En osannut kuvitella, että olisin tässä I Gita Kadambi, Kansallisooppera

En osannut kuvitella, että olisin tässä I Gita Kadambi, Kansallisooppera

Onko tämä mitä opiskelen oikeastaan minua varten? Tätä kysyi itseltään nuori Gita kesken solistitutkintonsa Lontoossa. Tutkinto tuli rutistettua kasaan, mutta samalla kirkastui, että pianistiksi hänestä ei ole.

Oivallus ja uskollisuus itselle vai Gitan uusille urille. Johtajan ihminen -podcastin vieras Gita Kadambi on työskennellyt musiikin parissa eri rooleissa, siirtynyt Ylelle HR-tehtäviin ja palannut taiteen pariin. Nyt hän johtaa Suomen Kansallisoopperaa ja -balettia, instituutiota, josta lähes jokaisella suomalaisella on mielipide.

Gitan tarina alkaa kahden kulttuurin välistä. Intialaisen ja suomalaisen kulttuurin keskellä kasvaneena hän tunsi olevansa ulkopuolinen molemmissa, ja varhaisin kasvun paikka oli löytää vastaus kysymykseen, mihin oikein kuuluu. Mitä ulkopuolisuuden tunteesta voi oppia?

Gita on aina ollut sitä mieltä, että kaikkea mitkä kiinnostaa kannattaa kokeilla, ettei tarvitse jäädä jossittelemaan. Siksi hän vastasi lopulta myöntävästi myös silloin, kun nykyistä pääjohtajan pestiä tarjottiin.

Jaksossa puhutaan myös jokaisen johtajan rooliin kohdistuvista eri suunnista tulevista paineista. Mutta millaista on johtaa, kun vastavoimina vaikuttavat talous ja taide? Entä kuuluuko draama vain lavalle, vai purskahtelevatko tunteet taideorganisaatiossa tavallista enemmän?

Gita kertoo avoimesti myös johtajuuden hinnasta. Pitkien päivien edessä oma jaksaminen, perhe ja ystävät ovat joutuneet joustamaan. Silti, hän on järkähtämättä sitä mieltä, että on päässyt paljon pidemmälle kuin ikinä uskoi.


Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(17)

15. Jos en kelpaa tällaisena, olkoon niin | Jarno Limnell

15. Jos en kelpaa tällaisena, olkoon niin | Jarno Limnell

Nuorena johtajana Jarno Limnell yritti olla jotain, mitä hän ei ollut. Kova ja itsevarma ulkokuori peitti epävarmuutta, mutta kun väsymys ja paine kasvoivat, kulissi ei pysynyt pystyssä. Esiin tuli se...

8 Loka 56min

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

Harri Sieppi on kulkenut poikkeuksellisen matkan vaatimattomista oloista menestyneeksi yrittäjäksi japörssiyhtiön toimitusjohtajaksi.Ensimmäisiä uravalintoja oli päättää, mennäkö paremmin palkatun työ...

11 Kesä 53min

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

Mitä tapahtuu johtajalle, joka ei johda itseään? Ilona Ylinampa on yksi suomalaisen teknologia- ja IT-alan näkyvimmistä johtajista, vakiokasvona sadan vaikuttajan listoilla, vuoden myyntijohtajana pal...

4 Kesä 45min

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

Voiko olla johtaja ilman alaisia?Johtajana Ihminen -podcastin tämänkertainen vieras on Jaajo Linnonmaa. Mediapersoona, sarjayrittäjä ja visionääri, jonka ura on rakentunut tarttumalla asioihin ennen k...

28 Touko 54min

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

Miksi pörssiyhtiöiden johtajiin liittyy edelleen jonkinlainen “keijupöly”?Johtajana Ihminen -podcastin vieraana on Samu Konttinen – kansainvälisen teknologia- ja liiketoimintakentän johtaja, joka on n...

21 Touko 50min

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

Mitä tapahtuu, kun kesken toimitusjohtajahaastattelun ymmärrät, ettet haluakaan tehtävää?Tässä Johtajana Ihminen -podcastin jaksossa vieraana on Marjaana Toiminen. Liiketoimintajohtaja, muutoskonsultt...

13 Touko 44min

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

Johtajana ihminen palaa uuden tuotantokauden parissa. Kauden ensimmäisessä jaksossa vieraana on Mikko Kärkkäinen. Mitä johtajuudesta oppii paineessa? Mikko on startup- ja scale-up -ammattilainen, enti...

7 Touko 45min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
hyva-paha-johtaminen
rss-hereilla
rss-laakispodi
pomojen-suusta
rss-alanvaihtajat
rss-startup-ministerio
rahapuhetta
rss-paasipodi
oppimisen-psykologia
sijoituspodi
rss-ammattipodcast
rss-kaupan-tila