5 fokusaluetta suojata omaa asuntosijoitustoimintaa pitkittyvää kustannusten nousua vastaan - Tiistaiaudio #259

5 fokusaluetta suojata omaa asuntosijoitustoimintaa pitkittyvää kustannusten nousua vastaan - Tiistaiaudio #259

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan alennuskoodilla "KOTIMATKA" saat 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta.

Kun on kuukaudesta toiseen lukenut uutisia siitä, kuinka inflaation huippu on käsillä, joutuu välillä miettimään sitä, onkohan se hetki oikeasti jo lähellä vai jatkuuko uutisointi kuukaudesta toiseen.

Parempi välillä pohtia sellaistakin vaihtoehtoa, että huikeita tuottavuusinvestointeja ei ole tulossa ja poliitikot jatkavat vastuutonta julkisen talouden tuhoamismatkaansa "toisten rahaa on" -mentaliteetitillä seuraavatkin vuodet.

Valtaosa asuntosijoittajista on lyhentänyt lainojaan lyhennysohjelmien mukaisesti. Monella on salkussa uudisasuntoja, joiden taloyhtiölainat jo lyhenevät. Velkaantuminen pienenee. Oman pääoman osuus on kasvanut. Nimellisten markkinahintojen kääntyessä aikanaan taas nousuun, jälleenrahoitusmahdollisuudet taas palautuvat.

Näitä odotellessa pitää edelleen valmistautua puolustamaan kuukausittaisia kassavirtoja.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, vuokra-asuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan ja hoitaa asuntoon liittyvät käytännön asiat. Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa edullisesti 12 kuukauden vuokratakuulla. Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista ja tehokasta isännöintiä, jolla pystytään nostamaan taloyhtiöiden arvoa. Lisätietoa asuntopehtoori.fi

Lue Asuntopehtoorin viikottain ilmestyvää Blogia - Uusi toimitusjohtaja - Vau!

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

"Kuka tahansa voi olla vuokranantaja – kuka tahansa voi asua vuokralla.

Asuntosijoittajan tai sellaiseksi aikovan mielessä liikkuu monia kysymyksiä. Miten tunnistaa hyvä sijoituskohde? Miten onnistua vuokralaisvalinnassa? Mitä vuokrasopimukseen tulee kirjata? Mistä apua ongelmatilanteisiin?

Tietoa tarjoaa Suomen Vuokranantajat – hyvien vuokranantajien yhteisö, jonka jäsenenä vuokranantaminen on palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa.

Liity joukkoon: vuokranantajat.fi." - Tammikuussa 2023 yli 400 liittyi!

Sammakkoja pussaamalla alle markkinahintainen kauppa Sakari Rokkanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #235

Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssi. Kokeneiden asuntosijoittajien Harri Hurun ja Niina Huhtalan verkkokurssi kurssin nettisivuilta.

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan alennuskoodilla "KOTIMATKA" saat 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta. E-kirja löytyy ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä.

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan 8. luku – Verosuunnittelu osana lumipalloefektiä – Tiistaiaudio #252

Jaksot(571)

336. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 14

336. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 14

Onnea 25-vuotiaat Suomen Vuokranantajat. Kiitos Asuntopehtoori, If, Flatco, Pankkiarvio.fi, Naapurikodit ja Vuokraovi. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinusta...

6 Joulu 20241h 31min

335. Asuntoyrittämisen sarjaprojekteja Rose ja Ville

335. Asuntoyrittämisen sarjaprojekteja Rose ja Ville

Kiitos Asuntosalkunrakentaja.fi, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Pankkiarvio.fi, Naapurikodit ja Treco. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja...

29 Marras 20241h 25min

334. Vuokrauksen monitoimiyrittäjä Katja Meriläinen Osa 2

334. Vuokrauksen monitoimiyrittäjä Katja Meriläinen Osa 2

Kiitos OVV, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraat...

22 Marras 20241h 25min

333. Vuokrauksen monitoimiyrittäjä Katja Meriläinen Osa 1

333. Vuokrauksen monitoimiyrittäjä Katja Meriläinen Osa 1

Kiitos Sijoitusasunnot.com, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Treco, Vuokraovi, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako fli...

15 Marras 202458min

332. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 13

332. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 13

Kiitos Asuntopehtoori, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksi...

8 Marras 20241h 5min

331. Sijoitusasuntoja, konsultointia ja arvoa taloyhtiöille Jani Kiistala

331. Sijoitusasuntoja, konsultointia ja arvoa taloyhtiöille Jani Kiistala

Kiitos OVV, Asuntosalkunrakentaja.fi, If, Flatco, Vuokraovi, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemu...

1 Marras 20241h 23min

330. Vaikeuksien selättäjä Annika Kajan Osa 2

330. Vaikeuksien selättäjä Annika Kajan Osa 2

Kiitos Sijoitusasunnot.com, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Treco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja? Opp...

25 Loka 202447min

329. Vaikeuksien selättäjä Annika Kajan Osa 1

329. Vaikeuksien selättäjä Annika Kajan Osa 1

Kiitos Asuntopehtoori, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Vuokraovi, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja? Oppi...

18 Loka 202443min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
hyva-paha-johtaminen
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
inderespodi
rahapuhetta
rss-lahtijat
herrasmieshakkerit
rss-sisalto-kuntoon
taloudellinen-mielenrauha
rss-sami-miettinen-neuvottelija
pomojen-suusta
yrittaja
seminuoret-sijoittajat
rss-porssipuhetta
rss-laakispodi
rss-doulapodi