23. Tilinpäätös 2021
Juristipodi22 Joulu 2021

23. Tilinpäätös 2021

Juristipodin vuoden viimeisessä jaksossa palataan kuluneeseen vuoteen ja luodaan katsaus juristiprofession tulevaisuuteen niin työnantajien kuin työnhakijoidenkin näkökulmasta. Vuosi 2021 oli poikkeuksellinen, mutta täynnä toivoa ja mahdollisuuksia. Alan työmarkkina onkin kuluneen vuoden aikana ollut varsin aktiivinen, mikä on heijastunut vahvasti työnantajiin ja työnhakijoihin. Myös työn tekemisen tavat ovat muuttuneet viimeisen vuoden aikana etätyöskentelyn sekä erilaisten hybridityön mallien vakiintumisen myötä. Monipaikkainen työskentely onkin yksi alkavan vuoden keskeisistä työelämän teemoista vastuullisuuteen liittyvien kysymysten ohella.

Jaksot(103)

71. Miten ulkomailla työskentely auttaa juristia kasvamaan ja tavoittelemaan rohkeasti unelmiaan?

71. Miten ulkomailla työskentely auttaa juristia kasvamaan ja tavoittelemaan rohkeasti unelmiaan?

Mitä tapahtuu, kun suomalainen juristi astuu Euroopan unionin tuomioistuimen tai Harvardin ovista sisään? Tässä jaksossa Krogeruksen Senior Associate Iiris Rantanen ja keväällä osakkaaksi kutsuttu A...

4 Loka 202449min

70. Opiskelijasta Counseliksi: Juristin matka kansainvälisen oikeuden huipulle

70. Opiskelijasta Counseliksi: Juristin matka kansainvälisen oikeuden huipulle

Miten kilpailuoikeuden parista päädytään riitajuristiksi ja lopulta kansainvälisen asianajotoimiston Counseliksi? Joona Haapamäki jakaa ainutlaatuisen uratarinansa, joka alkaa opiskeluvuosien intohi...

20 Syys 202443min

69. Asiantuntijana kriisialueella tai syyttäjänä Suomessa – kv-urat oikeushallinnon alalla

69. Asiantuntijana kriisialueella tai syyttäjänä Suomessa – kv-urat oikeushallinnon alalla

Millaisia urapolkuja oikeushallinnon alalla voi rakentaa, jos tähtäimessä on kansainvälinen työ? Keskustelemme siitä, kuinka globaalit tehtävät voivat sulautua saumattomasti Suomesta käsin tehtävään...

6 Syys 202444min

68. Ricardo Gomesin matka: Miten rakennetaan kansainvälinen ura Suomessa?

68. Ricardo Gomesin matka: Miten rakennetaan kansainvälinen ura Suomessa?

Ricardo Gomes on tehnyt mielenkiintoisen matkan Portugalista Suomeen ja rakentanut vaikuttavan uran kansainvälisen riidanratkaisun parissa Senior Associatena Hannes Snellmanilla. Vaikka ulkomaalaisena...

23 Elo 202442min

67. Asiakkaan asialla: Oikeusavustajat ja Edunvalvojat

67. Asiakkaan asialla: Oikeusavustajat ja Edunvalvojat

Oletko koskaan miettinyt, millaista on työskennellä julkisena oikeusavustajana tai yleisenä edunvalvojana? Tässä jaksossa meillä on vieraana kaksi alansa asiantuntijaa Marko Mononen sekä Marita Toiv...

9 Elo 202448min

66. Erkin ja Hannan uratarinat osana nykyistä interim-roolia

66. Erkin ja Hannan uratarinat osana nykyistä interim-roolia

Tässä jaksossa hyppäämme interim-juristien maailmaan ja kuulemme, kuinka he voivat tarjota nopeaa ja joustavaa juridista tukea yrityksille. kokeneet Laissa:n interim-juristit Erkki Hyvärinen ja Han...

26 Heinä 202448min

65. Kriminaalipolitiikka ja lainvalmistelu rikosseuraamusalalla

65. Kriminaalipolitiikka ja lainvalmistelu rikosseuraamusalalla

Tämä jakso tarjoaa ainutlaatuisen katsauksen siihen, miten lainsäädäntö vaikuttaa käytännön tasolla ja miten kriminaalipolitiikkaa kehitetään Suomessa. Jaksossa tulemme keskustelemaan myös siitä, mite...

28 Kesä 202447min

64. Juristin rooli tunnettujen pelien takana

64. Juristin rooli tunnettujen pelien takana

Miltä juristin arki näyttää tunnettujen pelien takana? Kuuntele uusimmasta jaksosta Emman tarina Supercellilla! Emma Suur-Hamari työskentelee juristina pelialalla ja kertoo uusimassa jaksossamme mit...

14 Kesä 202447min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
hyva-paha-johtaminen
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
inderespodi
rahapuhetta
rss-lahtijat
herrasmieshakkerit
rss-sisalto-kuntoon
taloudellinen-mielenrauha
rss-sami-miettinen-neuvottelija
pomojen-suusta
yrittaja
seminuoret-sijoittajat
rss-porssipuhetta
rss-laakispodi
rss-doulapodi