119. Ovatko odotuksemme työelämälle utopiaa? Vieraana Anna Aarnisalo.

119. Ovatko odotuksemme työelämälle utopiaa? Vieraana Anna Aarnisalo.

Kaupallinen yhteistyö: Sympa

Oletko joskus huomannut työelämässä, että joku ei toiminut odottamallasi tavalla? Tai eikö oma toimintasi ole vastannut jonkun toisen odotuksia?

Teemme työtä erilaisten ihmisten kanssa organisaation yhteisten tavoitteiden eteen. Meillä on erilaisia tehtäviä, vastuita ja rooleja. Meihin kohdistuu niihin liittyen myös erilaisia odotuksia. Meillä on myös odotuksia johtamiselle sekä esihenkilön ja työnantajan toiminnalle.

Työhön kuuluu myös erilaisia vuorovaikutustilanteita. Niissäkin meidän usein odotetaan toimivan tietyllä tavalla.

Mutta ovatko odotuksemme ja oletuksemme näistä aina realistisia, oikeutettuja? Vai ovatko ne kenties utopistisia, pilvilinnojen tavoittelua?

Tai ovatko ne yhteneviä ja jaettuja työkaveriemme tai esihenkilön kanssa? Olemmehan erilaisia ja inhimillisen erehtyviä - työroolistamme ja asemastamme riippumatta.

Tämän jakson aiheena ovat yleiset työelämän erilaiset utopistiset ja realistiset odotukset.

Psykologi Nina Lyytisen vieraana on Anna Aarnisalo. Hän on henkilöstöjohtaja Sympalla ja intohimoinen paremman johtamisen ja työkulttuurin puolestapuhuja.

Nina ja Anna keskustelevat mm. seuraavista teemoista:

- Millaisia epärealistisia odotuksia työelämässa on - ja mitkä olisivat realistisempia odotuksia?

- Miten voimme niiden avulla rakentaa parempaa työelämää, työyhteisöjä ja toimia paremmin yhteisten tavoitteiden eteen?

Lisätietoja:

Anna Aarnisalo on henkilöstöjohtaja Sympalla ja intohimoinen paremman johtamisen ja työkulttuurin puolesta puhuja.

Anna Aarnisalo LinkedIn:ssa.

Sympan esittely:

Sympa on kehitetty, jotta ihmiset saisivat loistaa työssään. Järjestelmämme kokoaa yrityksen kaiken HR-tiedon yhteen paikkaan ja auttaa hyödyntämään dataa päätöksenteon tukena sekä ennen kaikkea rajaamaan pakolliset henkilöstöhallinnon rutiinitehtävät minimiin.

Asiakastyytyväisyyslukumme ovat Euroopan HR-teknologiayritysten huippua, ja olemme Pohjoismaiden nopeimmin kasvavia HR-taloja. Yli 1000 organisaatiota eri puolilla maailmaa luottaa Sympan turvallisena ja toimivana henkilöstötoimintojen tukipilarina.

Vaikka olemme kasvaneet kansainväliseksi yhtiöksi, toimintamme perusta ei ole muuttunut – henkilöstöhallinto tulee aina olemaan työtä, ihmiseltä ihmiselle.

Lua lisää Sympan blogista https://www.sympa.com/fi/blogi

PS:
Jos sattumoisin olet kiinnostunut manipulaation psykologiasta, niin kannattaa kuunnella Nina Lyytisen Ylelle toimittama ja juontama podcast-sarja: Näin minua manipuloidaan.

Löydät sen hakemalla Yle Areenasta tai klikkaamalla tästä Yle Areenaan.

-----

Haluatko antaa palautetta? Vinkata aiheita tai vieraita? Tee se täällä: psykopodiaa.fi/palaute tai suoraan Spotify-sovelluksessa, jos tätä sitä kautta kuuntelet.

Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa missä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!

Seuraa Psykopodiaa myös somessa:

Facebookissa @Psykopodiaa

Instragramissa @Psykopodiaa

Nina Lyytinen Twitterissa: @LyytinenNina

Nina Lyytinen LinkedIn:ssa: @LyytinenNina

Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: http://psykopodiaa.fi

Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: https://ninalyytinen.fi

Jaksot(214)

168. Yksinäisyys - kaipuu yhteyteen. Vieraana Niina Junttila.

168. Yksinäisyys - kaipuu yhteyteen. Vieraana Niina Junttila.

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Punainen Risti.Yksinäisyys on tunne siitä, että kaipaa jotakin muuta kuin mitä sillä hetkellä on. Se on usein kipeä kokemus ja eroaa selvästi halusta olla yksin. Yksinäis...

