Millainen talouspolitiikka turvaa hyvinvointivaltion?
Tiedekulma podcast9 Maalis 2023

Millainen talouspolitiikka turvaa hyvinvointivaltion?

Viimeiset vuodet taloutta ovat piinanneet globaalit kriisit, joiden hoitoon liittyvät tukitoimet ovat kasvattaneet valtion menoja. Arvaamaton maailmantilanne ja ympäristökriisiin vastaaminen ovat lisänneet valtioiden roolia taloudessa. Toisaalta Suomen julkinen talous on ollut jo pitkään alijäämäinen. Tulevalta hallitukselta on peräänkuulutettu pikaisia suunnitelmia julkisen talouden sopeuttamiseksi. Mitä vaalien talouskeskusteluissa on jäänyt sanomatta? Onko Suomella suuri velkaongelma? Millaisella talouspolitiikalla ja teoilla suomalainen hyvinvointiyhteiskunta turvataan myös tulevaisuudessa? Miten maailmantalous vaikuttaa Suomeen? Vaikuttavaa talouspolitiikkaa ja vaalien talouskeskustelua ovat analysoimassa makrotaloustieteen professori Niku Määttänen, Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum ja väitöskirjatutkija Antti Ronkainen. Keskustelun juontaa Helsingin Sanomien toimittaja Robert Sundman. Keskustelu on osa Helsingin yliopiston ja Helsingin Sanomien järjestämää Pinnalla-ohjelmasarjaa, jossa käsitellään kevään eduskuntavaalien kynnyksellä suomalaiseen yhteiskunnan suuria murroksia ja kohtalonkysymyksiä. Podcast on nauhoitettu Köyhtyykö Suomi? -tapahtumassa Tiedekulmassa 8.3.2023. Katso podcast tekstitettynä videona Youtubessa: https://youtu.be/G0R5_YrpFL0

Jaksot(185)

Miten Suomen luonto sopeutuu muuttuvaan ilmastoon? | Aleksi Lehikoinen & Maria Hällfors

Miten Suomen luonto sopeutuu muuttuvaan ilmastoon? | Aleksi Lehikoinen & Maria Hällfors

Ilmaston lämpenemisen vauhti on niin kova, että eliölajeilla on vaikeuksia pysyä ympäristön muutosten perässä. Millaisia murroksia Suomen luonnossa on jo tapahtunut ja mitä selviytymiskeinoja eri laje...

19 Joulu 202427min

Miten Suomen talous voi juuri nyt?

Miten Suomen talous voi juuri nyt?

Suomen bruttokansantuotteen kasvu on hyytynyt, julkinen velka kasvaa, tuottavuuden kehitys laahaa ja palveluista leikataan. Miten taloustieteilijät analysoivat näitä kehityskulkuja Suomen taloudessa? ...

5 Joulu 20241h 11min

Lepakkoilta – Mitä tiedämme Suomen lepakoiden jännittävästä elämästä?

Lepakkoilta – Mitä tiedämme Suomen lepakoiden jännittävästä elämästä?

Mitä uusin tutkimustieto kertoo Suomen lepakoista? Kuinka nahkasiipiset hyönteissyöjät selviytyvät pohjoisen kylmässä talvessa? Ylen luontotoimittaja Minna Pyykön jututettavina ovat lepakkoasiantun...

29 Marras 20241h 40min

Ruokapulaa, konflikteja, muuttoliikkeitä – miten ilmastonmuutos vaikuttaa turvallisuuteen?

Ruokapulaa, konflikteja, muuttoliikkeitä – miten ilmastonmuutos vaikuttaa turvallisuuteen?

Muutokset ympäristössä vaikuttavat myös yhteiskuntiin. Etenevä ilmastonmuutos voi heikentää ruokaturvaa ja lisätä levottomuuksia ja konflikteja ympäri maailmaa. Millaisiin erilaisiin turvallisuusuhkii...

21 Marras 20241h

Miten maapallon käy?

Miten maapallon käy?

Maapallon keskilämpötila jatkaa nousuaan ja kriittinen 1,5 asteen rajapyykki on ylittymässä lähivuosina. Lämpeneminen saattaa aiheuttaa arvaamattomia ketjureaktioita ympäristössämme. Mihin kaikkeen...

14 Marras 202457min

Mitä väliä on luonto- ja ilmastokokouksilla?

Mitä väliä on luonto- ja ilmastokokouksilla?

Kansainväliset luonto- ja ilmastokokoukset ovat massiivisia tapahtumia, joilla on haastava tehtävä: saada maailman maat toimimaan yhdessä ympäristökriisien pysäyttämiseksi. Mikä on kokousten realistin...

8 Marras 20241h 5min

Vaa'ankieliosavaltiot, äänestäjäryhmät, vaalijärjestelmä – Mikä ratkaisee USA:n presidentinvaalit?

Vaa'ankieliosavaltiot, äänestäjäryhmät, vaalijärjestelmä – Mikä ratkaisee USA:n presidentinvaalit?

Marraskuun 5. päivä amerikkalaiset ratkaisevat, kummasta tulee Yhdysvaltojen seuraava presidentti, demokraattien Kamala Harrisista vai republikaanien Donald Trumpista. Vaikka valitsijamiehistä äänest...

30 Loka 202459min

Miten Yhdysvaltojen vaalitulos vaikuttaa Suomessa ja maailmalla?

Miten Yhdysvaltojen vaalitulos vaikuttaa Suomessa ja maailmalla?

Maailmanpolitiikkaa uhkaa epäjärjestys, ja Yhdysvalloilta peräänkuulutetaan isoa roolia globaalien kriisien ja konfliktien keskellä. Kauppasodat ja teknologiakilpailu heijastuvat talouteen kaikkialla ...

24 Loka 20241h 1min

Suosittua kategoriassa Tiede

rss-poliisin-mieli
tiedekulma-podcast
rss-mita-tulisi-tietaa
docemilia
rss-luontopodi-samuel-glassar-tutkii-luonnon-ihmeita
rss-duodecim-lehti
utelias-mieli
radio-antro
filocast-filosofian-perusteet
rss-astetta-parempi-elama-podcast
rss-lapsuuden-rakentajat-podcast
rss-lihavuudesta-podcast
rss-sosiopodi