40. Kaksosten vapaasynnytys alle tunnissa - Sandran tarina
ÄITIPODI28 Heinä 2023

40. Kaksosten vapaasynnytys alle tunnissa - Sandran tarina

Sandra on viiden lapsen äiti, eikä hän ole koskaan synnyttänyt sairaalassa. Kaksi ensimmäistä synnytystä olivat matkasynnytyksiä, eli vauvat syntyivät ambulanssissa matkalla sairaalaan. Sairaalaan oli matkaa 200 kilometriä.

Synnytykset olivat sinänsä ihan hyviä kokemuksia. Toisella kerralla Sandra osasi jo vähän valmistautuakin. Matkasynnytysten myötä Sandra ymmärsi, että pystyy synnyttämään yksin.

Kolmannessa raskaudessa Sandra koki neuvolakäynnit turhiksi ja alkoi tosissaan miettiä, missä haluaa synnyttää. Sandra totesi, että vauva saa syntyä kotiin.

Kotisynnytys oli ollut haaveena jo aiemmin, mutta nyt vasta Sandra ymmärsi, että voi myös vapaasynnyttää, paikkakunnalle kun ei ollut kotikätilöä saatavilla.

Kolmas vauva syntyi kotiin, Sandra oli yksin, kun vauva syntyi. Vauva oli virkeä ja rauhallinen, eikä itkenyt syntymän jälkeen. Isommat lapset haettiin paikalle. Kokemus oli aivan ihana verrattuna ambulanssisynnytyksiin.

Neljäs raskaus oli täysin vapaa neuvolaseurannasta. Raskaus oli ihanaa aikaa, kotona isompien lasten kanssa. Jossain vaiheessa raskautta Sandra ja hänen miehensä alkoivat epäillä kaksosraskautta. Vertaistukea saadakseen Sandra liittyi ⁠Vapaasynnytys Suomi -yhteisöön.⁠ Kaksosepäily ei muuttanut vapaasynnytyssuunnitelmia.

Ensimmäinen vauva syntyi uskomattoman nopeasti. Sandra ehti tuntea vain muutamia lieviä supistuksia ennen vauvan syntymää. Vauva syntyi täysin itsestään ilman ponnistamista. Toinen vauva syntyi muutamaa supistusta myöhemmin. Kaksoset syntyivät alle tunnissa. Päätös villistä raskaudesta ja vapaasta synnytyksestä oli paras ikinä!

Kiitos Sandra uskomattoman tarinasi jakamisesta.

Podcastin tunnusbiisi Jutta Halmetoja.

www.vapaasynnytyssuomi.fi

*** Seuraa Instagramissa @vapaasynnytyssuomi ***

Janoatko sinäkin naisten yhteisöä, jossa tulet kuulluksi ja ymmärretyksi, täysin omana itsenäsi? Tervetuloa Vapaasynnytys Suomi -nettiyhteisöön tietoisille naisille. Liity mukaan osoitteessa vapaasynnytyssuomi.fi/yhteiso. Olemme kiitollisia, kun juuri sinä haluat tulla osaksi tätä rakkaudellista naisten yhteisöä.

Haluatko jakaa tarinasi podcastissa? Täytä lomake osoitteessa www.vapaasynnytyssuomi.fi tai ota yhteyttä info@vapaasynnytyssuomi.fi.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(66)

68. Kotiäitiydestä - haastatteluni Naisten elämää -sarjassa

68. Kotiäitiydestä - haastatteluni Naisten elämää -sarjassa

Ihana haastatteluni Miia Nissisen Naisten elämää -juttusarjassa, jossa jaan matkastani kotiäidiksi. Kerron myös lapsuuden käsityksistä äitiydestä, naiseudesta, joita sävyttivät vahvasti feminismi. Jaa...

18 Syys 45min

67. Vauvan unesta ja lasten kasvatuksesta - vieraana KM Riikka Krogerus

67. Vauvan unesta ja lasten kasvatuksesta - vieraana KM Riikka Krogerus

Tänään Vapaasynnytys Suomi -podcastissa vieraana ihana ystäväni Riikka, luova sielu, kasvatustieteiden maisteri, kahden pojan äiti, eskariope, uniohjaaja sekä imetysohjaaja, jonka kanssa tutustuimme a...

11 Syys 1h 34min

66. Evan ensisynnytys kotona syvässä rauhassa

66. Evan ensisynnytys kotona syvässä rauhassa

Evalla oli vahva hoivavietti jo lapsena erityisesti eläimiä kohtaan. Nuorena naisena Eva kuitenkin halusi olla vahva ja itsenäinen, matkustella ja kehittää itseään. Matkoilta löytyi rakas puoliso Gabr...

5 Syys 1h 11min

65. Hannan voimallinen ensisynnytys kotona

65. Hannan voimallinen ensisynnytys kotona

Hanna haaveili jo nuorena raskaudesta ja tiesi haluavansa äidiksi. Hän etsi miestä, josta tulisi hänen lastensa isä. Miehensä tavatessaan Hanna tiesi, että tässä hän on. Kun raskaudelle annettiin lupa...

18 Heinä 1h 33min

64. Elsin vapaasynnytys kahden sektion jälkeen

64. Elsin vapaasynnytys kahden sektion jälkeen

Tänään podcastissa vieraana kuuden lapsen äiti Elsi. Elsi haaveili jo lapsena omista lapsista ja maatilasta. Tänä päivänä tuo unelma on käynyt toteen. Esikoinen oli vatsassa jalat alaspäin ja Elsi pää...

4 Heinä 1h 43min

63. Eveliinan perheen elämänmuutos ja muita kuulumisia

63. Eveliinan perheen elämänmuutos ja muita kuulumisia

Heippa rakkaat kuulijat, täällä Eveliina taas!Instagram-tilini @vapaasynnytyssuomi poistui toistaiseksi, mutta podcast jatkuu! Tässä jaksossa jaan meidän perheen kuulumisia ison elämänmuutoksen, maall...

27 Kesä 29min

62. Anne-Marin ensisynnytys kahdestaan miehen kanssa

62. Anne-Marin ensisynnytys kahdestaan miehen kanssa

Vapaasynnytys Suomi -podcast on täällä taas! Anne-Mari löysi Vapaasynnytys Suomi -podcastin vuonna 2022, jäi täysin koukkuun ja kuunteli kaikki jaksot moneen kertaan. Anne-Marille oli ihan selvää, ett...

6 Touko 59min

61. Susannen esikoisen vapaasynnytys syvässä luottamuksessa

61. Susannen esikoisen vapaasynnytys syvässä luottamuksessa

Doula Susanne synnytti esikoisensa kotona vapaasti tukenaan mies ja ystävä. Raskausaikana Susanne valmistautui huolella ja kävi läpi pelkojaan ja kuolemanpelkoa. Valmistautuessaan keskusteluissa miehe...

11 Marras 20251h 15min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
sita
seitseman
siita-on-vaikea-puhua
hupiklubi
i-dont-like-mondays
uutiscast
poks
download
antin-palautepalvelu
mamma-mia
yopuolen-tarinoita-2
kaksi-aitia
rss-murhan-anatomia
vallattomat
kolme-kaannekohtaa
aikalisa
rss-palmujen-varjoissa
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
kummitusjuttuja