23 Joulu 202433min

167. Epäasiallinen käytös työpaikalla. Vieraina Marja-Liisa Manka ja Marjut Manka.

167. Epäasiallinen käytös työpaikalla. Vieraina Marja-Liisa Manka ja Marjut Manka.

Kaupallinen yhteistyö: JHL.Epäasiallinen käytös heikentää työilmapiiriä ja kuormittaa työntekijöitä. Sen ehkäiseminen ja siihen puuttuminen on jokaisen vastuulla. Psykologi Nina Lyytisen asiantuntijav...

16 Joulu 202453min

166. Sote-alan muutokset ja työntekijöiden hyvinvointi. Vieraana Virpi Fagerström.

166. Sote-alan muutokset ja työntekijöiden hyvinvointi. Vieraana Virpi Fagerström.

Kaupallinen yhteistyö: TSR:n rahoittama Valitse ilo ja innostus -hanke.Sote-ala on viime vuosina kokenut merkittäviä muutoksia, kuten siirtymisen hyvinvointialueille, työn tehostamisen, digitalisaatio...

9 Joulu 202433min

165. Mielenrauhasta. Vieraana Maaret Kallio.

165. Mielenrauhasta. Vieraana Maaret Kallio.

Mielenrauha on pyrkimystä rauhalliseen mieleen ja toisaalta sisäiseen rauhaan. Mielenrauha on kykyä olla läsnä erilaisten tunteiden ja kokemusten kanssa. Sisäinen rauha syntyy, kun vaikeita tunteita e...

25 Marras 202446min

164. Koetko itsesi ulkopuoliseksi? Vieraana Emilia Kujala.

164. Koetko itsesi ulkopuoliseksi? Vieraana Emilia Kujala.

Oletko joskus tuntenut, ettet kuulu joukkoon? Että kukaan ei oikein näe tai ymmärrä sinua? Ulkopuolisuuden tunne voi olla kipeä ja raskas kokemus, joka luo syvän kaipuun yhteyteen ja ymmärrykseen. Nyk...

18 Marras 202442min

163. Rajoittavat roolit vs roolivapaus? Vieraana Maarit Lassander.

163. Rajoittavat roolit vs roolivapaus? Vieraana Maarit Lassander.

Roolit ovat meille tärkeitä. Roolit voivat toimia suojanamme ja auttaa meitä sopeutumaan. Roolit voivat myös tuntua mukavilta, kuin hyvin istuva vaate, johon on helppo sujahtaa ja jossa on turvallista...

4 Marras 202436min

162. Lasten ja nuorten mielenterveys. Vieraina Olavi Sydänmaanlakka ja Mia Mountraki.

162. Lasten ja nuorten mielenterveys. Vieraina Olavi Sydänmaanlakka ja Mia Mountraki.

Kaupallinen yhteistyö: JHL.Nuorten hyvinvointi on ajankohtainen ja tärkeä kysymys. Yhteiskunnan ja vanhempien tuki voi vahvistaa nuorten minäkuvaa ja auttaa ehkäisemään pahoinvointia. Myönteisten koke...

21 Loka 202444min

161. Ekaa kertaa pomona? Roolimuutos esihenkilöksi. Vieraina Henna Hakulinen ja Tuukka Kostamo.

161. Ekaa kertaa pomona? Roolimuutos esihenkilöksi. Vieraina Henna Hakulinen ja Tuukka Kostamo.

Kaupallinen yhteistyö: Aalto EE.Siirtyminen asiantuntijasta ensimmäistä kertaa esihenkilöksi tarjoaa sekä haasteita että uusia mahdollisuuksia. Roolimuutoksessa on tärkeää kirkastaa oma toimenkuva ja ...

14 Loka 202446min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
rss-rahamania
pomojen-suusta
ostan-asuntoja-podcast
juristipodi
rss-myyntikoulu
rss-draivi
herrasmieshakkerit
rahapuhetta
sijoitusovi-podcast
rss-lahtijat
rss-seuraava-potilas
bakkari-tarinoita-tapahtumien-takahuoneista
rss-h-asselmoilanen
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-turha-edes-yrittaa