Saari-Kämä: Pitkä kylä Rovaniemen ja Ranuan puolivälissä

Saari-Kämä: Pitkä kylä Rovaniemen ja Ranuan puolivälissä

Suurin osa Saari‑Kämän kiinteistöistä on rakennettu 1960-luvun alkupuolella asutustiloina, joilla ei enää kuitenkaan harjoiteta maataloutta.

Noin 60 asukkaan Saari-Kämä on rakentunut Ranuantien varteen muutaman kilometrin matkalle. Kylässä ei ole kylätaloa, koulua, tarhaa, postia, kauppaa tai muita virallisia palveluja. Ostoksilla käydään Rovaniemellä ja Ranualla.

Viimeisen vuosikymmenten aikana väkimäärä on laskenut, kun nuoret ovat muuttaneet muualle – alle 18-vuotiaita kylässä on alle kymmenen. Vapaa-ajan asukkaat tuovat piristystä kylän arkeen.

Aina Valmis Kyläradio ry on vuonna 2020 Saari-Kämässä perustettu yhdistys, jonka idea on yksinkertainen: sähkökatkon sattuessa tai kännykkäverkon kaatuessa kyläläisillä on mahdollisuus pitää yhteyttä toisiinsa tavallisten käsiradiopuhelinten avulla. Yhdistys haluaa näin varmistaa, että tiedonkulku toimii ja kylien arki pysyy turvallisena myös poikkeustilanteissa.

Kylällä toimii myös talkoovoimin pyöritettävä Kilvenaavanvesiyhtymä, jonka ansiosta kyläläiset saavat vetensä edullisesti.

Saari‑Kämä, Narkaus ja Siika‑Kämä ovat olleet aina tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Narkauksen koulurakennus toimii kylien yhdistäjänä edelleen, vaikka koulutoiminta on siellä jo lakannut. Lähin toimiva koulu sijaitsee tällä hetkellä 20 kilometrin päässä Kivitaipaleessa.

Saari‑Kämän luonnonympäristö – metsät, vesistöt jamonipuolinen luonto – on kylän sydän. Metsästys, marjastus ja kalastus ovat merkittäviä yhteisöllisiä ja vapaa-ajan toimintamuotoja. Osa talouksista ansaitsee lisätuloa metsätaloudesta.

Haastateltava: Jarmo Saarijärvi

Toteutus: Juha Mäntykenttä (elokuu 2025)

Kuvateksti: Radioamatööri ja kyläaktiivi Jarmo Saarijärvi

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(45)

Porokari: Lohta odotetaan takaisin

Porokari: Lohta odotetaan takaisin

Porokariin päästään, kun ajetaan Rovaniemeltä Kittilää kohti hieman yli 80 kilometriä. Kylällä asui vuoden 2023 lopussa 41 asukasta. Porokarin kylä muodostui omaksi kyläkseen Maijasen kylästä sotien j...

22 Kesä 21min

Vaarala: Rauhan tyyssija, kylä joka sai muuttamaan takaisin

Vaarala: Rauhan tyyssija, kylä joka sai muuttamaan takaisin

Kun vaatekaappien lisäksi ostettiinkin koko talo.Paluumuuttaja Leena Honkala rakastaa Vaaralaa, kylää joka on lähellä kaupunkia. Joella on paras paikka rentoutua töiden jälkeen. Ja kylällä asuu yhä la...

15 Kesä 17min

Nivankylä: Aktiivinen kylä lähellä kaupunkia

Nivankylä: Aktiivinen kylä lähellä kaupunkia

Nivankylä sijaitsee Rovaniemen kaupunkialueen kupeessa kymmenen kilometriä Rovaniemeltä Kittilän suuntaan. Kylää on molemmilla puolilla Ounasjokea. Länsipuolella kylää sijaitsevat kyläkoulu ja kyläkou...

8 Kesä 27min

Sonka: Sydämellisten ihmisten kylä järven ympärillä

Sonka: Sydämellisten ihmisten kylä järven ympärillä

Songan kylä sijaitsee kantatien 83 eli Pellontien varrella. Siellä asui vuoden 2023 tilastojen mukaan 190 ihmistä. Koulu lopetti toimintansa jo 90-luvulla eikä kauppaakaan enää kylältä löydy. Kaupan p...

1 Kesä 25min

Tiainen: Perinteinen poronhoito ja porotilamatkailu tukevat toisiaan

Tiainen: Perinteinen poronhoito ja porotilamatkailu tukevat toisiaan

Miia Ylinampa asuu lapsuutensa maisemissa Raudanjoen ”toisella rannalla”, siellä, minne kuljetaan Miian ukin ja isän 1970-luvulla rakentamaa riippusiltaa pitkin.Poro määrittelee Miian ja hänen perheen...

24 Touko 35min

Siika-Kämä: Matkailu on suuri mahdollisuus

Siika-Kämä: Matkailu on suuri mahdollisuus

Rovaniemen keskustasta päästään Siika-Kämän kylään, kun ensin ajetaan 50 kilometriä Ranuan suuntaan ja sitten matkataan hiekkatietä itään reilu 13 kilometriä.  Suuri osa kylätien varrella sijaitsevist...

18 Touko 25min

Oikarainen: Yhteisissä tapahtumissa näkee vanhoja tuttuja

Oikarainen: Yhteisissä tapahtumissa näkee vanhoja tuttuja

Maatalousyrittäjät Satu ja Juho Koivula ovat vuoden 2025 Yläkemijoen palkitut kyläaktiivit.He kertovat Oikaraisen kylän tapahtumista ennen ja nyt.Marjetan tori, hiihtokilpailut, venetsialaiset, Kemilä...

11 Touko 17min

Tapionkylä: Elävä kylä Ounasjoen varrella

Tapionkylä: Elävä kylä Ounasjoen varrella

Tapionkylä on noin 12 kilometrin pituinen kylä, joka sijaitsee Ounasjoen molemmin puolin, 30 kilometrin päässä Rovaniemeltä Kittilän suuntaan. Tapionkylään kuuluvat myös järvikylät Tuhnaja ja Kuoksajä...

4 Touko 26min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
i-dont-like-mondays
siita-on-vaikea-puhua
hupiklubi
sita
antin-palautepalvelu
poks
ihme-ja-kumma
kaksi-aitia
uutiscast
mamma-mia
kolme-kaannekohtaa
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
yopuolen-tarinoita-2
rss-palmujen-varjoissa
rss-haudattu
kummitusjuttuja
aikalisa
meidan-pitais-puhua