Suomalainen menee aina tähän vipuun - miten me ei opita kerrasta?
Kriittinen Uusinta30 Syys 2025

Suomalainen menee aina tähän vipuun - miten me ei opita kerrasta?

Käännetään velkalaiva, lisätään työllisiä vähintään 100 000:lla ja tehdään Suomesta puhtaan energian suurvalta. Lisätään hyvinvointia ja vähennetään syrjäytymistä.Näillä lupauksilla Kokoomus nousi pääministeripuolueeksi viime vaaleissa ja nyt kun hallitus on n. puolessa välissä taivaltaan herää vain yksi kysymys:Miten me äänestetään kerta toisensa jälkeen valtaan puolue, joka järjestäen pettää kaikki keskeiset vaalilupauksensa? Hallituksen kannattajat tietenkin osoittavat syyttävällä sormella edellistä hallitusta, mutta edellisen hallituksen perintönä Suomen työllisyys oli korkeimmalla tasolla kolmeen vuosikymmeneen – se paitsi saavutti työllisyyslupauksensa, myös ylitti ne kirkkaasti huolimatta siitä, että mediassa oppositio ja useat ekonomistit pitivät niitä täysin epärealistisina ja vannoivat miten vain oikeistolainen leikkauspolitiikka voi pelastaa Suomen perikadolta.Ei tarvittu kuin kaksi vuotta tätä oikeistolaista talousosaamista ja Suomessa on nyt EU:n toiseksi korkein työttömyys velkasuhteen jatkaessa kasvamistaan. Silti hallituksen epäonnistumiset saavat osakseen vähemmän kritiikkiä kuin edellisen hallituksen onnistumiset.Hallitusta ei voi puolustella vetoamalla suhdanteisiin tai Venäjän hyökkäyssotaan, koska silloin me näkisimme vastaavaa kehitystä myös muissa verrokkimaissa. EU:ssa työllisyys on kuitenkin ennätyskorkealla ja työttömyys ennätyksellisen matalaa. Suomi kulkee aivan omaa polkuaan ja päinvastaiseen suuntaan – onko tämä vihdoin se peräänkuulutettu Suomen tie?#suomi #suomiyoutube #finland

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(37)

Garden Helsinki vs. aamupala: Pääseekö toinen kuin koira veräjästä?

Garden Helsinki vs. aamupala: Pääseekö toinen kuin koira veräjästä?

Orpo vakuutteli medialle, kansalle ja eduskunnalle, että Garden Helsingille myönnetty tuki oli ehdollinen ja että mitään rahaa ei annettaisi ennen kuin ehdot täyttyvät. Oikeuskanslerin selvityksen per...

16 Syys 7min

Tampereella ihmisiä pahoinpidellyt äärioikeistoliike saapuu Helsinkiin

Tampereella ihmisiä pahoinpidellyt äärioikeistoliike saapuu Helsinkiin

Sinimusta Liike järjestää Helsingissä mielenosoituksen, kaupungin asukkaat puolestaan järjestävät vastamielenosoituksen

2 Syys 5min

Miksi VALEHDELLA asiasta mihin ei itsekään usko?

Miksi VALEHDELLA asiasta mihin ei itsekään usko?

Äärioikeisto on taitava pitämään rintaman yhteisenä ja rivit tiiviinä, kun kyse on heidän maailmankuvaansa tukevien valheiden puolustamisesta – tätä olemme saaneet todistaa koko Trumpin toisen kauden ...

19 Elo 9min

Euroopan heikoin lenkki

Euroopan heikoin lenkki

Yllättyikö kukaan Perussuomalaisten reaktiota, kun Ceutan rajakriisi alkoi? Puoluehan on odottanut kuumeisesti jotain tällaista tapahtuvan ja nyt kun kuvat raja-aitaa ylittävistä siirtolaisista täytti...

18 Elo 6min

"Mut kaadettiin maahan ja alettiin potkiin" - näin natsien joukkopahoinpitelyn uhri kertoo tapahtuneesta

"Mut kaadettiin maahan ja alettiin potkiin" - näin natsien joukkopahoinpitelyn uhri kertoo tapahtuneesta

Äärioikeistolainen väkivalta ja uhkailu Suomessa on lisääntynytja raa’istunut viime vuosien aikana hälyttävään tahtiin.Meidän täytyy puuttua tähän uusnatsistisen väkivallankasvuun, eikä se onnistu enn...

22 Heinä 20min

Kokoomus huijaa kansaa minkä kerkiää, koska seuraamuksia ei tule

Kokoomus huijaa kansaa minkä kerkiää, koska seuraamuksia ei tule

Olisko Orpon aika erota?

8 Heinä 7min

Pahoinvointi ja huono-osaisuus räjähtivät käsiin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vahtivuorolla

Pahoinvointi ja huono-osaisuus räjähtivät käsiin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vahtivuorolla

Keskityn tällä kanavalla yleensä yhteen aiheeseen per jakso, mutta koska mä oon nyt täällä luonnon keskellä, niin ajattelin, että ehkä on taas aika astua vähän taaemmaksi ja katsoa isompaa kuvaa – kat...

24 Kesä 10min

Kun TAMPERE päätti sanoa EI fasistisille liikkeille

Kun TAMPERE päätti sanoa EI fasistisille liikkeille

Tämä mielenosoitus oli kuin vastakohta Vappuna järjestetylle Sinimustan Liikkeen ankealle marssille, jonka osallistujia näytti kiinnostavan pääasiassa natsitervehdysten tekeminen ja ihmisten uhkailu v...

10 Kesä 11min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
siita-on-vaikea-puhua
hupiklubi
i-dont-like-mondays
uutiscast
poks
download
sita
antin-palautepalvelu
seitseman
vallattomat
mamma-mia
rss-murhan-anatomia
kaksi-aitia
yopuolen-tarinoita-2
kolme-kaannekohtaa
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
aikalisa
rss-palmujen-varjoissa
kummitusjuttuja