni on Neste", Suominen sanoo.


Viimeaikaisista sijoituksista hän nostaa esiin esimerkiksi Intian ja Pohjoismaat.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(121)

#108. Indeksisijoittamisen lupaus – liian hyvää ollakseen totta?

#108. Indeksisijoittamisen lupaus – liian hyvää ollakseen totta?

Valtaosa ammattilaisten hoitamista sijoitusrahastoista häviää pörssi-indeksille. Jos työkseeen markkinoita seuraavat ammattilaiset eivät pärjää indeksille, kuinka todennäköistä on, että silloin tällöi...

5 Elo 59min

#107. Miksi en sijoita asuntoihin?

#107. Miksi en sijoita asuntoihin?

Asuntosijoitus- ja sijoitusasuntokauppiaat antavat toisinaan ymmärtää, että asuntosijoittaminen olisi tuottoisampaa kuin osakesijoittaminen, vaikka omaisuusluokkia koskevat pitkän aikavälin tilastot t...

29 Heinä 57min

#106. Nostalgiajakso: Ensimmäiset pörssikauppani

#106. Nostalgiajakso: Ensimmäiset pörssikauppani

Juuri 12 vuotta täyttäneenä merkitsin Suomen Viestintäkehityksen osakkeita loppukesällä 1988 järjestetyssä osakeannissa. Kyseessä oli nurkanvaltausyhtiö, ja osakemerkintäpäätös perustui puhtaasti mark...

22 Heinä 39min

Kuinka kirja tehdään ja mitä se maksaa?

Kuinka kirja tehdään ja mitä se maksaa?

Millainen on kirjan liiketalous?Käsikirjoituksen kirjoittaminen on kirjan ylivoimaisesti aikaavievin ja kallein työvaihe, joka tosin suomalaisessa käytännössä on kustantamolle hallittavan kokoinen kul...

15 Heinä 1h 1min

#105. Huhti–kesäkuun 2026 ostot ja myynnit

#105. Huhti–kesäkuun 2026 ostot ja myynnit

Toinen vuosineljännes on paketissa – on aika käydä läpi kvartaalin ostot ja myynnit.Mikä onnistui, mikä meni pieleen? Miksi ostin ja myin näitä yhtiöitä?Samalla arvioin, miten olen onnistunut tavoitte...

8 Heinä 40min

#104. Aki Pyysing grillaa grillinpitäjä Karo Hämäläistä

#104. Aki Pyysing grillaa grillinpitäjä Karo Hämäläistä

Sadannen Grillin kunniaksi järjestetyissä Grillijuhlissa sijoittaja ja pokeriammattilainen Aki Pyysing maksoi kaikkien Grillillä vierailleiden puolesta potut makkaraperunoina ja pani grillinpitäjän te...

24 Kesä 1h 7min

#103. Grilli-cup: Maailman paras osake?

#103. Grilli-cup: Maailman paras osake?

Grillin MM-jaksossa pelataan maailman osakeherruudesta. Markkina-arvoltaan 8 suurinta suomalaista ja 8 maailman suurinta yhtiötä mittelevät toisiaan vastaan knock-out-järjestelmällä. Kriteereinä ovat ...

17 Kesä 26min

#102. Nokian Panimo & Janne Paavola – Grilli paikalla

#102. Nokian Panimo & Janne Paavola – Grilli paikalla

Nokian Panimo täräytti ensimmäiseltä vuosineljännekseltä kovat kasvuluvut: myytyjen litrojen määrä kasvoi peräti 22 prosentilla.Teknoyhtiömäistä kasvua selittää osaltaan pääsiäisen ajoittuminen. Tänä ...

10 Kesä 1h 6min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahapodi
pomojen-suusta
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
pari-sanaa-lastensuojelusta
raharesepti
rss-laiskan-yrittajan-markkinointi-podcast
rss-h-asselmoilanen
rss-rentotapaus
rss-rahamania
rss-inderes
rss-porssipodi
rss-hyvin-johdettu
rss-tyoelaman-timantteja
rss-bisneksen-pehmea-puoli
rss-tyoelama-360