Näin väkivaltainen lapsuus muutti tavan johtaa ihmisiä | Marica Thorén

Näin väkivaltainen lapsuus muutti tavan johtaa ihmisiä | Marica Thorén

Kaikki oli valmiina. Tapahtumapaikka katsottuna, kumppanit mukana ja ennakkomaksu piti maksaa seuraavana päivänä. Sinä iltana he vetivät töpselin seinästä ja tunsivat itsensä huijareiksi. Muutama päivä myöhemmin korona sulki Suomen, ja juuri se peruttu päätös oli syy siihen, että firma on yhä olemassa.


Vieraana Marica Thorén, Markkinointikollektiivin toimitusjohtaja ja pitkän linjan media-alan tekijä. Mikael Hugg ja Saara Vehoniemi käyvät hänen kanssaan läpi, miksi investoinnin peruminen viime hetkellä voi olla yrityksen tärkein päätös, ja mitä siitä jäi käteen sen lisäksi että hetki tuntui hautajaisilta.


Marica kertoo myös hypystä Sanoman B2B-mediamyynnin kultaisesta häkistä pienempään palkkaan, ja siitä miksi hän kieltäytyi provikkajärjestelmästä pienemmässä firmassa. Puhumme työkulttuurista, jossa elämä on ensin ja työ vasta sitten, ja siitä miksi se ei sovi kaikille: vapaus ilman rajoja alkaa joillakin ahdistaa, ja vastuu on silti kannettava. Sivuamme myös yhtiön kirjattua linjausta siitä, ettei kusipäiden kanssa tehdä töitä, ja sitä miten kahdeksassa vuodessa on syntynyt yksi ainoa luottotappio.


Jakso käsittelee vaikeat aiheet suoraan. Marica puhuu lapsuudenkodin perheväkivallasta ja turvakodista, uupumuksesta ja masennuksesta, ja siitä miten nämä ovat muuttaneet hänen käsitystään siitä miten ihmistä johdetaan. Hän kertoo myös, mitä tapahtui kun asiakkaan toimitusjohtaja alkoi lähennellä nuorta myyntipäällikköä asiakastapahtumassa, miksi hiljaisuus tulkitaan helposti hyväksynnäksi, ja mitä seurasi kun hän lopulta kirjoitti tapauksesta kolumnin.


Lopuksi puhumme myynnin ja markkinoinnin arvostuksesta Suomessa, joka on hänen mukaansa pohjamudissa, ja siitä miksi kaksi ohimennen heitettyä palautetta sai hänet pukemaan ylleen ammattilaisen haarniskan vuosiksi.


Jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä:

👉 ⁠Suomen Yrittäjät⁠ | Suomen suurin yrittäjäyhteisö

👉 ⁠Kasvu Open⁠ | Kasvu Open on valtakunnan ykkössparraaja

👉 ⁠Growthland⁠ | Tuloshakuinen, moderni kasvumarkkinointitoimisto

👉 ⁠Kram | Jotta myynti voisi rakastaa markkinointia


Voit katsoa tämän ja muut Yritys ja Erehdys -podcastin jaksot sekä Spotifyssa että YouTubessa.


Ehdota vierasta tai hae sponsoriksi osoitteessa yritysjaerehdys.fi

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(55)

Voiko yrittäjänä menestyä ilman rahaa ja kokemusta? | Aatu Pulkkinen

Voiko yrittäjänä menestyä ilman rahaa ja kokemusta? | Aatu Pulkkinen

Yksi työntekijä lähti, toiselta putosivat tunnit ja uusi tekijä perui aloituksensa. Samalla viikolla kasvuyritys joutui soittamaan omille myyjilleen ja käskemään lopettaa myymisen. Tauko kesti noin vi...

30 Syys 1h 24min

Tehdäänkö Suomessa liian vähän töitä? | Aapo Mäki

Tehdäänkö Suomessa liian vähän töitä? | Aapo Mäki

Yksi väärä lomake, ja firmalle tärkeä julkinen kilpailutus oli hävitty ennen kuin sitä ehdittiin edes arvioida. Se oli ensimmäinen kerta, kun lomakkeen lähetti joku muu kuin toimitusjohtaja itse. Sama...

23 Syys 1h 32min

Tämä Suomen hyväntekeväisyysjärjestöissä on vialla | Ville Mäkilä

Tämä Suomen hyväntekeväisyysjärjestöissä on vialla | Ville Mäkilä

Kun kassassa oli enää pari tonnia, hän myi ainoan turvansa, kultaharkon, ja laittoi rahat firmaan, joka ei ollut kahdessa vuodessa tuottanut mitään. Exit oli tehty, rahat olivat tulleet tilille ja sur...

16 Syys 1h 25min

Näin kultalevyartistista tuli automyyjä | Tuomas Kauhanen

Näin kultalevyartistista tuli automyyjä | Tuomas Kauhanen

Jakson yhteistyökumppanit:Suomen YrittäjätSuomen Yrittäjät on yrittäjien oma järjestö, joka tekee edunvalvontaa yrittäjien puolesta ja tarjoaa jäsenilleen neuvontaa, koulutusta ja jäsenetuja. Jos yrit...

9 Syys 1h 39min

Näin rakensin 1500 meemiä ja kirjadiilin ilman kasvoja | Finanssiveli

Näin rakensin 1500 meemiä ja kirjadiilin ilman kasvoja | Finanssiveli

Jakson yhteistyökumppanitSuomen YrittäjätSuomen Yrittäjät on yrittäjien oma järjestö, joka tekee edunvalvontaa yrittäjien puolesta ja tarjoaa jäsenilleen neuvontaa, koulutusta ja jäsenetuja. Jos yritt...

2 Syys 1h 13min

Kuinka Porisuhdeneuvojan kaltainen ilmiö luodaan? | Kojun Heikki Oinonen

Kuinka Porisuhdeneuvojan kaltainen ilmiö luodaan? | Kojun Heikki Oinonen

Miten tehdään mainontaa, jota ihmiset eivät skippaa, vaan katsovat vapaaehtoisesti miljoonia kertoja?Tässä Yritys ja Erehdys podcastin jaksossa vieraana on Heikki Oinonen, Kojun perustaja ja vastaava ...

21 Elo 1h 35min

Näin saat juttusi lehteen ilman yhtään mediakontaktia | Taru Tammikallio

Näin saat juttusi lehteen ilman yhtään mediakontaktia | Taru Tammikallio

Suurin osa yrittäjistä luulee, että hyvä tuote riittää ja media löytää heidät kyllä itse. Se ei pidä paikkaansa. Tässä jaksossa avataan, miten oman jutun saa oikeasti lehteen ja mitä jokaisen aloittel...

1 Heinä 1h 10min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
rss-startup-ministerio
sijoituspodi
oppimisen-psykologia
rss-karon-grilli
rss-paasipodi
rss-lahtijat
rss-elama-jota-rakastat
rss-porssipuhetta
rss-kahavia-ja-markkinointia-podcast
inderespodi
rss-porssipodi
rss-10x-finland