Rasistin pöytätavat ja pikkuporvarillinen performanssi

Rasistin pöytätavat ja pikkuporvarillinen performanssi

Aloitetaan siitä, että yksikään hallituksenrasismikeskustelu tähän mennessä ei ole koskenut rasismia itsessään. Sen sijaankyse on ollut pikkuporvarillisesta performanssista, jossa perussuomalaisilta eivaadita mitään muuta, kuin tyylimokien korjaamista, löytäisittekö te kentieshieman sivistyneemmän tavan ilmaista ihmisvihaanne? Samalla me kaikkitiedetään, että puolueen keskeisin polttovoima on edelleen rasistisenvastakkainasettelun leitsominen maahanmuuttajien ja suomalaisten työntekijöidenvälillä – yhtä lailla kuin me tiedetään, että Valtiovarainministeri RiikkaPurraa ohjaavat ihan samat motiivit, jotka saivat aikoinaan nimimerkki ”riikan”kirjoittelemaan 160 000 merkin verran rasistista shaibaa Halla-AhonScripta blogin kommenttiosioon.

Siksi tätä viimeisintä Keskisarjan performanssia on niinraastava seurata. Se on väsynyttä provoilua, jota politiikan toimittajatlehdistössä ovat mananneet esille viimeisen puoli vuotta ”perussuomalaistenprofiilin nostona.” Ja profiilin nostamisenakin tämä näyttäisi olevan lähinnätoissijainen keino sen jälkeen, kun Rantanen ja Purra eivät kovistayrityksistään onnistuneet tekemään burkakiellon ajamisesta uuttayhteiskunnallisen keskustelun polttopistettä

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(37)

Garden Helsinki vs. aamupala: Pääseekö toinen kuin koira veräjästä?

Garden Helsinki vs. aamupala: Pääseekö toinen kuin koira veräjästä?

Orpo vakuutteli medialle, kansalle ja eduskunnalle, että Garden Helsingille myönnetty tuki oli ehdollinen ja että mitään rahaa ei annettaisi ennen kuin ehdot täyttyvät. Oikeuskanslerin selvityksen per...

16 Syys 7min

Tampereella ihmisiä pahoinpidellyt äärioikeistoliike saapuu Helsinkiin

Tampereella ihmisiä pahoinpidellyt äärioikeistoliike saapuu Helsinkiin

Sinimusta Liike järjestää Helsingissä mielenosoituksen, kaupungin asukkaat puolestaan järjestävät vastamielenosoituksen

2 Syys 5min

Miksi VALEHDELLA asiasta mihin ei itsekään usko?

Miksi VALEHDELLA asiasta mihin ei itsekään usko?

Äärioikeisto on taitava pitämään rintaman yhteisenä ja rivit tiiviinä, kun kyse on heidän maailmankuvaansa tukevien valheiden puolustamisesta – tätä olemme saaneet todistaa koko Trumpin toisen kauden ...

19 Elo 9min

Euroopan heikoin lenkki

Euroopan heikoin lenkki

Yllättyikö kukaan Perussuomalaisten reaktiota, kun Ceutan rajakriisi alkoi? Puoluehan on odottanut kuumeisesti jotain tällaista tapahtuvan ja nyt kun kuvat raja-aitaa ylittävistä siirtolaisista täytti...

18 Elo 6min

"Mut kaadettiin maahan ja alettiin potkiin" - näin natsien joukkopahoinpitelyn uhri kertoo tapahtuneesta

"Mut kaadettiin maahan ja alettiin potkiin" - näin natsien joukkopahoinpitelyn uhri kertoo tapahtuneesta

Äärioikeistolainen väkivalta ja uhkailu Suomessa on lisääntynytja raa’istunut viime vuosien aikana hälyttävään tahtiin.Meidän täytyy puuttua tähän uusnatsistisen väkivallankasvuun, eikä se onnistu enn...

22 Heinä 20min

Kokoomus huijaa kansaa minkä kerkiää, koska seuraamuksia ei tule

Kokoomus huijaa kansaa minkä kerkiää, koska seuraamuksia ei tule

Olisko Orpon aika erota?

8 Heinä 7min

Pahoinvointi ja huono-osaisuus räjähtivät käsiin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vahtivuorolla

Pahoinvointi ja huono-osaisuus räjähtivät käsiin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vahtivuorolla

Keskityn tällä kanavalla yleensä yhteen aiheeseen per jakso, mutta koska mä oon nyt täällä luonnon keskellä, niin ajattelin, että ehkä on taas aika astua vähän taaemmaksi ja katsoa isompaa kuvaa – kat...

24 Kesä 10min

Kun TAMPERE päätti sanoa EI fasistisille liikkeille

Kun TAMPERE päätti sanoa EI fasistisille liikkeille

Tämä mielenosoitus oli kuin vastakohta Vappuna järjestetylle Sinimustan Liikkeen ankealle marssille, jonka osallistujia näytti kiinnostavan pääasiassa natsitervehdysten tekeminen ja ihmisten uhkailu v...

10 Kesä 11min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
siita-on-vaikea-puhua
hupiklubi
i-dont-like-mondays
uutiscast
poks
download
sita
antin-palautepalvelu
seitseman
vallattomat
mamma-mia
rss-murhan-anatomia
kaksi-aitia
yopuolen-tarinoita-2
kolme-kaannekohtaa
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
aikalisa
rss-palmujen-varjoissa
kummitusjuttuja