45. Kosmon syntymä riisui kaikki odotukset - Saanan toinen vapaasynnytys
ÄITIPODI13 Marras 2023

45. Kosmon syntymä riisui kaikki odotukset - Saanan toinen vapaasynnytys

Tänään saamme vieraaksi jaksosta 20 tutun ihanan Saanan!

Saanan neljäs vauva ilmoitti yllättäen tulostaan juuri, kun Saanan perheeltä oli murtunut pohja - heidän omakotitalonsa oli palanut. Syksyllä perhe lähti miehen töiden perässä Espanjaan. Espanjassa vapaasynnytys olisi ollut käytännössä niin hankalaa, että Saana päätti palata Suomeen synnyttämään.

Raskauden loppupuolella Saanan isä kuoli. Saana jännitti viimeiseen asti, pääseekö osallistumaan isänsä hautajaisiin. Synnytys käynnistyi pari päivää ennen hautajaisia ja Saana joutui päästämään irti ajatuksesta, että pääsisi hautaamaan isänsä.

Edellinen vapaasynnytys oli helppo ja nopea, joten Saana odotti jotain samankaltaista. Kosmon syntymä riisui Saanalta kaikki ajatukset siitä, että me pystyisimme itse kontrolloimaan elämää ja synnytystä. Epätoivon hetkiltä ei vältytty, välillä synnytys ei tuntunut etenevän millään. Tuli jopa tarve luovuttaa ja lähteä sairaalaan. Se ajatus kuitenkin pysäytti ja Saana tajusi, että tästä on vain mentävä läpi, kukaan ei voi Saanaa hänen omalta synnytykseltään pelastaa. Luottamus kehon kykyyn synnyttää palautui.

Loppuhuipennus oli nopea ja yhtäkkiä vauva oli siinä! Isä herätteli vanhempia lapsia, joille oli luvattu, että he saavat nähdä vauvan syntymän. Syntymän hetki oli ihmeellisen ihana. Kaikki väsymys, suru ja kriisit pyyhkiytyivät pois siinä hetkessä.

Kiitos Saana @karhuemo_ tarinasi jakamisesta.

Saanan edellisen vierailun, jaksossa 20. Karhunpoika Otson vapaa syntymä löydät täältä.

Podcastin tunnusbiisi Meri sisälläni, Jutta Halmetoja.

⁠⁠⁠⁠www.vapaasynnytyssuomi.fi⁠⁠⁠⁠

*** Seuraa Instagramissa ⁠⁠⁠⁠@vapaasynnytyssuomi⁠⁠⁠⁠ ***

Janoatko sinäkin naisten yhteisöä, jossa tulet kuulluksi ja ymmärretyksi, täysin omana itsenäsi? Tervetuloa Vapaasynnytys Suomi -nettiyhteisöön tietoisille naisille. Liity mukaan osoitteessa ⁠⁠⁠⁠vapaasynnytyssuomi.fi/yhteiso⁠⁠⁠⁠. Olemme kiitollisia, kun juuri sinä haluat tulla osaksi tätä rakkaudellista naisten yhteisöä.

Haluatko jakaa tarinasi podcastissa? Täytä lomake osoitteessa ⁠⁠⁠⁠www.vapaasynnytyssuomi.fi⁠⁠⁠⁠.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(66)

68. Kotiäitiydestä - haastatteluni Naisten elämää -sarjassa

68. Kotiäitiydestä - haastatteluni Naisten elämää -sarjassa

Ihana haastatteluni Miia Nissisen Naisten elämää -juttusarjassa, jossa jaan matkastani kotiäidiksi. Kerron myös lapsuuden käsityksistä äitiydestä, naiseudesta, joita sävyttivät vahvasti feminismi. Jaa...

18 Syys 45min

67. Vauvan unesta ja lasten kasvatuksesta - vieraana KM Riikka Krogerus

67. Vauvan unesta ja lasten kasvatuksesta - vieraana KM Riikka Krogerus

Tänään Vapaasynnytys Suomi -podcastissa vieraana ihana ystäväni Riikka, luova sielu, kasvatustieteiden maisteri, kahden pojan äiti, eskariope, uniohjaaja sekä imetysohjaaja, jonka kanssa tutustuimme a...

11 Syys 1h 34min

66. Evan ensisynnytys kotona syvässä rauhassa

66. Evan ensisynnytys kotona syvässä rauhassa

Evalla oli vahva hoivavietti jo lapsena erityisesti eläimiä kohtaan. Nuorena naisena Eva kuitenkin halusi olla vahva ja itsenäinen, matkustella ja kehittää itseään. Matkoilta löytyi rakas puoliso Gabr...

5 Syys 1h 11min

65. Hannan voimallinen ensisynnytys kotona

65. Hannan voimallinen ensisynnytys kotona

Hanna haaveili jo nuorena raskaudesta ja tiesi haluavansa äidiksi. Hän etsi miestä, josta tulisi hänen lastensa isä. Miehensä tavatessaan Hanna tiesi, että tässä hän on. Kun raskaudelle annettiin lupa...

18 Heinä 1h 33min

64. Elsin vapaasynnytys kahden sektion jälkeen

64. Elsin vapaasynnytys kahden sektion jälkeen

Tänään podcastissa vieraana kuuden lapsen äiti Elsi. Elsi haaveili jo lapsena omista lapsista ja maatilasta. Tänä päivänä tuo unelma on käynyt toteen. Esikoinen oli vatsassa jalat alaspäin ja Elsi pää...

4 Heinä 1h 43min

63. Eveliinan perheen elämänmuutos ja muita kuulumisia

63. Eveliinan perheen elämänmuutos ja muita kuulumisia

Heippa rakkaat kuulijat, täällä Eveliina taas!Instagram-tilini @vapaasynnytyssuomi poistui toistaiseksi, mutta podcast jatkuu! Tässä jaksossa jaan meidän perheen kuulumisia ison elämänmuutoksen, maall...

27 Kesä 29min

62. Anne-Marin ensisynnytys kahdestaan miehen kanssa

62. Anne-Marin ensisynnytys kahdestaan miehen kanssa

Vapaasynnytys Suomi -podcast on täällä taas! Anne-Mari löysi Vapaasynnytys Suomi -podcastin vuonna 2022, jäi täysin koukkuun ja kuunteli kaikki jaksot moneen kertaan. Anne-Marille oli ihan selvää, ett...

6 Touko 59min

61. Susannen esikoisen vapaasynnytys syvässä luottamuksessa

61. Susannen esikoisen vapaasynnytys syvässä luottamuksessa

Doula Susanne synnytti esikoisensa kotona vapaasti tukenaan mies ja ystävä. Raskausaikana Susanne valmistautui huolella ja kävi läpi pelkojaan ja kuolemanpelkoa. Valmistautuessaan keskusteluissa miehe...

11 Marras 20251h 15min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
sita
seitseman
siita-on-vaikea-puhua
hupiklubi
i-dont-like-mondays
uutiscast
poks
download
antin-palautepalvelu
mamma-mia
yopuolen-tarinoita-2
kaksi-aitia
rss-murhan-anatomia
vallattomat
kolme-kaannekohtaa
aikalisa
rss-palmujen-varjoissa
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
kummitusjuttuja